Nyt on sitten uusi sykemittari testattu ja harjoituspäiväkirja kaivettu tauon jälkeen esiin. Ihan mukavalta lelulta vaikuttaa. Ei mittarissa mitään vikaa ole, asiallinen peli, mutta koska "tarvitsenko sitä oikeasti" -kysymykseen on vastattava ei, se jää väistämättä lelun asemaan. Satelliitista isoveli valvoo pienen piipertäjän jokaista askelta, vauhtia, väliaikoja, keskinopeutta, sykettä ja kalorinkulutusta. Koulurakennuksen katveessa mittari tosin ilmoitti kadottaneensa taivaallisen yhteyden ja kun en heti kuitannut, muutama satametriä jäi valvomatta.
Puolisoni ja minun kiinnostuksen kohteet harrastusrintamalla ovat perin marginaalisia mitä harrastajamääriin tulee. Olisin parhaillani tanssitunnilla, jos työväenopiston ryhmään olisi ollut riittävästi ilmoittautuneita. Tap dance eli steppaus vei sydämeni jokunen vuosi sitten. Iloa kesti tasan kaksi lukuvuotta ryhmän vähitellen hiipuessa, kuinka ollakaan, osanottajien puutteeseen. Opisto yritti houkutella steppauksella taas, mutta turhaan. Myös taijin jatkoryhmä on peruttu samasta syystä, joten pyhäiltaisin on kehitettävä muuta ajanvietettä. Harmi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti