Joulu on täällä taas. Kuvastoissa ja kaupoissa vuosi vuodelta aikaisemmin. Kurjaa ja kiusallista. Paraskin puhuja tässä. Sallimus armahtakoon minut kirkasvalolampulta, joka on jo vuoden päivät vaaninut ostoslistan liepeillä, ja muulta havittelemaltani roinalta.
Miksi kolmas hampurilainen ei tee onnelliseksi -kirjan (Atena 2006) kirjoittaja, taloustieteilijä Tatu Hirvonen on eräässä lehtihaastattelussa todennut: ”Kun perustarpeet on tyydytetty, jokaisen on itse osattava katkaista yhä vain lisää haluamisen kierre.” Siinäpä se. Aina tulee uusia, ”iik ihania!” tuotteita, kuten Iittalan mainoslause vastikään kuului, hyödyllisiltä tuntuvia, hyödyttömiä hyödykkeitä, joihin uskomme vahvasti vain siksi, että mainosvalojen markkinademonit salakavalasti muokkaavat tarpeitamme.
Pidän seitsemättä vuotta kirjaa tuloistani ja menoistani. Marttaliiton sivuilta löytyy oiva Exel-sovellus tarkoitukseen. On ollut varsin avartavaa seurata, paljonko kuukaudessa tai vuodessa kuluu ruokaan, ulkona syömiseen, makeisiin, alkoholiin, vaatteisiin jne. Taseissa on selkeästi nähtävissä kaksi heikkouttani: kirjat ja kodin hankinnat. Ostelen käsityökirjoja, taidekirjoja ja runokirjoja, milloin mitäkin. Kodin hankinnoista koukuttaa Iittala ja Arabia. Nytkin mielin punaista Teemaa, vaikka kippoja ja kappoja riittää yli oman tarpeen pinottavaksi asti.
Joulumyynti on jo monta vuotta sammonnut ennätystuloksia. Ehkäpä tänä vuonna kasvukäyrä taittuu ja pudotus tavarataivaasta maanpinnalle alkaa. Maahan tömähtäminen tekee kipeää, mutta koska palataan juurille tutkitusti onnellistavaan kohtuuteen, kipu on ohimenevää. Luontokin kiittää. Karjalainen kansa sen jo viisaudessaan sanoiksi virkki. Tarpeita tulee ja menee, todella tarpeellista on vain vähän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti