Kun puhelin vappuaamuna herätti ennen seitsemää ja puolisoni sai kutsun etsintätehtäviin, oli tipalla etteivät vappuperinteet menneet uusiksi. Vaan onni oli myötä, oma vapepalaiseni yhytti kadonneen bilettäjän jo matkan varrelta ja kaikki tositoimiin hälytetyt pääsivät tyytyväisenä jatkamaan vapunviettoaan. Söimme runsaan aamiaisen ja lähdimme torille puheita ja kevättuulia kuulostelemaan. Jos ensimmäiset puhalsivat maltilliselta suunnalta, niin jälkimmäisten kanssa oli tekeminen, tarvittiin aurinkoinen paikka ja kaulaliina ennen kuin pohjoinen taltutettiin. Muutama lumikuurokin päivään mahtui.
Työn juhla meni pääosin laiskotellessa, aluksi omasta halusta, myöhemmin pakon sanelemana. Vatsaa nipisteli jo aattona, mutta laitoin murinat epäsäännöllisen ja epäterveellisen napostelusyömisen piikkiin. Vapun silliaamiainen katosi vielä hyvällä ruokahalulla tuulensuojaan, mutta illan salamipizza ei tahtonut mennä alas, yksi pala meni ja tuli kohta ylös. Sitten alkoi palelu ja lämmönnousu. Pahinta oli polttava jano: juominen tiesi heti yököttävää vessareissua ja sitä halusi välttää. Vetäydyin ajoissa pehkuihin ja toivoin, että aamuksi olo priskaantuisi. Ei olisi kovin vakuuttavaa vapun jälkeen soittaa esimiehelle, että kipeänä ollaan, että vähän lämpöä ja vatsakipua tässä... Kuume laski aamuksi, mutta vatsakipu jatkui. Vaikka aloitin syömisen hellävaraisesti teellä, piimällä ja mustikoilla, polttelu alkoi heti kun jotain suuhunsa laittoi. Mutta töihin. Päivä kääriytyi outoon pumpuliin sitä mukaa kuin kuume nousi. Pahinta oli nälkä. Juominen sujui, mutta jokainen suupala sai kivun yltymään ja sitä halusi välttää. Kotiin tultua sohvalle kippuralle nukkumaan.
Nukuin viidestä yhdeksään, joten yö meni pääosin kieriskellessä ja kipuja kuulostellessa. Huolissani kyselin, että sappiko se siellä vikisee vai vatsahaava. Aamulla sitten varovasti piimää ja mustikkaa massuun, ja kokeeksi jo leipääkin, ja hyvältä tuntui. Varsinainen käänne tapahtui illalla. Kun puolisoni hankki lenkille, omissakin tossuissa alkoi tuntua vipinää. Mikä tahansa kipuilu saa olon nuhjaantuneeksi ja mielen maahan, joten virkistys oli enemmän kuin paikallaan. Lähdettiin leppoisalla tahdilla matkaan, kliseisesti PPPP eli pitää pystyä puhumaan puuskuttamatta, ja nyt olen kuin uusi ihminen. Ruokakin maittaa ja kivut ovat muisto vain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti