Yhdeksän pakkasastetta, kalsea koillistuuli, ja auto hyytyy risteykseen. Uusi kokemus minulle. Kyseessä oli laina-auto, äidin VW polonen, joka oli juuri herätelty pitkän ulkosäilytyksen jälkeen tylysti suoraan startaten, tyhmyyden huippu, mitä nyt lukkosulalla, harjalla ja raapalla vähän kutkuteltiin. Hyvin tuo hörähti käyntiin, mutta parinsadan metrin ajon jälkeen kojelaudassa jo öljy- ja akkuvalo kilvan tuikkivat, ja kohta ei tuikettakaan eikä inahdusta. Ei vieläkään, ei vieläkään, eikä vielä. Soitto kullalle pelastusoperaatioon. Siinä odotellessani kolmen nuoren miehen porukka ja yksi perheenisä tarjosivat apuaan, mutta kieltäydyin kohteliaasti.
Akku antoi elon merkkejä, mutta muuten kone yskähteli sen verran kankeasti, että katsottiin parhaaksi hinata kangistunut kotiin autotalliin sulamaan. Siinä onkin vitsit vähissä, kun yrittää kylmässä ja pimeässä vieraasta autosta löytää tarvittavat apuvälineet, hansikaslokeron lukitussalpakin oli jäässä ja ohjekirja sen takana. Ei kun kotiin nettiin ohjeita etsimään, ja oma hinausköysi mukaan. Olin ensikertalainen hinaushommissa, joten puolisoni kokeneena istui hinattavan rattiin, ja kotiin päästiin. Työnnettiin polonen autotallin lämpöön ja annettiin kunnon bensahörpyt iltapalaksi, joskos tuo aamuksi tokenisi ajokuntoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti