Tuulen piiskaama sade ropisuttaa ikkunapeltiä ja pisarat valuvat ruutua pitkin kuin kyyneleet. Ankea äänimaisema on kuin repäisty syksystä keskelle väärää vuodenaikaa. Kostea koleus tunkee luihin ja ytimiin. Ei, en minä lomaani sure, päinvastoin sade huuhtelee laiskottelusta johtuvaa syyllisyyttä kuin kirvelevää haavaa - helpottaa. Edelleen on villakoiria ja tiskejä, ja taimetkin kaipaavat ulkoilmaa. Vanha kansa tosin on sitä mieltä, että ennen kesäkuun kymmenettä ei kasvien kanssa kannata vaivautua. Hyvä niin. En aio tehdä sitä klassista virhettä, että lomalla listaisin kaikki rästiin jäänet kotityöt ja puurtaisin niiden parissa. Jos inspis iskee, niin se on sitten eri asia. Mutta nyt on aika nauttia takkatulesta ja jalosta joutilaisuudesta.
Eilen oltiin vanhan valtaväylän kupeessa syömässä. Sillan mukaan nimetty maisemaravintola oli hiljainen ja rauhallisesti nautiskellen täytettiin marssin tyhjentämät energiavarastot. Tänäänkään minun ei kaupassa käyntiä lukuun ottamatta ole tarvinnut osallistua ruokahuoltoon kiitos puolisoni, joka laittoi niin aamiaisen kuin päivällisenkin. Luksusta. Olen lukenut lehtiä ja roikkunut netissä, lomamielellä tietysti. Joku päivämatka olisi kiva tehdä. Iittala? Hämeenlinna? Helsinki? Turku? Jää nähtäväksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti