Olipa taas joulu. Aattona ehdittiin hädin tuskin syödä ja saunoa eli lahjat ja muu touhuilu jätettiin suosiolla joulupäivään. Työjoulu jälleen kerran. Aattona neljä tilaisuutta kahden tunnin välein ja vasta iltakuudelta kotiin. Kaksitoista tuntia näennäistä lepoa. Jouluaamuna viiden jälkeen kohti kirkonmäkeä, omat soitot ja treeni kuoron kanssa ennen seitsemältä kajahtelevia joulun kelloja. Mieleen ja ruumiiseen joulurauha laskeutui vasta, kun vankilan jumalanpalvelus yhdeltätoista päättyi. Tietää sen sitten, aika on kulunut pääosin sohvalla nuhjatessa takkatulen, suklaan ja punaviinin kutkuttava kolmiyhteys jäsenissä. Samaa rataa tapaninpäiväkin. Tänään jo hieman aktiviteettiyritystä.
Pukki toi joulun lahjahitin, piikkimaton, fakiirimaton tai miksi sitä sanotaan. Ensin energiat virtaamaan akupunktiopisteitä stimuloiden - matto tottavie toimii! - sitten ladulla sivakoiden. Hiihtokauden avaus paikallisella kuntoradalla jäi kahteen kierrokseen purevan pakkasen ja liian kevyen pukeutumisen vuoksi, sitä kun ei alkukaudesta tehot riitä kehon keskuslämmittämiseen. Mutta tästä on hyvä jatkaa. Uusi yritys huomenna.
Joulupäivän uutisissa haastateltiin Zen-keskuksen opettajaa mitä lie senseitä. Keskuksen sivuilla kerrotaan, miten Zen-meditaatio hiljentää mielen rentoon, luonnolliseen ja äärimmäisen valppaaseen tilaan, jolloin meditoija parhaassa tapauksessa herää todellisuuteen ja nyt-hetkeen eli näkee olemuksensa ja maailman sellaisena kuin ne todellisuudessa ovat. Erikoinen uutisaihe kristityssä maassa jouluna, vaan mikäs siinä, joulurauha kuin joulurauha, pääasia, että rauha. Sitä paitsi rentoudunhan minäkin taijia harrastamalla ja hiljaisuuden retriiteissä olen kuin kotonani.
Minulla on pari joulu-unelmaa, joista toinen liittyy rauhaan ja hiljaisuuteen: erämaajoulu Kainuussa tai Lapissa. Toinen on hotellijoulu Turussa joulurauhan julistuksineen, joulukirkkoineen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti