Vuosi vanha vaipui hautaan

Minne uusi vie? Mihin kaartaa tie?

Yksi tavallinen vuorokauden vaihtuminen ja kuitenkin niin merkittävä. Ihmisrotu on kautta aikain haikaillut menneitä ja ennustellut tulevia. Erilaiset vuoden kiertoon liittyvät rajapyykit toimivat toivon luojina ”huomenna kaikki on paremmin, ensi keväänä onnistuu”. Elämässä tarvitaan uusia alkuja, sysäyksiä, liikkeellelähtöjä ja sitä ennen on vanha haudattava. Paljon on taas ympäri maailman tehty lupauksia ja sopimuksia minän ja muiden kanssa. Meidän torpassa ei lupailla, mutta menneeseen katsotaan lempeästi arvioiden.

Alkaako liikunta päästä elämäntavan asemaan? Viime vuonna oli vain yksi viikko, jolloin ei liikuttu aktiivisesti pientä hyötyliikuntaa lukuun ottamatta. Toki joukkoon mahtui sellaisiakin viikkoja, jolloin lenkille pyrähdettiin vain kerran, mutta pääosin hikoilu oli säännöllistä ja talvisin jopa päivittäistä. Uusi liikuntavuosi avattiin tunnin kävelylenkillä raikkaassa pakkassäässä. Testasin samalla uuden ulkoilu- ja väliasun, eikä tarvinnut katua, nappiostokset Haltilta ja Ruskovillalta.

Mitä työasioihin tulee niin erityinen havainto liittyy yhteisön voimaan. Keväällä puursin haastavassa työssä lähes yksin. Oli päiviä jolloin en nähnyt ketään neljästä työkaverista, jokaisella kun oli omat vastuualueensa ja vapaapäivänsä. Kun syksyllä siirryin suurempaan toimipisteeseen, jossa väkeä riittää, jaksan yllättäen paljon paremmin, vaikka työ on kuormittavampaa. Ja minä kun olen pitänyt itseäni yksin viihtyvänä erakkona. Aina sitä oppii uutta itsestään.

Mitä muuta menneestä vuodesta? Tärkein. Hyvää yhteistä arkea ja muutama mieliinpainuva reissu oman kullan kanssa.