Huh kesää

Helteet ovat muisto vain, mutta ei hätää, huhkimista on riittänyt eikä loppua näy. Eilen tuli koko talon kattava ikkunaremontti valmiiksi, joten ensi viikolla alkaa perusteellinen suursiivous. Asia on toki kirjattu kesäsuunnitelmiin ja käy mainiosti lomasta, koska olen sen verran kaheli, että pidän siivoamisesta, mikäli sen saa tehdä kiireettä.

Välillä on sentään lomailtukin: parin päivän kaupunkiloma Helsingissä ja leppoisa kesäyön pyöräretki. Joitain terveisiä pääkaupungista. Kuten tavallista suunnittelin jo kotona omat menemiseni (puolisoni istui aamupäivät työhönsä liittyvässä seminaarissa) ja listasin käyntikohteikseni Kiasman, Designmuseon ja Arabian museon. Luulin Kiasman olevan vain läpihuutojuttu, välipala ennen muiden museoiden avautumista, vaan toisin kävi, nykytaide imaisi minut mukaansa kahdeksi tunniksi.

Eija-Liisa Ahtila: The Clear House, 2004

Marja Kanervo: Ryijy (yksityiskohta), 1992/2013

Eija-Liisa Ahtilan mielen hajoamista pohtivat työt olivat kuvaavia, mutta kauniin toiveikkaita. Mitä siitä, että tila pirstaloituu, uusi järjestys on omalla tavallaan selkeä ja sen kanssa voi oppia elämään. Tulkinta on toki aina katsojan silmässä, ei epäilystäkään, etteikö joku kokisi labyrinttimaisia veistoksia ahdistavina. Menetystä ja surua käsittelevä videoteos Rukoushetki osui kipeän asian ytimeen. Tyhjään kotiin palaaminen koiran kuoleman jälkeen oli kuvattu pakahduttavan aidosti. Eläimet olivat tärkeässä osassa myös videoteoksessa Marian ilmestys, joka mielenkiintoisesti tutki ihmeen olemusta ja näytelmän keinoin pyrki avaamaan pyhää ja inhimillistä. 

Ehdoton suosikkini museossa oli kuitenkin Marja Kanervon Ryijy, huonetta kiertävä neliömetrien kokoinen höyhenistä koottu jäteöljyllä valeltu installaatio. Vaikuttava, jylhä, majesteetillinen, ja niin riipaiseva. Nimi nerokkaan yksinkertainen, Ryijy, tekstiili ajoilta, jolloin oltiin omavaraisia, viljeltiin ja varjeltiin. Nyt on toisin, luonto itkee, öljynorot valuvat seinällä kuin kyyneleet, kuva tämän päivän maailmasta ja ihmisestä. Taiteilijan Esiinkatoavaa-näyttely on sekä idealtaan että toteutukseltaan oikea helmi. Vähemmän on totisesti enemmän.

Heini Riitahuhdan suunnittelema Runo. 

Teema-mukin korvamuotti.

Tunteiden ja tulkintojen maailmasta oli mukava siirtyä käyttöesineiden yksiselitteiseen maailmaan Designmuseoon ja Arabialle. Jälkimmäiseen sovittiin treffit kullan kanssa. Kuulumisten ja kahvihetken jälkeen matkattiin raitsikalla takaisin keskustaan ja astuttiin laivaan. Puolentoista tunnin risteily vei halki upeiden maisemien ja osuipa silmään myös muutama vanha purjealus ja yksi muinaiseläin. Hieno kaupunkipäivä.