Taseita

Viides vuosikymmen pyörähti käyntiin syksyisellä museojunamatkalla Keski-Suomessa. Lystiä riitti, seura oli suotuisaa, ruoka hyvää ja alla, ah, niin nostalginen menopeli sähkömoottorijuna Sm 2. Aikanaan noilla penkeillä tuli hikoiltua työkseen, kun kanttoriopiskelijana reissasin päivittäin Tampereelle ja takaisin. Ennen lukkarikoulua samat hikiset penkit matkalla talouskouluun ja terveydenhuolto-oppilaitokselle. Keski-ikäisen tilitystä tässä, elämän tähänastinen tase opiskelujen osalta.

Retkellä oli kuvauspysähdyksiä pitkin matkaa. Juna seis ja porukka pitkin pengertä räpsimään kuvia päivän päätähdestä.

Minäkin aloittelin kuvaajan uraa rautatieharrastajana, joskin kiinnostuksen kohteet taisivat poiketa tavanomaisesta (alla).


En tiedä johtuuko keski-ikään kypsymisestä vai mistä, mutta viime päivinä töissä on ollut huimaa nostetta. Jokainen aamu on ilo. Johtuneeko siitä, että en ole puoleen vuoteen kajonnut urkuihin. Erään kaukaisen ystävän vuosia sitten rohkaisemana ja nyttemmin sattumien summana olen saanut hääriä tutussa työyhteisössä seurakuntasisarena. Kuvaava sana tuo vanha, ja kertoo työstä paljon enemmän kuin nykyään käytetty diakoni, diakonissa tai diakoniatyöntekijä.