Kummallista olla Ylläksellä taas. Väkisin työkalenteriin sijoitettu syysloma herättää hieman ristiriitaisia tunteita mitä oikeutukseen tulee. Vaan mitäpä sitä murehtimaan. Reissu tuli varattua jo kesällä, jolloin en edes tiennyt pestini jatkuvan. Toisekseen ei sota saati seurakuntatyö yhtä naista kaipaa. Nyt olen täällä ja nautin täysin siemauksin.
Iltapäivän pikkupatikan reitille osui iloisesti soliseva tunturipuro, joka muodosti kirkasvetisen lampareen ennen kuin vehreänä jatkoi matkaansa. Lähteen kupeessa oli levähdystasanne, jossa tekstikyltein kerrottiin entisaikojen uskomuksista ja elämänviisauksista. Maistoin puron taikavettä, joka lupauksen mukaan johdattaa juojan aarteen äärelle. Toinen kyltti kuitenkin palautti maan pinnalle. Menit sinne tai tänne, sielu jää aina tunturin toiselle puolelle. Niin sietämättömän totta elämässä.
Kipusimme Kellostapuliin sen ainoaa kesytettäväksi mainostettua rinnettä pitkin, maistelimme mustikoita ja puolukoita ja ihailimme maaruskaa. Tästä on hyvä jatkaa "aarteen" etsintää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti