Wŏ bú huì

"En osaa". Olen aina ihmetellyt ihmisiä, jotka sanovat, etteivät laula, koska koulun laulukokeessa saadut traumat ovat vieneet rohkeuden tai etteivät harrasta liikuntaa, koska koulun jumppatuntien nöyryytykset ovat vieneet liikkumisen ilon. Ikuisiksi ajoiksiko? Eikö lapsuuden ja nuoruuden karmeista kokemuksista voi päästää irti ja rohkeasti laajentaa kokemuspiiriään?

Aloitimme tänä syksynä puolisoni kanssa kesälomareissumme innoittamana kiinan kielen alkeisopinnot kansalaisopistossa. Tunneilla on ollut mukavaa. Viikottaisen kahden ja puolen tunnin session tekee antoisaksi se, että kielen opiskelun lomassa perehdytään monelta kantilta myös Kiinan historiaan ja nykypäivään. Tunneilla on ollut mukavaa - eiliseen asti.

Minulla ei ole kielipäätä kuin lukion päästötodistuksen englannin vitosen ja ruotsin kutosen verran, mutta en antanut sen häiritä uuteen harrastukseen ryhtymistä. Koska kiina kirjoitusmerkkeineen ja ääntämisineen on germaanisiin kieliin verrattuna kuin toiselta planeetalta, ei hyvästä kielitaidosta ole apua opiskelussa eikä huonosta haittaa. Kun vielä kielen omaksumista helpottaa musikaalisuus ja merkkien suhteen visuaalinen hahmotuskyky, omasta henkilökohtaisesta preppaajasta puhumattakaan, en kauaa empinyt tarttua haasteeseen. Mutta mitä tapahtui?

Kokeet. Vain yksi paperiarkin puolikas ja iästäni repäistiin hetkessä 25 vuotta pois. Napsahdin lukkoon kuin ”tyhmä ja laiska” lukiolainen, joka oli ”väärässä paikassa”. Ankeisiin kielimuistoihini liittyen sanon, ettei tarvitse kuin kerran yrittää tosissaan ja epäonnistua, niin kierre on valmis. Ja miksi edes yrittää, kun joka tapauksessa mollataan? Että sellaisia traumoja! En enää ihmettele koulun rampauttamia laulu- ja liikuntakammoisia.

Kielilukon iskiessä helpotkin sanat katoavat mielestä tai oikeammin pyörivät päässä sellaisella vauhdilla, ettei mistään saa otetta. Olo on sanalla sanottuna ilkeä. Seuraavaksi tajuaa, että joutuu jättämään puolet koepaperista tyhjäksi ja lamaantuu entisestään. Pettymys ja turhautuminen pistelee limakalvoilla. Osaamattomuuden tunne jää päälle ja alkaa toteuttaa itseään. Koska koin olevani huono ja surkea, seuraava kuuntelutehtäväkin, jollaisesta olin edellisellä tunnilla saanut täydet pisteet, meni penkin alle.

Eilisen jälkeen olin valmis jättämään kiinan opiskelun kesken, mutta etäisyys asiaan ja ehkä tämä kirjoituskin, on laittanut asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Nyt, jos koska, on aika kasvaa aikuiseksi ja jättää kurjat kouluaikaiset kokemukset menneisyyteen. Rauha opettajani muistolle. Sitä paitsi luen juuri kirjaa Kiinan viisauden sydän Konfutsen ajatuksista. Mestari opettaa, että pettymykset tulee kohdata rauhallisin mielin ja sen jälkeen pyrkiä niistä yli parhaansa tehden. Notta pystyssä päin kohti seuraavia kielellisiä vastoinkäymisiä eli pariharjoituksia…