Pipo kiristyy

Sanotaan, että hiihtäjän pipon kireys on suoraan verrannollinen sivakoitujen kilometrien määrään: mitä enemmän hiihdät, sitä enemmän huonot olosuhteet, väärä voitelu ja kanssahiihtäjät kismittävät. 

Tänään, kun kilometrejä on plakkarissa alun seitsemättäsataa, alkoi oirehtiminen. Fyysinen väsymys ja olematon luisto saivat kipunat sinkoilemaan ja takana hiihtävä kulta sai kuulla kunniansa, etenkin, kun hän oli hiljan uusinut oman luistovoitelunsa ja minä kihnutin menemään vanhoilla rasvoilla. No, kullalla oli hyvä syy suksiensa entraamiseen, Finlandia-hiihto, joten suotta siinä kiukuttelin.

Eräs liikuntaa aktiivisesti harrastava pappi pohti kerran saarnassaan, pitäisikö hänen paastota leijonanosan elämästä saaneesta lenkkeilystä. Pitäisikö minun tuumia samaa hiihdosta? Ehkei sentään, lasken tämän kaikesta huolimatta normikuntoiluksi. Sitä paitsi paastottuakin tuli, kun outo vatsatauti piti puolitoista viikkoa ladulta pois. Kunto mokoma notkahti tuossa ajassa ja paluu suksille oli yhtä tuskanhikeä. Jos jostain haluan paastota, niin pipon kireydestä. Leppoisuutta tuleville lenkeille, nyt on uudet luistotkin pohjissa, kiitos kullan.