Lapissa osa 1

Ennen lähtöä
Olen yleensä järjestelmällinen pakkaaja, horoskoopiltani neitsyt kun olen, ja harvoin mitään oleellista unohtuu. Tämä reissu vahvisti säännön olemalla poikkeus.

Pakatessa on rento meininki. Muistutan puolisoani pyyhkeestä, koska kerran on reissussa jouduttu jakamaan minun pyyhkeeni leikkaamalla se kahtia, ja unohdan itse pakata omani. Hoksaan asian junassa. Puolittamisoperaatioon emme tällä kertaa ryhdy, vaan päätän ostaa puuttuvan kuivauskankaan Kolarista. Viikon aikana käy ilmi, että paljon muutakin on unohtunut, ei kuitenkaan mitään sellaista, joka vaatisi kauppareissun.

Junassa
Autojuna rules! Miksi ajaa tuhansia kilometrejä, kun auton matkatavaroineen voi ajaa junaan ja itse vetäytyä hyttiin kuin pesään. Oman nukkumisorren valinnan jälkeen junan rytmikäs kolkotus tuudittaa suloisesti uneen… Totuus tietysti on, että uni ei tule, koska on liian kuuma tai liikaa valoa tai meteliä tai nukkumatti karkaa muuten vaan. Siitä huolimatta on perillä kuin huomaamatta ja saa lisäpäivän sekä loman alkuun että loppuun.

Ensimmäinen päivä
Tuttu kylämaisema on lumeton ja hiljainen, vain muutamia kävelijöitä ja muutama auto. Mökki löytyy rauhalliselta mäntykankaalta, jossa porojen arvokas komitea tervehtii meitä hyväksyvästi. Iltapäivällä mielimme maastoon ja ajamme Kesänkitunturin kupeeseen, josta polku vie ensin hillan kukkien (kuvassa) reunustamaa järven rantaa ja sitten kivikkoista kurua myöden huipulle. Olen pukeutunut liian lämpimästi ja kurun puolivälissä on pakko suorittaa pikastriptease - välikalsarit pois ja matka jatkuu paljon mukavammin. Huipulle saavuttaessa on nähty huikeita maisemia ja auringon säästämää lunta, joka on rakeista kuin kalakauppiaan altaassa. Lumisotasille emme ryhdy.

Toinen päivä
Olen ollut kerran ennenkin juhannuksen tietämissä Lapissa, vaellusrippikoulussa Saariselällä. Sää oli koko leirin ajan lähes helteinen. Muistan miten pojat kilvan tappoivat paarmoja ja täyttivät niillä limsapulloja. Lienee jotain opetuksestakin jäänyt mieleen, koska naimalupa tuli. Takautumana neljännesvuosisata sitten vaelletusta rippikoulusta päiväretken iloisesti solisevan puron kohdalla päässä alkaa soida tuttu hengellinen laulu. Lähde pulppuaa ja jää taakse marssiessamme kohti Aakenusta.

Reittimerkinnät ovat sekavat ja harhaan mennään että heilahtaa. Oikealle uralle voi tietysti oikaista karttaan merkittyä polkua pitkin, mutta polku viekin ojasta allikkoon eli suolle. No tietää sen sitten, kengät kastuvat ja pian on syyn ja syyllisen etsimisen vuoro. Illalla luen Kotiliedestä tosielämän rakkauskertomuksia ja erään vanhan parin tarinassa miehen sovinnontekosanat saavat liikutuksen pintaan: ”Hei, ollaan kavereita, miksi sanotaan jotakin, mitä ei tarkoiteta, kun kuitenkin tykätään?” Niin totta.

Mutta Aakenus vei sydämen. Bumerangin muotoinen tunturi on toista maata, sitä ei edes lasketa Ylläksen alueen seitsemän tunturin joukkoon, vaikka sijaintinsa puolesta hyvin sopisi. Niin monipuolinen ja haastava on patikointireiteiltään, ettei ajankulua valoisassa kesäillassa edes huomaa.

Puna-ailakin kuvasin retken aluksi Totovaaran kämpän tuntumassa. Kukka on tuttu etelästäkin, mutta Lapin metsissä ja ruohostoissa sen tapaa melko harvoin.

Väsymystä

Pyjamassa puoleen päivään ja ylikin. Miten voi lomalla väsyttää näin? Ehkä raadoin viime viikolla liikaa tai sitten valvon liian myöhään jalkapalloa vahdaten. Vaikka alkusarjan ottelut eivät edes kiinnosta, jokin tuossa maailmaa yhdistävässä pelissä vangitsee. Pilvinen sääkin voi unettaa. Tai jospa väsymyksen lähteenä onkin luontaisesti alhainen verenpaineeni, fyysinen syy saamattomuuteen, alipaine, joka amerikkalaisen tutkimuksen mukaan aiheuttaa myös masennusta ja varhaista dementiaa. Niin tai näin, tänään teki mieli käpertyä sohvalle kissaystävien kanssa.

Hintakinkereillä

Eilen ajeltiin Lempäälän Ideaparkiin, jossa alekampanja houkutteli väkeä tarjousten lisäksi mm. ilmaisella jäätelöllä. Me emme ilmaistuuteista perustaneet, eikä niitä olisi aikuisille annettukaan, vaan tarkoitus oli hankkia puuttuvia ulkoiluvarusteita Lapin matkaa varten. Sunnuntaishoppailu ei yleensä kuulu tapoihimme, mutta koska tulevalta viikolta ei löytynyt sopivaa yhteistä aikaa, oli pakko tinkiä periaatteesta. Koska emme löytäneet kaikkea etsimäämme, emmekä sortuneet heräteostoihin, kauppakassi jäi melko tyhjäksi, mutta hauskan huomion sentään teimme. Elämä lienee tervehenkisesti tasapainossa, kun ostoskoriin päätyi sekä sporttivetimiä että panimotuotteita.

Jalat alkavat olla marssin jäljiltä käveltävässä kunnossa kiitos Compeed-rakkolaastarin, mutta motivaatiopuolella kone yskii. Kaipa liikkumiskipinä vielä syttyy. Kipinöistä puheen ollen, viime viikolla näillä kulmilla suoritettiin palotarkastus lehti-ilmoituksessa olleen virheen vuoksi, kun oikea ajankohta olisi ollut vasta ensi vuonna. Kaikki oli asuinsijassamme moitteettomassa kunnossa lukuun ottamatta makuuhuoneen hätäpoistumistietä. Tämänkertaiselle tarkastajalle ei riittänyt yöpöydän laatikossa helposti saatavilla oleva ikkunan avaaja, vaan tuli nootti asentaa pokaan kiinteät avauskahvat. No, onhan se selvä, että hätätilanteessa irtokahvan kanssa tuhrautuisi monta kallista sekuntia. Tänään kahva-asia hoidettiin kuntoon, mutta kahdessa liikkeessä piti käydä ennen kuin sopivat saatiin. Nyt voi nukkua yönsä rauhassa.

Kulttuuria ruumiilla ja ilman

Eilisilta venähti pikkutunneille Vantaalla Kesäyön marssissa. Kaikille avoin kansainvälinen kävelytapahtuma oli tällä kertaa yksipäiväinen ja uutuutena itsensä saattoi haastaa myös 40 km matkalla. Mekin otimme haasteen vastaan. Ensimmäistä kertaa tapahtuman historiassa - marssi oli kolmastoista laatuaan - satoi. Matkan varrella tavattu komea etana lupasi poutaa ja lupauksen mukaan sade välillä hellittikin, mutta vahinko oli jo tapahtunut. Ei auttanut teippaus eikä sukkien vaihto, kun märät maihinnousukengät, jotka valitsin heti kastuvien lenkkarien sijaan, hiersivät mojovat rakot päkiöihin ja toiseen kantapäähän. Hiertymien seurauksena askellus vääjäämättä muuttui ja aiheutti mitä kummallisimpia kiputiloja lihaksiin ja niveliin, mutta maaliin päästiin.

Marssijat eivät olleet illan ainoita ontujia. Ensimmäistä kertaa tapahtuman historiassa myös järjestely ontui. Sadekeli aiheutti omat vastuksensa kuten reitin merkitsemiseen käytetyn kalkkiviivan huuhtoutumisen, ja liian moni marssija käveli harhaan. Harha-askelten jälkeen olisi toivonut edes huollon pelaavan, mutta tankkauspisteet ensimmäistä lukuun ottamatta olivat hätäisesti kyhättyjä ja köyhiä tarjoiluiltaan. Reitin kolmas taukopaikka 15 kilometrin kohdalla ohitettiin kuivin suin, koska huoltojoukkoja vasta tuotiin paikalle. Palvelu oli toki kaikkialla ystävällistä, mikä kevensi askelta sekin.

Tänään sai ruumis ansaitusti levätä, kun suuntasimme Veturimuseolle rautateiden puistoalueista kertovan näyttelyn avajaisiin. Ohjelmassa oli puheita, haitarimusiikkia ja rautatieomenapuun istutus. Valkean kuulaan valepuvussakin esiintynyt taimi oli kotoisin tuhansien omenapuiden Lohjalta. Toivottavasti juurtuu hyvin uuden kotiseutunsa multiin. Ja mikä ettei. Toissa syksynä istutettiin omalle pihalle samanlainen, joka ainakin kevään kukkimisinnosta päätellen viihtyy hyvin. Niin tai näin, omenapuu kannattaa istuttaa, vaikka maailmanloppu kolkuttaisi ovella.

Jumalan puistoissa

Olin tänään äidillä kuskina hautausmaakierroksella Hämeenlinnassa. Vanha sukuhauta on laitettu kuntoon ja kukitettu kerran kesässä ja jatkohoito eli kastelu ostettu seurakunnalta. Moottoritien rampilta kaupunkiin noustessa pysäytin auton hetken mielijohteesta ja jokseenkin laittomasti kuorma-autoille osoitetulle parkkikaistalle puistoksi aikojen saatossa muuttuneen vanhan hautausmaan kupeeseen.

Suomen kasarmien kainalossa kesäpäivän lämmössä uinuva puisto perustettiin hautausmaaksi vuonna 1777 samassa rytäkässä, kun Hämeenlinnan kaupunki kuninkaan päätöksellä siirrettiin linnan tuntumasta länteen päin. Hautausmaan tuli sijaita kulkutautivaaran vuoksi kaupungin rajojen ulkopuolella ja Kaurialan pellolla oli hyvää tilaa. Tarkoitukseen rajattu maakaistale osoittautui pian liian pieneksi ja aluetta laajennettiin useaan otteeseen kunnes lääkintöylihallitus vuonna 1866 puuttui peliin. Kolera oli niittänyt satoa kaupungissa ja ahdas ja kovan maaperän vuoksi epäedullinen hautausmaa hylättiin ja uusi perustettiin Ahvenistolle riittävän etäälle asutuksesta.

Mutta miksi visiitti vanhaan luupuistoon, vaikka suuntana oli Ahvenisto? ”Täällä viilaa se höökari” sanoin autosta noustessa. Kiertelimme puistossa ja siinä se oli, polkujen risteyksessä kahden vanhan puun katveessa, äidin isän isän isän hauta.

Vuonna 1776 syntynyt isoisoisoisäni muutti Espoosta Hämeenlinnaan 1800-luvun alussa, avioitui räätälin lesken kanssa ja porvarioikeuden saatuaan perusti kaupan, jossa myi rautatavaroita, suolaa ja suolakalaa. Leskeksi jäätyään avioitui liinakankurin tyttären kanssa. Jälkimmäisestä liitosta syntyi kaksitoista lasta, joista vain kolme eli yli nuoruusvuosien. Vanhin poika jatkoi elämäänsä Hämeenlinnassa maanmittarina, hänen vanhin poikansa puolestaan muutti Kalvolaan maanviljelijäksi ja sieltä edelleen näille seuduille. Kahden avioliiton tuloksena viljelijäperheeseen syntyi kymmenen lasta, joista viisi on jättänyt jälkensä minunkin elämääni, pappa tietysti eniten. Ei epäilystäkään, mistä laulunluikauttajan geenini on peräisin.

Loma

Kevät on ollut pitkä ja uuvuttava, loma tulee tarpeeseen, vaikka edellisestä latautumispätkästä ei ole aikaa kuin reilut kaksi kuukautta. Pieni flunssa kiusasi viimeisellä työviikolla ja vähän loman aluksikin, kuten tunnollisilla työntekijöillä, mutta nyt olo on reilusti terveen puolella. Lenkkeily on hyvä mittari tai oikeammin halu lenkkeillä: kun kroppa kaipaa rasitusta, flunssa on voitettu. Hyvältä tuntui askellus eilen ja tänään.

Kaksi ensimmäistä lomaviikkoa pyhitän kodille. Aion siivota ajan kanssa ja nautiskellen. Se on aivan toista kuin hätäinen pikasiivous töiden jälkeen, kun juuri ja juuri jaksaa kaivaa imurin kaapista. Kissapojat pitävät onneksi huolen siitä, että säännöllisin väliajoin on jaksettava, muuten on kaikkialla kerros karvaa ja kissanhiekkaa. En ole vielä löytänyt sellaista naukujien saniteettituotetta, joka ei kulkeutuisi tassuissa ympäri taloa. Kesällä viiksiniekat asioivat pääsääntöisesti pihan perällä, joten sen suhteen on siistimpää. Ja nyt siis muutenkin. Kaapit ovat saaneet kyytiä loman alkupäivinä. Siivousinventaarion tuloksena kertyi kaksi pahvilaatikollista kirpputoritavaraa, jotka pistän syksymmällä kiertoon. Tänään oli ikkunanpesu-urakan vuoro. Kelpaa taas auringon säteiden tervehtiä aamukahvilla istujaa. Säiden salliessa olisi tarkoitus vielä pyykätä matot.

Juhannusviikoksi suunnataan Lappiin katsomaan, miltä tuttu maisema näyttää lumettomana. Reissusta tulee väistämättä vähemmän liikunnallinen kuin talvella, jolloin hiihto on kaikki kaikessa. Vaan suo kesälappikin ruumiille antejaan: patikointia tunturin valloituksineen, sauvakävelyä, leppoisaa hölkkää, uimista, melontaa. Siinä rinnalla sopivassa suhteessa sotahistoriaa, geologiaa, biologiaa: museoita, luontopolkuja, mitä nyt keksitäänkin. Kirjastosta on lainattu pari Lapin kasvistoa ja eläimistöä esittelevää opusta, joten kamera ja kiikarit lienevät retkillä ahkerassa käytössä samoin nuotiopannu. Odotan innolla!