Vetten ääreen

Ajattelin lääkitä itseäni luonnolla. Soitto ystävälle ja sitten lähiseudun lintutorneja koluamaan varusteena kiikarit ja kamera. Bongailu alkoi paikkakunnan satamasta, jossa lahden poukamassa nököttää pieni, mutta varsin käyttökelpoinen rakennelma luontoharrastajien iloksi. Liekö tuulinen sää pitänyt linnut piiloissansa, koska ainoat havaitut siivekäslajit olivat sinisorsa, silkkiuikku, kalalokki ja naurulokki.

Satamasta matka jatkui Saarioispuolelle. En ole aikaisemmin käynyt Jutikkalan lintutornissa ja olin lumoutunut. Auto jätettiin tien varteen, mistä mutkitteleva polku vei pientä harjua myöten metsän läpi rantaan. Puusto oli vanhaa, keloja ja maatuneita runkoja kolopesijöiden nakutella, ja löytyipä valtaisa lintujen ruokintapaikkakin. Puihin oli ripustettu kaksi vesivanerista nikkaroitua parinkymmenen litran vetoista siemenautomaattia, joista oli kuorista päätellen tarjoiltu kauraa ja auringonkukan siemeniä, sekä inhat määrät ihraa.

Luonnon muovaamaa grafiikkaa kelopuun rungolla (kuvassa) ei voi kuin ihailla.

Melko hiljaista oli myös Saarioisjärven rannassa, mutta näimme sentään uusina lajeina kalatiiroja ja nokikanapariskunnan sekä kuulimme kaulushaikaran pulloon puhaltelun ja kevään ensimmäisen käen. Käellä oli paljon asiaa ja välillä levy jumiutui kuk kuk kuk kuk kukkuu kukkuu.