31. maaliskuuta 2012

Earth hour

Maailman luonnonsäätiön tempaus pimensi tänään iltaa kaikkialla maailmassa. Mukaan lupautuneet 5411 kaupunkia 147 maassa ovat sammutelleet valoja tunniksi mm. kuuluisista maamerkkirakennuksistaan. Meidän torpassa asiaan herättiin vasta yhdeksän uutisten myötä ja napsautettiin keittiö pimeäksi. Eihän tunti mitään merkitse, mutta eleellä on symboliarvonsa, joka toivon mukaan kannustaa tarkastelemaan omia kulutustottumuksia.

Energiansäästöstä puheen ollen, olen viime viikkoina alkanut haikailla kiertoilmauunin perään ja tositarkoituksella vielä. Haluan energiapihin Suomessa valmistetun Upon! Nykyinen normiliesi on palvellut yli kymmenen vuotta eikä siinä sinänsä ole mitään vikaa, mutta leipomis- ja uuniruokapäivinä aikaa ja energiaa kuluu. Puolisoni ehdotti, että sijoitetaan saman tien induktiolieteen, mutta en vielä lämmennyt ajatukselle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti