Pihaluontoa

Kun eilen iltayhdentoista jälkeen huhuilin kissoja sisälle, näin siilin tepastelevan ruohikolla. Täytyihän tuosta elävästä muinaisjäänteestä valokuva ottaa. Piikkipallo ei erityisemmin innostunut tuttavuuden tekemisestä, vaan vetäytyi tuhahdellen suurten kuusten alle. Menin perässä, nappasin kuvan ja kyselin kuulumiset. 

Hyvin tuntui siilineidillä menevän (sukupuolen päättelin pienehköstä koosta), oli selvinnyt talvesta ja liikenteestä, ja ruokaakin riitti kastematojen muodossa. Siili sinnittelee Suomessa elinalueensa äärirajoilla ja jopa puolet yksilöistä voi menehtyä talvella. Täytyykin pyytää kultaa nikkaroimaan pallerolle suojaava talvipesä. Erikoisuuksista lepakonpönttö jo on.

Siilin pesälaatikko. Suomen luonnonsuojeluliiton ohje.

Pihassa kasvu on lähes pysähtynyt viileän sään vuoksi. Vettä kyllä riittää, mutta lämpöä kaivataan kipeästi. Taimena ostetut yrtit antavat satoa ja tomaatti on jaksanut kehittää raakileet, mutta muuten on kituliasta, edes salaatti ei ole kasvanut syömämittaan.

Pakastin alkaa olla tyhjä viime kesän sadosta, mehua ja sosekeittoa vielä löytyy, joten kovasti jo sormet syyhyävät marjametsiin. Metsäntutkimuslaitos ennustaa hyvää mustikkasatoa, koska kevään kukinta oli runsas ja pölyttäjiäkin kiitettävästi liikkeellä. Kun vielä metsän kosteuden uskotaan suojelleen pahimmilta hallaöiltä, marjoja luulisi tulevan, vaikka ennustehan tuo vasta on, viikon parin hellejakso kypsymisvaiheessa voi romahduttaa sadon. Poimimaan pääsee heinäkuun puolen välin jälkeen.