23. huhtikuuta 2011

Pyhät

Pyhät tulevat tarpeeseen. Kerrankin on kunnolla aikaa touhuta pihassa ja lämpötilankin hellii lähes kesälukemilla. Eilen siirrettiin lehtikompostorin syksyllä haravoitu osin maatunut massa viereiseen lokerikkoon jatkamaan muhimista ja alettiin täyttää tyhjentynyttä kehää kevätharavoinnin irrottamalla sammaleella ja kuolleella ruoholla. Ennen sitä nurmelta kerättiin talvituulten pudottamat valtaisat risuröykkiöt odottamaan haketusta. Tänään haravointia on jatkettu ja tehty ensimmäiset kylvöt ruukkuihin. Suhtaudun varsin rennosti taimien esikasvatukseen ja syykin on selvä: muutaman sadan metrin päässä sijaitseva tasokas kauppapuutarha. Mikäli homma menee suteen, taimet on helppo hakea naapurista. Aina sitä kuitenkin haluaa ensin itse yrittää. Vielä ei ole avomaalle kylvöjen saati istutusten aika, mutta sentään ruukkunarsissit päätyivät parvekelaatikoita sulostuttamaan.

Kirkonpenkkiäkin on tullut kulutettua: torstaina kanttorin pallilla vankilassa ja perjantaina peruspenkissä Sääksmäen kirkossa. Huomenna meininki aamuvarhaisella saman seurakunnan modernimpaan pyhättöön, jossa pääsiäismessu alkaa klo 7. Aikamoista masokismia herätä vapaapäivänä moiseen aikaan, mutta piina palkitaan kotona. Paasto eli meidän taloudessa pidättäytyminen kahvista, suklaasta, lihasta ja kananmunista päättyy pääsiäisen kirkonmenoihin, kuten ortodokseilla konsanaan, joskin heidän ruokajuhlansa alkaa jo yöllä. Maanantaina vielä penkin kulutusta urkuparvessa kuorolaisen ominaisuudessa ja sitten katse kohti vappua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti