25. heinäkuuta 2013

Sommaren är kort


Kesä on mennä hujahtanut. Minun kesäni loppuu aina vähintään kaksi viikkoa ennen töiden alkua oli sää mikä hyvänsä. Ilmatieteen laitos lupaa hellejaksoa ja minä hölmö elän henkisesti syksyssä. Pitäisi tarttua hetkeen ja nauttia viimeisistä lomapäivistä ja olla muulloinkin läsnä niin, ettei mikään muutos etu- tai jälkikäteen lamauttaisi ajatuksia. Vieläköhän tässä iässä oppisi moiseen?

Osallistuminen viiden päivän taiji-kurssille oli hyvä yritys parantaa tilannetta. Kun kiinalaisesta perinteestä ammentava 24 askeleen liikesarja tehdään levollisesti ja aistit avoimena ikään kuin muutoksen virrassa luovien, tasapaino ja läsnäolo siirtyy lopulta myös korvien väliin. Tämä tosin edellyttää säännöllistä harjoittelua, mikä on helpommin sanottu kuin tehty.

Taiji-kurssin ohella kesä on edennyt lähes suunnitelmien mukaan: ikkunaremonttia, suursiivousta, mattopyykkiä, marjastusta, pihapuuhia sekä vastapainoksi löhöilyä, lukemista ja sudokuja. Toki yllätyksiäkin on ollut, kivoja ja ikäviä, mutta kaikista on selvitty.

Sato valmistuu näillä keleillä vauhdilla. Kesäkurpitsat ja viinimarjat odottavat kattilaan pääsyä, toiset sosekeitoksi toiset mehuksi, kun taas ruukkuviljellyt mansikat ja tomaatit napostellaan heti. On loppukesässä puolensakin.



10. heinäkuuta 2013

Hilloa


Kotimaisten marjojen nimiin vannotaan eikä syyttä. Niitä kun aamusella lisää pari kourallista kaurapuuron tai maustamattoman jugurtin päälle, saa hyvän alun päivälle. Vitamiinipommeja voi napsia sellaisenaankin, mikä ei minulta luonnistu ilman sokeritujausta, poikkeuksena tuoreet mansikat ja vadelmat, kuten ei tuo ensin mainittu aamumarjojen nauttiminenkaan. Makeuttamiseen käytän koivusokeria, jossa on 40% vähemmän energiaa kuin tavallisessa sokerissa, mikä lieventävänä asianhaarana todettakoon.

Samasta makeaan mieltymisen syystä keitän vuosittain aina muutaman purkillisen mansikkahilloa lähinnä vaniljajäätelön ja lettujen kaveriksi. Ennen, kun säilöin mansikoita myös pakastimeen, hillon sai tehtyä myyntilaatikon alimmista tai muuten epäkuranteista marjoista. Nykyään, kun pakastan vain luonnon marjoja, tuntuu suorastaan tuhlaukselta ostaa priimamarjaa hilloa varten. Maaseudun Tulevaisuuden hillo-ohje ratkaisi pulman. Pihan perältä löytyy ilmaista raparperia, joka pikantisti vain maustetaan mansikalla ja vaniljalla.


Vaniljainen raparperi-mansikkahillo

2 l raparperin paloja
3 dl mansikoita
1 vaniljatanko
500 g hillosokeria
noin 1 dl vettä

Viipaloi kuorittu raparperi ja mansikat. Pane ainekset kattilaan veden ja halkaistun vaniljatangon kanssa. Kuumenna kiehuvaksi ja lisää hillosokeri. Keitä ilman kantta noin 20 minuuttia, kunnes raparperi on pehmeää. Ota vaniljatanko pois ja purkita hillo.



En ole koskaan aikaisemmin käyttänyt aitoa vaniljatankoa keittiöpuuhissa, mutta koska sellainen on joskus luomukaupasta kotiin kulkeutunut, päätin prikulleen noudattaa lehden ohjetta. Pilkoin raparperit ja mansikat ja otin maustetangon lasiputkilosta. Tuoksu, vai pitäisikö sanoa haju, oli niin tymäkkä, että olin vähällä pyörtää päätökseni ja tehdä keitoksen ilman vaniljaa, mutta kokeilunhalu vei voiton. Onneksi, sillä hillo on todella hyvää. Raparperista tulee raikkaus, vaniljasta makeus ja mansikasta väri, tosin minun hilloni ei ole niin heleän punaista kuin lehden kuvassa, vaan makuhan se tärkein on.