Mikä meitä kantaa?

”Mikä sinua kantaa?” Kaarina Maununtytär kysyy ja katsoo kohti. Hän on löytänyt vastauksen. Ilmeessä helpotus ja tuska eivät anna sijaa toisilleen. Vielä muutama hiipuva tahti, kuin viimeiset henkäykset, ja ooppera on päättynyt. Valtaisat suosionosoitukset täyttävät hallin. Yleisö nousee ja taputtaa seisaaltaan. Turun kulttuurijuhlavuoden huipentuma Eerik XIV on koettu.

Harmittelen kullalle, miksei kouluaikana käytetty opetusmetodina näytelmiä, oopperoita tai elokuvia, jotka olisivat olleet omiaan herättämään kiinnostuksen aiheeseen kuin aiheeseen. Minä olin lukiossa sellainen jääräpää, että paneuduin vain mieliaineisiin ja vetelin muista vitosia ja kutosia, kuten nyt historiastakin.

Neljännesvuosisadan kuluttua kulttuuripitoisen pikkujouluviikonlopun jälkeen kiinnostun historiatuntien tylsyttäjistä. Keitä olivat Sturet, mikä oli isä Vaasa miehiään, veljeilikö Eerik tsaarin kanssa, entä muu veljessarja, mikä oli heidän kohtalonsa, miten Eerikin avioliittoaikeet kuningatar Elisabetin kanssa olisivat toteutuessaan muuttaneet maailmaa. Ja kulta historian eksperttinä selittää. Täydennämme niin suloisesti toisiamme tässäkin asiassa.

Sanotaan, että taiteen tehtävä on liikauttaa syvimpiä tuntojamme. Reilu kolmetuntinen musiikkitaideteos onnistui siinä loistavasti. Kohtaus, missä Eerik vankeuden riuduttamana vaikertaa yksinäisyyttään oli riipaiseva ja herätti myötätunnon mieletöntä hallitsijaa kohtaan. Jokainen on itse vastuussa valinnoistaan ja teoistaan siis pohjimmiltaan yksin.

Oopperan loppu säilyy mielessä pitkään. Mikä meitä ajan virrassa kantaa? Mikä minua kantaa? Siinä pohdittavaa adventuksen pimeyteen.

Kuvia oopperasta.

Jäsenkorjausta

Jo tässä on hurahdettu uskomushoitoihin. Aamuvarhaisella olin reilun puoli tuntia jäsenkorjaajan käsittelyssä. Miksi ihmeessä? Toki uteliaisuuttani kuultuani mielenkiintoisen luennon aiheesta, mutta myös löytääkseni lievityksen liikkujan kolotuksiin. Kun säännöllinen taijin harrastaminen on jäänyt, ristiselkä aina silloin tällöin muistuttaa itsestään, samoin vasen lonkka lenkin jälkeen. Mitä näistä tuumi perinteistä hierontaakin harjoittava jäsenkorjaaja?

Selkä oli kunnossa, mutta jalasta löytyi armoton lihasjumi, vaikken ole yli viikkoon lenkkeillyt. Jumi johtuu jalkaterän virheasennosta, mikä oli omin silminkin havaittavissa. Nilkka on murtunut kaksi kertaa, yläkouluikäisenä jalkapallon tiimellyksessä ja kymmenen vuotta sitten hiihtoladulla, liekö se syynä vikaan. Jäsenkorjaaja suositteli Footbalance -pohjallisia ensiavuksi lenkille. Mietin oman jalan mukaan räätälöityjen pohjallisten hankkimista jo vuosia sitten lomaillessamme urheiluopistolla, mutta asia jäi analyysin asteelle. Poikkeava jalkaterän asento jumittaa koko jalkapöydän - avaava käsittely teki häijyä - josta etenee aina ristiselkään asti. Kaikenlainen venyttely, jooga ja pilates ovat eduksi samoin hieronta. Täytyykin vihjata kullalle.

Valohoitoa

Suuri osa ihmisistä kärsii pimeänä vuodenaikana väsymyksestä ja mielialan laskusta, toiset putoavat masennukseen, toisilla pimeys ilmenee kevyemmin eli niin kutsuttuna kaamosrasituksena. Kumma on tämä biologinen ajastin, joka pimeään aikaan heilauttelee hormoneja ja elintoimintoja niin, että mieluusti vain kääntäisi kylkeä ja heräisi vasta kevään luksi-ilotteluun. Vaan ei onnistu talviuni ihmisiltä, väsyttää ja masentaa, kiloja kertyy ja aloitekyky on nollassa.

Kirkasvalohoitoa on jo pidemmän aikaa markkinoitu pimeydestä kärsivien avuksi. Valaisimen ääressä paistattelu poistaa oireita, koska verkkokalvon kautta annosteltu valo etenee hermoratoja pitkin suoraan aivojen vuorokausirytmiä säätelevään osaan ja vähentää käpylisäkkeen erittämää unihormonia eli melatoniinia ja siten nostaa vireystilaa.

Kuva: www.innojok.fi

Viikonloppuna meidänkin huusholliin hankittiin pyöreä kirkasvalolamppu, jonka loisteessa olen paistatellut päivittäin aamupalapöydässä noin puoli tuntia. Käyttöohje varoitteli ensimmäisten hoitokertojen jälkeen ilmenevästä mahdollisesta lievästä päänsärystä tai silmien rasittumisesta. Oireilu on normaalia ja menee yleensä ohi muutamassa päivässä. Hyvä niin, sillä oireita on. Valo saa minut huonovointiseksi. Onttoa oloa voisi verrata orastavaan matkapahoinvointiin paitsi, että se menee pian ohitse. Mutta katsotaan. Jäämme uteliaana odottamaan valohoidon vaikutuksia. Voihan toki olla niinkin, että on turha pullikoida luontoa vastaan ja ottaa pimeys kiltisti myös mieleen.

Ensimmäiset

Eilen herätessä maa oli valkoinen ja lämpömittari näytti kirpeää pakkasta. Koskaan aikaisemmin piha ei ole ollut näin puhdas ensilumen aikaan. Lehdet on haravoitu ja ruukkuviljelmät siivottu.

Pikkutalven, joka haihtui nopeasti, innoittamana hölköteltiin läheiselle kuntosalille ja aloitettiin totuttelu lihastreeniin. Vaikka vähensin reilusti painoja, jäsenet kipeytyivät ja kulku on tänään ollut aikamoista kaakerrusta, kuin esimakua harmaapäisestä tulevaisuudesta, kankeaa siis. Kipu on itse aiheutettua - olisi pitänyt venytellä - ja onneksi ohimenevää.

Pakkanen jatkuu. En ole pistänyt nokkaani ulos puuvajaa pidemmälle. Aurinko kyllä yritti houkutella iltapäiväkävelylle, mutta torjuin kutsun ja katsoin parhaaksi jäädä pirttiä lämmittämään. Meillä ei ole vielä kytketty sähkölämmitystä missään huoneessa päälle, vaan riittävä lämpö on saatu ilmasta ja puusta. Pian on kai sekin tehtävä.

Ultimavera

Marrastihkun keskelle kevät!
Jumalan pellot kukkivat pieniä liekkejä.

Lassi Nummi


Hautakynttilät tuli vietyä jo hyvissä ajoin päivällä muistokivien juurelle, joten illansuuta valaiseva liekkimeri jäi tänä vuonna näkemättä. Paljon oli ihmisiä liikkeellä sekä kirkkomaalla että läheisessä sekatavarakaupassa. Aina on joku kauppa auki, oli pyhä mikä hyvänsä, ja vetää väkeä uumeniinsa kuin magneetti. Itsekin asioin, ei siinä mitään, kynttilöitä, suklaata ja viimeiset ulkokukat, mutta silti moinen yritys tehdä kulutuksesta ajanvietettä ärsyttää.

Pyhäinpäivän aattona harrastettiin kulttuuria oikein olan takaa. Ystäväni siivellä pääsimme erilaisen lastenkirjan, tansanialaisen tytön arjesta kuvin ja sanoin kertovan, julkistamistilaisuuteen. Pieni kahvila oli lähes täynnä yleisöä, jota kestittiin niin afrikkalaisella ruoalla kuin rumpumusiikilla. Kupit olivat hauskasti eriparia, vanhaa arabiaa sulassa sovussa halppisversioiden kanssa. Kirjan tekijät, kirjoittaja ja kuvaaja, kertoivat kahden naisen kehitysyhteistyöprojektista, ideasta ja sen toteuttamisesta, ja päähenkilöstä onnellisesta Riikinkukkotytöstä. Kirjan myynnistä saadulla tuotolla tuetaan paikallisen kyläkoulun toimintaa.

Kulttuurikahvilasta matka jatkui Tampere-talolle, jossa konserttia tähditti baritoni Jorma Hynninen kapellimestari Hannu Linnun sielukkaasti johtaessa. Aluksi kärvisteltiin kuolinvuoteella Richard Straussin sävelrunoelman Kuolema ja kirkastus tahtiin. Nautin sävelkielestä kontrasteineen. Toisena teoksena kuultiin Kimmo Hakolan säveltämät seitsemän Aleksin Kiven runoa. Sibeliuksen tiedetään sanoneen: ”Aikaa vievintä mitä tiedän, on Kiven nerokkaiden runojen säveltäminen.” Sydämeni laulun säveltäminen vaati säveltäjämestarilta kolme vuotta ja parikymmentä eri kokeilua ennen viimeistä muotoa. Vaisuksi jäi kotimainen uustuotanto, vain nippu orkesterilla säestettyjä kansanlaulun omaisia rallatuksia, joiden soitinnus hyppyytti lyömäsoittajia milloin minkin instrumentin taakse. Väliajan jälkeen kuultu Brahmsin Neljä vakavaa laulua Raamatun sanoihin muutti Hynnisen intensiteetin kuin taikaiskusta, vahvaa tulkintaa saksaksi ilman nuotteja. Loppuun vielä Sibeliuksen kuudes sinfonia ja monipuolisen antoisa kulttuuri-ilta oli kotiin lähtöä vaille valmis. Seuraavaksi onkin sitten oopperan vuoro.