Tulee viikonloppulepo tarpeeseen, samoin kahden viikon kuluttua alkava loma, luulisin. Hukkasin avainnipun, jossa kodin, autotallin, äidin kodin sekä harrastusseuran postilokeron avaimet.
Lähdin aamulla töihin toimipiste a:han, ja nappasin tarvittavat avaimet automaattisesti mukaan. Päivällä oli kokous toimipiste b:ssä. Koska koti oli matkan varrella, poikkesin haukkaamaan muutaman voileivän, sillä tiesin kokoustarjottavana olevan pelkkää jäätelöä. Mutta mutta, kotiavaimet olivat teillä tietämättömillä. Tutkin taskut ja repun, mutta nippua ei löytynyt. No, vara-avaimella sisään ja tankkauksen jälkeen jälkiruokakahville kokoukseen.
Olen yleensä hyvä etsijä. Mietin rauhassa, missä viimeksi olen käsitellyt kadonnutta ja siitä etenen takautuvasti paikan kerrallaan. Avainnipusta varma havainto oli työpöydällä, kännykän soidessa nimittäin tyhjensin olkalaukun sisällön pöydälle, koska naisen laukusta käteen osuu yleensä ensin aina jokin muu kuin tarvittava kapine ja huonossa lykyssä ei ennätä vastata. Niinpä palaverin jälkeen takaisin toimipiste a:han.
Etsin työpöydän ja sitten jokaisen kaapin, josta olin päivän aikana jotain tarvinnut, koska kiireessä ja ajatusten ollessa muualla esineitä saattaa päättyä mitä merkillisimpiin paikkoihin, sekä kaikki muut mahdolliset tilat. Vesiperä kaikkialla. Heräsikin kysymys, otinko avainnipun sittenkään aamulla mukaan.
Olin eilen kahden tunnin sauvakävelylenkillä ja joskus avaimet unohtuvat liikuntavaatteiden taskuun. Kadonneiden arvoitus tuntui ratkenneen. Toiveikkaana kotiin, mutta vesiperä sielläkin. Tuskastuminen ja harmi, sitten jo huoli, joskos pudonneet jonnekin. Kun kulta tuli kotiin, etsittiin yhdessä. Valmistauduin jo palaamaan toimipiste a:han, kun päätin tsekata auton uudemman kerran ja sieltä nuo penkin raosta löytyivät. Helpotus löi voimattomuuden päälle, mutta tokenin sentään siivouspuuhiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti