Helmikuussa on hiihdetty vaihtelevalla menestyksellä ja vaihtelevissa sääolosuhteissa. On ollut mukavia lenkkejä ja vähemmän mukavia, enimmäkseen mukavia.
Tänään keli oli varsin outo, toisaalla suksen alla nitisi pakkaslumi ja jää, toisaalla tahmea suojalumi. Tietää sen sitten, ei ollut luistoa eikä oikein pitoakaan, mutta sisulla mentiin kymppi. Mitä sisuun tulee, niin lauantaina en rohjennut edes Finlandia-hiihdon lähtöviivalle epäilyksiä herättävän kelin vuoksi. Vuoden takainen laturetki oli olosuhteiltaan niin mainio, etten halunnut mustata mielikuvaa uuden lumen aiheuttamilla pito-ongelmilla. Jäin kotiin ja kuntoilin siivoamalla. Olisinkin massaliikuntatapahtumien ystävä niin päätös olisi voinut olla toinen, vaan kun en ole.
Pitovoidepurkit ovat sitten viime lumien kansainvälistyneet ja kyljissä seisoo nyt suomenkielisen tekstin lisäksi kick wax eli potkuvaha. Oiva nimitys tuolle hiihtäjän perussettiin kuuluvalle tökötille. Pitovoide on jo sanana laiskahko ja luistoa vähentävä, potkuvaha kuulostaa reippaalta ja aktiiviselta. Olisihan niitä pitopohjasuksia tai mitä nanogrippejä ovatkaan, joita ei tarvitsisi voidella, mutta silloin kyllä hommassa puuttuisi hohto. Vaikka mikä minä olen sanomaan, puolisoni huolehtii aina minunkin sukseni hiihtokuntoon. Väittävät, että pitopohjainnovaatio on paras ongelmakelillä, vaan olisiko tuo tämän illan kelillä toiminut, mene ja tiedä.
Pukkaa jo lomakuumetta tässä. Perjantaina yöjuna vie kahdeksi viikoksi pohjoiseen. Hiihtolomaa vietetään Lapissa jo viidettä kertaa, joten pakkaaminen on rutiinijuttu eikä aiheuta stressiä, kuten ei paluun purku- ja pyykkäysrumbakaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti