Lapissa osa 2

Kolmas päivä
Kukas on ainoa tunturi, joka on talvisin ylitetty sukset jalassa ja nyt mieli halajaa samalle reitille patikoiden. Matkalla tasapainottelua aiheuttaa ainoastaan hieman elähtänyt riippusilta muutoin maasto on helppokulkuista tunturirinnettä. Huipulla aurinko lämmittää ja tunturinummella kukkaloistossa on hyvä pitää evästauko. Kurjenkanerva (kuvassa) ja sielikkö, uudet tunturikukkatuttavuudet sykähdyttävät maisemien ohella. Ja kamera laulaa.

Neljäs päivä
Vaikka emme ole koskaan olleet erityisiä mökki-ihmisiä, lomahuoneisto Lapissa on alkanut kiehtoa. Talvilomasta alkaen on seurattu Ylläksen loma-asuntotarjontaa etuovi.comissa ja nyt ensimmäistä kertaa päästään tositoimiin, kun osallistutaan kahden eri välittäjän esittelyihin. Loma-asumista löytyy joka lähtöön ja hintaluokkaan, mutta unelma etsii vielä muotoaan. Illalla pää on pyörällä viidestä näytöstä ja on pakko vetää lenkkarit jalkaan ja kirmata Kesänkijärvi ympäri. Etelärannalla polku on kuin esterata juurineen ja kaatuneine puineen. Poukkoilu virkistää aivoja, mutta rasittaa kroppaa ja juomatauko lähteellä on enemmän kuin paikallaan.

Viides päivä
En kuulu vesieläinten heimoon, joten en erityisemmin pidä uimisesta ja kammoksun vieraita vesiä. Äkässaivo on juuri sellainen vesi, johon en pulahtaisi mistään hinnasta. On helppo kuvitella, miten tuo syvä lampi, saamelaisten uskomuksissa ”tuonpuoleinen” imaisee syövereihinsä. Saivonkierroksen jälkeen suuntaamme tulivuoripuistoon, jossa kerrotaan paikalla ammoisina aikoina sijainneesta Alppien veroisesta, osin tuliperäisestä vuoristosta. Selkeitä jäänteitä laavasta ja kraatterista löytyy.

Aakenuksen retkellä eräs kohteistamme oli sodan aikainen lentokoneen hylky ja jälleen on tiedossa yksi. Puolisoni luulee piikittelyksi, kun sanon, että minusta on kiva etsiä hylkyjä maastosta. Saan kauan selittää, että olen tosissani. Luonnossa jokainen askel, päämäärätönkin, on elämys ja löytöretki, siksi on mukava välillä etsiä jotain kartalla piileskelevää. Tuon perusteella suunnistus tai geokätköily voisi sopia minulle. Hylky löytyy ja muutama kukkakuvakin muistikortille päätyy. Kuvassa kellosinilatva.


Kuudes päivä
Auringonpaistetta, suota ja hyttysiä. Tutustumme Suomen suurimpaan suoalueeseen mainiolla telatieksi kutsutulla pitkospuureitillä. Liekö tie liian tasaista kulkea tunturimaastojen jälkeen, kun takareisi alkaa loppumatkasta vihoitella. Sitä ennen on nähty ja koettu paljon: riekko poikueineen jalkojen juuressa, poronuorikot puisella tiellä puskuelein vastassa, ja paljon paljon kukkia, raatetta (kuvassa oikealla), suokukkaa, suopursuja, erinäisiä suovilloja ja sokerina pohjalla paikallinen orkidea, kämmekkä (alla).


Liekö tuo pilkkulehtinen kukka maariankämmekkä vai harvinainen punaruskeavartinen lapinkämmekkä vai joku risteymä, sitä ei tällainen satunnainen vasta-alkanut kukkaharrastaja pysty Suomen tunturikasvio tietolähteenään sanomaan. Niin tai näin, Lapin luonto antaa monenlaisia uusia elämyksiä.