Päivä kului ruopsutellessa viimeisiä lehtiä pihalta. Varpaita paleli saappaissa, mutta asian kanssa pärjäsi, kun otti välillä rivakamman tahdin ja kävi sisällä kahvittelemassa. Urakkaa jäi huomiseksikin.
”hiljainen tie
haalistuneet värivalot vaivoin valaisee
mun askeleet on kauan sitten tätä maata
ensi kertaa astelleet”
Haudoilla kävin tavan vuoksi. En ole hautausmaakultin ystävä ja jos kehtaisin, polttaisin muistokynttilää vain kotona. Muistot ovat sydämessä, eivät kivipaasien juurella. Ymmärrän toki niitäkin, joille hetki rakkaan haudalla on tärkeä. Tai niitä, jotka haluavat liittyä sukupolvien ketjuun sytyttämällä kynttilät isovanhempien ja isoisoisovanhempien haudalle.
”mä kävelen pitkin pyhäinmiestenpäivän iltaa
kauas takaisin
sen minkä taakseen jättää löytää edestään
se kai vanhemmiten kuuluu elämään”
Kynttilöin valaistu hautausmaa on vaikuttava näky, sen myöntää esteettinen minäni. Ja on liekkimeressä jotain pyhääkin. Tärkein kuitenkin välittämisen liekki jo eläessä, ajatus ja aika toiselle.
”olin kauan kuvitellut kaikenlaista
kauan uneksinut paremmasta
kunnes huomasin sen nyt vasta
olen onnellinen”
Kuulas syyspäivä, kaunis ja kirpeä. Maa jäässä, marras. Kirkkomaalla kynttilöiden lämpö.
Lainaukset Neljän Ruusun biisistä Pyhäinmiestenpäivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti