Kesän makuja

Aamupuhteena pullotin satsin kotikaljaa. Mainio janojuoma valmistuu vuorokaudessa samoin kuin itse tehty viili, jonka kotihapattamista kokeilin ensimmäistä kertaa. Ohje löytyi luomumaitotölkin kyljestä. Purkillinen viiliä sekoitetaan notkeaksi, jaettaan neljään kulhoon, johon kuhunkin kaadettaan kaksi desiä maitoa päälle, kevyt sekoitus ja liinan alle huoneenlämpöön vuorokaudeksi muhimaan, kunnes sakenee. Sijoitin potit kissojen varalta leipäkaappiin ja hyvää tuli. Entivanhaan viilin kotivalmistus oli arkipäivää eikä siinä ollut mitään ihmeellistä. Minä sen sijaan olen lumoutunut, vaikka reaktio on puhdasta mikrobiologiaa. Pehmeän makuinen viili maistuu vaikka myslin kanssa.

 

Kesäkeittiön tarveaineita.

Itse tehty viili valmiina syötäväksi.

Vähemmän mukavia kesämausteita löytyi eilen kissan turkista. Kun iltapalan jälkeen Viljami hyppäsi syliin rapsutettavaksi, huomasin oudon patin sen kaulassa. Ajattelin joksikin ihonalaiseksi rasvapahkuraksi, mutta lähempi tarkastelu osoitti, että karvojen seassa lymyili itsensä pulleaksi imenyt punkki. Tai niin ainakin päättelin, en nimittäin koskaan ollut nähnyt yökötystä luonnossa. Asian varmistamiseksi googletin kiusankappaleen kuvan, ja punkkihan se oli. Onneksi talosta löytyi punkkirauta kiitos anopilta saadun kesäapteekkipussin ja pelastusoperaatio saattoi alkaa. Kissa vain kehräsi, kun kaulaa operoitiin. Punkki oli tiukasti kiinni, mutta varovasti kihnuttaen irtosi. Viimeisen nyppäyksen kissakin huomasi. Verenimijästä päästyään se vetäytyi pyykkikoriin puhtaiden vaatteiden päälle nukkumaan. Täytynee hommata naukujille punkkipanta tai estolääkitys, koska kesäaikaan viihtyvät ulkona päivin ja öin.