Syksy henkii jo niin ilmanalassa kuin työpaikalla. Täysin kaistapäinen viikko mitä kokouksiin tulee: palavereissa yksitoista puuduttavaa tuntia, joista vasta viisi takana. Syksy on suunnittelun aikaa ja suunnitelmat on ulotettava budjetin muodossa vuoteen 2011, ei siinä mitään, mutta kun homma etenee kuin kristittynä olemisen klassisessa irvikuvaväännöksessä, ei paljon naurata. Missä kaksi tai kolme on koolla, siellä yksi on heidän hampaissaan. Ja muunnellen missä 20-30 on koolla, siellä kaksi tai kolme on heidän hampaissaan. Parempi suoraan kuin selän takana, sanoisi joku. Mutta minä sanon, että murahtelut ja näykkimiset kahden kesken eikä yhteisissä kokouksissa.
Viime kesän rippileirillä pappi näytti porukalle yhden lukuisista Jeesus-filmeistä, jonka nimeä ja tekijää en tietenkään muista. Elokuva sisälsi uskottavaa ajankuvaa ja käsikirjoittajan mainion tulkinnan päätähden kiusauksista autiomaassa. Paholainen repäisi verhon tulevaisuuden yltä ja näytti Jeesukselle, miten kristityt aikojen saatossa tappavat miekalla ja sanansäilällä niin toisiaan kuin eriuskoisia: ”Katso, rakkauden ja anteeksiannon julistaja, katso, millaisia hirmutöitä seuraajasi tulevat nimissäsi tekemään. Ei kuule kannata.” Puolisoni historian tuntijana olisi varmasti pystynyt paikantamaan valkokankaan sotatantereet taistelun tarkkuudella, minun oli mykistyminen ainoastaan tunnetasolla.
Apropoo. Joskus on ikävä vanhoja aikoja ja ihmisiä. Näyk näyk.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti