Viimeisiä tunteja viedään

Vuosi 2012 on kohta paketissa valmiina vietäväksi elämän arkistoon. Lapissa tuli katseltua iltaisin televisiota, kotoa kun moista ihmelaitetta ei löydy, enimmäkseen kotimaisia sarjoja, elokuvia ja asiaohjelmia. Jälkimmäisistä jäi mieleen onnellisuusprofessori Markku Ojasen haastattelu, jossa hän peräänkuulutti eteenpäin katsomista menneiden kaivelun sijaan. Toki niinkin, mutta menneitä on myös hyödyllistä kaivella, jos sen tekee taiten. Logoterapian isää Viktor Franklia lainaten, menneisyys on kuin vilja-aitta, josta voi ammentaa voimaa tulevaisuuteen. Muistojen aitasta löytyy kaikki elämän varrella eletty ja koettu. Juju on siinä, että toimiessaan oman vilja-aittansa portinvartijana, ihminen voi itse päättää, mitä menneestä kelpuuttaa evääksi tulevaan. On oma valinta siirtää rikkaruohot syrjään, erotella jyvät akanoista ja huolia ravinnoksi vain kaikki kannustava ja voimauttava. Se ei tarkoita ikävien asioiden kieltämistä, kipukin kuuluu elämään, mutta menneiden kipujen kanssa ei tarvitse iänkaiken vaeltaa. Toimikoon tämä ohjenuorana alkavana vuonna. Positiivisuutta peliin ja levysoittimeen. Nyt soi Abba.