Kuuria kerrakseen

Kuukausi on vierähtänyt kohta puoliväliin. Ensimmäiset viisi päivää menivät sielua lepuuttaessa retriitissä. Metsäinen luonto, idyllinen kylänraitti ja vanha koulu loivat ulkoiset puitteet, sisäiset tulivat hiljaisuudesta, rauhoittavasta musiikista, samoilusta, levosta, kurmeekotiruoasta, meditointi-, rukous- ja ehtoollishetkistä sekä keskusteluista ohjaajan kanssa.

Metsäkestilä, entinen Juhtimäen koulu, on nyt hiljaisuuden talo.

En ole aikaisemmin ollut ohjatussa retriitissä, joka on osallistujalle tietyllä tapaa vaativampi, koska mietiskely on pakollista ja omalla vastuulla. Viriketekstit ja erilaiset harjoitukset ovat lähtökohtana kunkin sisäiselle matkalle. Tekeekö matkaa rukousmajassa, hiljentymishuoneessa, kappelissa, omassa huoneessaan vai metsäpolulla on jokaisen oma asia. Metsä oli suosikkipaikkani, tosin kaikki muutkin vaihtoehdot tuli testattua, koska noita noin 45 minuutin omatoimisia mietiskelyhetkiä piti päivässä olla neljä. Tässä homman vaativuus ja siinä, ettei voinut ajatella niitä näitä, koska seuraavana päivänä ajatukset piti jakaa ohjaajan kanssa. Nyt on sitten perimmäisiä kysymyksiä mietitty. Ehkä liiankin kanssa. Onneksi oli kamera mukana. Alla reissun kuvasatoa.

Hiljaisuudesta palattuani päätin jatkaa lepoa, tosin vaihteeksi ruumiin oikeammin vatsan osalta eli aloitin viikon mittaisen mehupaaston. Nuorempana tapasin paastota kaksi kertaa vuodessa, keväisin ja syksyisin. Nyttemmin laiskuus on iskenyt ja paastoan satunnaisesti muutaman vuoden välein, harvemminkin, pisin paastoton aika taitaa olla kymmenen vuotta.

Paastosta ollaan montaa mieltä. Toiset vannovat sen nimiin, toiset väittävät sen tekevän hallaa elimistölle. Lääkärikunnastakin löytyy molempia mielipiteitä, jälkimmäisiä varmaan eniten. Minä kuulun keskitien kulkijoihin. Myönnän, että syömättömyys on luonnotonta ja siten elimistön stressitila. Aamuisin pyörryttää, jos ei ole varovainen ylösnousujen kanssa ja koko ajan palelee. Hölkätessä viimeistään huomaa, miten koville kroppa joutuu. Vaikka otan kunnon mehuhömpsyt hyvissä ajoin ennen lähtöä, voimaa ei ole, hengästyttää ja askel painaa kuin toipilaalla.

Entä ne paaston hyvät puolet? Verenpaine laskee ja veriarvot kohenevat. Olo kevenee ja iho voi hyvin, jopa ihottumat paranevat. Virtaa riittää, mikä on paaston koukuttavin oire. Sitä singahtelee toimesta toiseen kuin ohjus ja kaikki tulee rivakasti tehdyksi, mikä on hyvä asia näin säilöntäkauden keskellä, ja illalla vielä hinkuaa lenkille. Mistä paaston virtapiikki oikein johtuu? Viekö ruoansulatus arjessa niin paljon energiaa, että olo muuttuu sen myötä saamattomaksi? Vähän sinnepäin, tosin elämäntavat kaikkinensa vaikuttavat, syömiset, juomiset, valvomiset, vatvomiset ja muut. Tässä onkin nyt oiva tilaisuus terveellistää syömistään, kun sen aika maanantaina vihdoin koittaa.