Allerseelentag

Hämärtää. Poispäin kävelee
hartiat kyyryssä
metsämies. Yksinäinen sydän.
Sinun? Minun? Vai jonkun heistä
joille toimme kynttilän?
En ehtinyt nähdä kasvoja.

Niin tyhjä, viileä ja vapaa
on mieli. Mäntyjen alla
kanervikko jatkuu loputtomiin, ja haudat.
Kuolema jatkuu
niin kuin elämä. Yksinäisyys
jatkuu niin kuin läheisyys, rakkaus.
Ei niille mitään voi. Voit vain
sytyttää kynttilän
kuolleille, eläville,
vieraille, läheisille.
Kaataa lasin viiniä,
murtaa palan leipää,
kaivata. Ja sammuttaa kaipauksen
kuin janon.

Yön pimeydessä taivaan holvi on täynnä
tiheinä pisaroivia kuiskauksia, katseita,
kadotetun läsnäoloa. Palaamattoman paluuta.

Lassi Nummi


Lassi Nummen Joulukonsertto-runoteos lähtee liikkeelle syksystä, ajasta ennen joulun odotusta: "On hyvä tajuta marraskuu, jotta varmasti tajuaisi joulun". Vastakohdat täydentävät toisiaan, kontrasteista syntyy selkeys ja kenties uusi näkökulma, joka kantaa kevääseen asti.

Tänä vuonna kaikkienpyhienviikonloppu pusersi mehut niin töissä kuin kotona, joten tänään iltapäivällä oli pakko hyvien tapojen vastaisesti tehdä oharit. Kaksi päällekkäistä tilaisuutta, joista valitsin työtoverin luona naisellista hömppää sisältävän epävirallisen, sitä kun naiivina luulin, että verkostomyynti-ilta jotenkin keventäisi oloa. Toisaalla yksi seurakunnan kuoroista juhlisti satavuotista taivaltaan konsertein ja vastaanotoin.