Joutsenlampi

Yhdentoista päivän työrupeaman jälkeen neljä päivää vapaata. Eilen siivosin pitkän kaavan mukaan ja nautin kotoilusta, tähän päivään on mahtunut shoppailua äidin kanssa, joulukorttien kirjoittamista, kuntosalilla huhkimista ja koti-iltaa.

Taannoin oli meininki kirjoittaa kokemastani kulttuurielämyksestä, mutta aikomus tallautui työn jalkoihin. Nyt on aikaa.

Kaksi viikkoa sitten olin elämäni ensimmäistä kertaa baletissa, kun Kansallisbaletti Joutsenlampineen teki vierailun Tampereelle. Olihan se kaunista katsella, mutta niin liikuttavan vanhanaikaista. Tanssiosat olivat kuin erillisiä ohjelmanumeroita, joiden päätteeksi tanssijat kumarsivat ja ottivat aplodit vastaan. Muut lavalla olijat pönöttivät symmetrisesti kulisseissa, jotka nekin olivat symmetriset. Koska sanoja ei baletissa käytetä, näytteleminen oli kuin vanhoissa melodramaattissa mykkäfilmeissä, itseään toistavaa ja liioittelevaa. Musiikki on ikiaikaista, joten vastinetta rahalle olisi saanut vaikka silmät kiinni. Yleisössä oli paljon lapsiperheitä. Tsaikovskin musiikkisatu tuntui uppoavan eikä kitinöitä pitkän esityksen aikana kuulunut. Ja nyt itse tarinaan.


Kuva: Suomen Kansallisooppera

Kuningas on kuollut. Pikkuprinssi suree, mutta tukena on hyvä ystävä, ja elämä jatkuu. Pojat kuulevat sadun metsälammesta ja kauniista prinsessasta, jonka velho on kirouksella muuttanut joutseneksi. Sadun onnellinen loppu jää avoimeksi: prinsessa pelastuu, jos ja kun velho joskus ammutaan. Ystävykset varttuvat ja on aika tarttua miehuuden haasteisiin. Prinssin on määrä etsiä itselleen puoliso ja periä kruunu. Mutta hoviin on luikerrellut kavala käärme, ministeriksi naamioitunut velho, joka haluaa kuningattaren puolisokseen ja samalla koko valtakunnan. Prinssi on raivattava tieltä. Morsiankokelaita riittää ja tanssiaisten humussa velho antaa prinssille jousen, tosimiehen aseen, jota illan tullen on lähdettävä testaamaan lintulammelle. Velho tyrkkää prinssin veteen, mutta onni on myötä, taru joutsenlammesta onkin totta. Lumotun prinsessan taika särkyy tunnin ajaksi keskiyöllä ja alaston neito pelastaa hukkuvan prinssin. Rakkaus leimahtaa. Tunti kuluu ja pian prinssi huomaa syleilevänsä höyhenpukua. Rakastunut kruunupää jää lammelle ja estää muiden metsästäjien aikeet ja haaveet joutsenpaistista. Ystävälleen prinssi kertoo löytäneensä puolison. Nuorukainen tulee surulliseksi ja pyytää velhon apua, ettei joutuisi eroon avioon aikovasta ystävästään. Velho muuttaa pyytäjän mustaksi joutseneksi ja vie tämän prinssin kihlajaisjuhliin. Prinssi kosii joutsenhahmoista ystäväänsä, koska luulee tätä mielitietykseen. Ystävä saa ihmisen hahmon takaisin ja petos kaikessa noloudessaan paljastuu. Kihlajaisväki poistuu tuohtuneena paikalta ja kuningatar pyörtyy. Ainoa keino selvitä sotkusta on surmata velho. Joutsenlammella ystävän onnistuukin haavoittaa tätä kuolettavasti. Nuoli rinnassaan velho tekee vastarintaa ja on jo viemässä prinsessan mukanaan lammen syvyyksiin, kunnes prinssin ystävä hyppää veteen ja pelastaa neitokaisen. Uhrautuva pelastaja hukkuu itse, samoin velho. Kirous raukeaa. Prinssi saa prinsessansa ja muistaa lapsuuden sadun. Sen pituinen se.

Jos satua, niin paljon ajankohtaistakin. Pahis ministerin valepuvussa. Skandaali hovissa. Poikarakkaus kivenä yksilön ja yhteiskunnan kengässä. Mutta oli se kertakaikkisen upeaa ja taiturillista tanssimista. Ja musiikkia.