Lomatiivistelmä

Auto-junalla kohti Lappia, kuinkas muuten. Suunnistaessamme makuuvaunuumme Tampereen asemalaiturilla kaksi junasta poistunutta takitonta ja päihtynyttä miestä väittelee äänekkäästi konduktöörin kanssa. Ei kai vaan hyttinaapureita? Ei sentään, hepuista ei kuulu enää mitään paitsi seuraavana aamuna Kolarissa (tämä on olettamus). Kun on aika purkaa autot junasta, erään auton omistajaa ei lukuisista kuulutuksista huolimatta löydy. Siinä sitten muut ajoneuvot kököttävät vaunussa jumissa tuon omistajaansa vailla olevan takana.

Kolarin asema on pieni ja intiimi, joten tiskin takana tilannetta hoitavan henkilökunnan keskustelu kuuluu hyvin. Aika kuluu. Virkailija jakaa kahvilippuja ja neuvoo korvauksenhakuasioissa. Me jätämme sumpit juomatta eikä korvauksiakaan iljetä hakea asiaintilaan syyttömältä VR:ltä. Mikäs hätä valmiissa maailmassa - ja vielä lomalla. Vihdoin junasta löytyy takki, jonka taskussa hylätyn auton avaimet lymyilevät, ja suma selviää.

Kummasti on urauduttu samaan huoneistohotelliin latujen lähelle. Kauppa saa olla kaukana, ravintolat vielä kauempana, pääasia, että ollaan kivenheiton päässä laduista ja jotakuinkin latuverkoston keskellä, mistä on sään ja mielialan mukaan hyvä suikata niin pohjoiseen, itään, etelään kuin länteenkin. Ateriat valmistetaan itse, kuten tapanamme on, joskin tänä vuonna päädymme peräti kaksi kertaa ulos syömään.

Sanotaan, että pitkää laturetkeä varten on hyvä olla kymmenkertainen määrä harjoituskilometrejä takana, jotta matkasta selviää jotakuinkin kunnialla. Pirkanmaan lumilla on kihnutettu kolmisensataa kilometriä, joten toisen lomapäivän yli nelikymppinen lenkki vie mehut ja jumittaa ristiselän. Mikä lääkkeeksi? No tietysti kolmenkympin lenkki seuraavana päivänä. Rasittuneen parantaa rasitus niin absurdi kuin ajatus onkin. Hampaat irvessä ensimmäiset kilometrit sitten jo menosta nauttii. Venyttely on alkutalvesta jäänyt, joten Lapissa otetaan takaisin korkojen kanssa. Mitä enemmän tulee ikää, sitä tärkeämmäksi käy lihashuolto.

Suksitaan tuttuja reittejä ajankohtaan nähden melko hiljaisilla laduilla, toki joukkoon mahtuu ruuhkaisiakin pätkiä, mutta ei kiusaksi asti. On aurinkoa, viimaa ja lumisadetta, mutta kohtalaista keliä kuitenkin. Kahden viikon aikana tulee hiihdettyä 424 kilometriä. Viimeinen pikkupyrähdys suuntautuu lähimpään latukahvilaan, jossa syömme letut hillon ja kermavaahdon kera - yleensä on liikuttu omin eväin ruisleivän, voimakauran, marjamehun ja veden voimalla - kruunaamaan mainio liikuntaloma.

Etelässä kevät läimähtää vasten kasvoja kuin märkä rätti. Kuntorata on yhtä roskaista jäätikköä eikä hiihtämisestä tule mitään. Moottoritien kupeesta siirrytään maalaismaisemiin ja hieman parempi latu löytyy. Saunalenkki jää silti lyhyeksi tai no, täkäläisittäin normilenkiksi. Pian on aika siirtyä sulan maan lajeihin.