Jos on joskus juhannuksen
vietto käynyt työstä niin tänä vuonna. Aikaerorasituksen jälkimainingeista
johtuva ilottomuus meinasi pitää pehkuissa aamusta iltaan ja juhannuspäivänä
melkein pitikin. Reissuväsymyksellä oli toki hyväkin puolensa, alavireisenä sitä tohti armahtaa itsensä juhannussiivoukselta, ikkunoiden pesulta ja muulta
sellaiselta sukupolvien mittaiselta ”kuuluu tehdä” -painolastilta. Sauna sentään
siivottiin.
Aattoaamuna sain kammettua itseni
kauppaan ja illalla ystävän houkuttelemana veturimuseolle, jossa oli tarjolla kesäistä
ohjelmaa ja sokerina pohjalla ”juhannusjunalle vilkuttaminen”. Kulta oli jo paikalla
talkooväkenä. Olivat ottaneet ”lättähatun” ulkoilemaan, mikä sopi juhannusillan henkeen paljon paremmin kuin Ylen voimainponnistus ja paljon etukäteispalstatilaa
saanut mediajuna. Tuo mainostettu ihmeellisyys pyyhälsi yhdeksän jälkeen vauhdilla
ohitse - hei hei ja hyvää matkaa - johon eräskin perheenisä ironian pilkettä
silmäkulmassaan varmasti monen läsnäolijan tunnot tulkiten totesi ”no olipa hieno
kokemus”. Mutta oli sentään nautittu piskuisesta juhlasta, buffetin
antimista, elävästä musiikista, butohtanssista ja aurinkoisesta
illasta. Suomen kesästä.
Varsinaisessa kesän juhlapäivässä ei ollut kehumista, pelkkää nukkumista ja netissä roikkumista
vuorotahtiin. Tänään tekemisessä on ollut jo jonkinlainen asiallinen rytmi ja siinä sivussa on katseltu matkakuvia ja kuunneltu kiinalaista
musiikkia. Se toimikoon siirtymäriittinä normiarkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti