Tänään ensimmäistä kertaa ladulla. Paikallinen kuntorata oli hiihdettävässä kunnossa niin vapaan kuin perinteisenkin tyylin lykkijöille, ja väkeä riitti täyden parkkipaikan verran. Kummasti kahden ja puolen kilometrin lenkki kätkee isonkin joukon sujuttelijoita, vain muutama hiihtäjä nähtiin. Me valitsimme avaukseen vapaan tyylin, koska ladun kunnosta ei kotoa lähtiessä ollut tietoa.
Ensimmäinen kerta lumella sekoittaa pään. Kun suksi luistaa, vauhti kasvaa enemmän kuin alkukauden kunto kestäisi. Jo ensimmäinen kierros nostaa sykkeen pilviin, vaikka kuinka päättää aloittaa maltillisesti. Hengästyminen pakkasessa raastaa henkitorvea eli veren maku suussa mennään. Loppulenkki menee sykettä tasoitellessa ja kun viimeisellä kierroksella keuhkot jo alkavat tottua rääkkiin, on lihasten vuoro tiltata. Jalat ja kädet pyytelevät ylämäissä armoa, ristiselkä tasamaalla. Siitä huolimatta hiihto on kivaa. Alku on hankalaa, mutta keväällä kiitetään.
Liikkuminen kesällä ja syksyllä on perin yksipuolista, hölkkää enimmäkseen ja silloin tällöin kuntosalia. Muutama kesä sitten tuli rullaluisteltua sauvojen kanssa, mutta kova vauhti ja asfaltti oli yhdistelmä, joka sai sydämeni tykyttämään pelkästä kaatumisen pelosta. Toki varusteena asianmukaiset polvi- ja kyynärsuojat sekä kypärä, mutta silti. Ei minun lajini, vaikka olisikin hyvää harjoitusta hiihtoa silmällä pitäen. Mutta jotain täytyisi keksiä, ettei kuntokäyrä olisi ainaista vuoristorataa.
Jos lunta riittää, voipi päivitykset harventua. Ulkoilu menee aina koneella istumisen edelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti