Mustikkamaa

Tänään olin elämäni marjapaikassa, missä maasto oli helppokulkuista ja mätäät sinisenään poimittavaa. Lapsuuden marjamaita en tosin muista, koska kuulun siihen sukupolveen, jolla ei keräämispakkoa ollut. Metsään toki mentiin vanhempien mukana. Mustikkaa päätyi pienten käsien kautta lähinnä suuhun, mutta myös mukiin, joka välillä tyhjennettiin isän tai äidin ämpäriin.

Mutta nyt siis olin erään armoitetun marjastajan vinkkaamassa marjapaikassa ja opastus oli perille saakka. Kiitos. Joillain on reilu meininki luonnon antimien suhteen. Joillain maanviljelijöillä puolestaan on epäreilu tapa laitella maitaan halkoville karttateille ajokieltomerkkejä, mutta eipä sellainen innokkaita marjastajia pysäytä. Sää oli aamutunteina ihanteellinen eikä itikoistakaan ollut kiusaa. Junien äänet kantautuivat kotoisasti ja korppi raakkui tervehdyksensä, muuten oli hiljaista kuin huopatossutehtaassa. Joku sentään läheisellä metsätiellä harjoitti ravuriaan. Vinkeä tunne, kun ääniä kuullessaan kääntyy katsomaan tuleeko sieltä marjastaja vai joku metsän asukki, niin silmäkulmassa kiitää hevosen pää harja hulmuten ja kohta jo puiden lomassa koko eläin, kärryt ja ohjastaja.

Nyt on sitten pakastimessa voimamarjaa, joka lasketaan kymmenen suomalaisen superruoan joukkoon. Hyväterveys-lehden mukaan muita ovat tyrni, tomaatti, sipuli, parsakaali, ruis, kaura, rypsiöljy, maito ja rasvainen kala.