Jokaisen työpäivän jälkeen olen ottanut vähintään tunnin tirsat eikä sittenkään tahdo virta riittää iltaan asti. Villakoirat pyörivät jaloissa ja tiskipöytä notkuu astioista, taimet nuokkuvat hoidon puutteesta kuten minäkin, väsyneenä terveelliset elämäntavat eivät vain innosta.
Sunnuntain työpäivään mahtui puolentoistasataa kohtaamista, kun reippaat ihmiset pyöräilivät kirkolta kirkolle, kuka parilla kirkolla käyden, kuka kiertäen kaikki rovastikunnan seitsemän. Aina kun minulle on sattunut työhuki pyöräilypäivänä, osallistujalappujen leimausta ja mehutarjoilua, puolisoni on laittanut mukaani lajitelman työkaluja sekä paikkasarjan ja pumpun siltä varalta, että joku pyöräilijä tarvitsee kättä pitempää. Itse olen sujauttanut kassiin vielä jesarirullan. Jesaria on kerran tarvittu ja tänä vuonna ensimmäisen kerran työkaluja. Oli ilo vastata täyden palvelun huoltopisteestä. Pyöräilijä nikkaroi nopeasti pedaalin kuntoon ja tyytyväisenä jatkoi matkaansa.
Päivä oli värikäs, kirkonmäellä jopa hiihdettiin kilpaa puruihin säilötyllä lumella, mutta jätti ylityötunteineen vireystilaan jäljen, jota eiliset iltatyöt vain pahensivat. Vaikka pidän vaihtelevasta ja joustavasta työajasta, joskus käy mielessä, olenko sittenkin enemmän kahdeksasta neljään -ihminen. Ei, en ole. Vielä kolme päivää ja sitten alkaa kolmen viikon loma, ja toinen samanlainen kahden kuukauden päästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti