7. heinäkuuta 2010

Huh hellettä

Eilen ei satanut, ei yölläkään, mutta tänään odotus palkittiin. Sadevesitynnyrit täyttyivät ja mittari kertoi kymmenen millin pisaroinnista neliölle. Sää on tunnetusti hyvä puheenaihe ja käy valittamisen aiheeksi ympäri vuoden. Vaikka ukkonen jyrähteli, lämpötila ei sanottavasti laskenut eli nyt hikoillaan aikamoisessa mombasassa. Ulkona on kuin höyrysaunassa. Kiuas sai levätä, kun suihku riitti lenkin jälkeen.

Eilen pääsin ruokaohjepostauksen makuun, joten jatkoa seuraa. Yksi suosikkileipomukseni on suolainen piirakka, joka on mukava hiukopala varsinkin lenkki-iltoina, jolloin tuhdimpi syöminen jää myöhäisempään ajankohtaan. Pakastealtaan perunasipulisekoitus tekee piiraasta ruokaisan ja punasipuli antaa väriä. Muu päällinen on tavanomaista perushöttöä eli munamaitoa tai -kermaa juustoraasteella höystettynä. Mustapippuri ja timjami antavat lopullisen makusilauksen.

Etsin kauan terveellistä piiraspohjaohjetta, mutta keveimmässäkin oli margariinia vähintään 100 g. Lopulta aloin kokeilla, kuinka vähällä rasvamäärällä pohja pysyisi koossa. Kun toimiva suhde, desi vettä ja 50 g rasvaa löytyi, päätin kokeilla, miten juokseva margariini ja rypsiöljy pohjassa käyttäytyisivät. Hyvin toimivat kumpainenkin, mutta päädyin silti öljyyn. Pohja on mukavan rapsakka, mutta vuoka kannattaa voidella kunnolla.

Pohja:
1 dl vehnäjauhoja
1 dl riihiruisjauhoja
1dl ruishiutaleita
1 tl leivinjauhetta
hiven suolaa
½ dl rypsiöljyä
1 dl vettä


Yksi päähänpinttymämme on syödä piiras Forssan punajuurisalaatin kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti