Kaupungistumisen jälkeen
maaseutu sinnittelee geeneissä kuulemma neljän sukupolven ajan. Koska kaikki
isovanhempani olivat maanviljelijöitä, virta lienee vahva minussakin. Jonkinlainen mullan ja metsän kutsu löytyy ja ehkä ripaus maalaisjärkeä, mutta muuten olen kyllä sielultani pikkukaupunkilainen tai ehken sittenkään, ennemminkin maalla viihtyvä tunnelmoija, josta ei kuuna päivänä olisi oikeaksi maanviljelijäksi. Arvostan tuota vaativaa ammattia ja pidän huolen
siitä, että ostan vain Suomessa tuotettua ruokaa. Valitettavasti ruisleivän
kohdalla periaatteesta joutuu usein tinkimään.
Torstai vietettiin
Okra-maatalousnäyttelyssä kuin alkutuottajat konsanaan. Eläintilallisiksi meitä
luultiinkin, mistä riitti hauskaa pitkäksi aikaa. Totesin kullalle, että kyllähän pihassa muutama luomupossu menisi, hän tosin oli sitä mieltä, etten raaskisi saparohäntiä lihoiksi laittaa. Toki on muitakin mukavia eläimiä, kuten alpakat, joista ei tarvitsisi hyödyntää kuin villa.
 |
| Alpakka aprikoi maailmanmenoa. |
Paluumatkalla poikettiin Kortejärven lintutornille herkuttelemaan maalaismaisemilla ja näyttelystä ostetuilla luomumansikoilla. Linnustosta esittäytyi sepelkyyhky ja nokikana, joukko naakkoja ja lokkeja sekä joutsenperhe.
 |
| Kaislikossa suhisee. Joutsenet uintiretkellä. |
Lintutornipitäjään päädyttiin myös seuraavana
päivänä, kun aamusta pyöräiltiin ostamaan lounasperunat suositulta torilta. Paljon oli uutta satoa kaupan. Kesäherkut vaihtoivat omistajaa muutamalla eurolla, siikliä kattilaan ja mansikoita tankkaukseksi. Tankkausta totisesti tarvittiin, koska navakaksi yltynyt tuuli puhalteli paluumatkalla enimmäkseen vastaan. Kotona postilaatikossa odotti työhön liittyvä kirje, jossa vahvistus sille, ettei maaseutu pääse jatkossakaan unohtumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti