Marjassa

Alkoi sitten lomakin, jonka etukäteen pelkäsin menevän pilalle syksyn haastavan työrupeaman vuoksi. Perjantaina posti toi virallisen päätöksen sijaisuudesta. Kirje on vielä avaamatta, kas kun sitä mitä ei näe, ei ole olemassa. No, tiedän kirjeen sisällön ja aion kiusallanikin nauttia lomasta. Eilen ja tänään aamupäivällä ei vielä siltä tuntunut, vaan kone yskähteli voimattomana ja mieli oli maassa. Kolmen aikaan vetäisin punaiset kontiot jalkaan ja pujahdin sankoineni metsään kuin suojaan vaatimuksilta ja pahalta maailmalta. Mikä autuus ja rauha! Sormet oli meininki sinistyttää mustikoin, mutta matkalla marjapaikkaan punaisenaan hehkuva hakkuuaukea sai vaihtamaan vadelmaan.

Marjat olivat pieniä ja kiinteitä, mutta makeita. Kauaa ei kestänyt, kun metsäisen tienvarren puskat oli tyhjennetty tai siis kelpoiset poimittu. Ei sankoon paljoa kertynyt. Päätin kivuta rinnettä ylemmäs, vaikka vadelmikko näytti päättyvän, koska luonnossa samoilu on jo itseisarvo sinänsä. Aukealle puhalteli mukavasti, joten itikoista ei muutamaa hyttystä lukuun ottamatta ollut kiusaa. Maasto oli hakkuuaukeaksi helppokulkuista ja siellä täällä törötti sopivasti kanto, johon marja-astian saattoi jättää näkösälle. Yllätys oli suuri, kun näkökenttään ilmestyi tutun punaista. Löytyi kertaalleen poimittua puskaa, mutta myös koskematonta, joissa suurin osa marjoista oli varissut kypsyyttään maahan. Kolme litraa jaksoin nyppiä, loput jätin toiseen kertaan ja toisille.

Säilöntäsesongin ollessa kiihkeimmillään tein päätöksen, etten osta mansikoita, koska pakastimessa ne vain vetistyvät ja menettävät makeutensa. Eilen hiipi epäilys mieleen ja oli viimetipassa lähdettävä mansikan metsästykseen. Torilla kauppasivat eioota, mutta marketin edustalta sentään löytyi muutama mansikkalaatikko. Surkean hintalaatusuhteen vuoksi jäi ostamatta eli alkuperäisen suunnitelman mukaan mennään: pakastimeen mansikoiden sijasta luonnonmarjaa. Nyt on hyvä alku. Muutaman litran kun illassa poimii niin talvimarjat on äkkiä hankittu. Ja ilmaiseksi.