Viikko siinä näemmä menee ennen kuin töistä toipuu lomailukuntoon. Eilinen oli vielä täysfloppi ajatusten hapuillessa menneisiin ja tuleviin työtehtäviin, pyjamapäivä, joka kului ankeana sohvalla lojuen. Illalla otin itseäni niskasta kiinni, haudutin kannullisen vihreää teetä ja painuin inspiroitumaan kellarikerroksen työtilaan, jossa kangaspuut ja maalausteline kaikkine tykötarpeineen ilahtuivat jälleennäkemisestä. Ne tosin saivat jäädä rauhaan, kun löin kaksi naulaa katselukorkeudelle seinään oikeammin listoihin ja viritin naulojen väliin narun, johon ripustelin pyykkipojilla voimauttavia aforismikortteja. Narulle voi jatkossa ripustella osuvia valokuvia, luonnoksia, lehtileikkeitä, mitä nyt mieleen juolahtaa, erottuvat kivasti valkoisesta tiiliseinästä.
Keskiviikkona ikkunan alla mörisi iso auto ja tempaisi hiabilla viisi ja puoli tonnia kesäkivaa pihalle, kuusi kollia liuskekivilaattaa ja kolli jykevää muurikiveä. Tänään sitten alkoi työstöurakka, kun yhdistetty kasvi- ja kukkamaa niin kutsuttu potager sai kunnon kivireunuksen ympärilleen. Alkuvuosina reunuksen virkaa toimittivat varastosta löytyneet tiilet, jotka talvisin harmittavasti murenivat ja jotka muutama vuosi sitten katsottiin parhaaksi korvata puureunuksella. Metallilangalla toisiinsa sidotuista puupalikoista koostuva matala aita istui hyvin kaareviinkin muotoihin, mutta lahosi juuresta nopeasti ja alkoi ikävästi kallistella. Oriveden musta syrjäytti rumiluksen.
Varustauduin pihatöihin kerrankin asiallisesti myös aurinkovoiteella, suojakertoimet kun kotioloissa tahtovat unohtua. Nahka ei palanut punaiseksi, mutta harmaa kivipöly liimautui ihoon senkin edestä. Jynssääminen kävi työstä. Itse kivityö sen sijaan oli mukavaa. Homma tosin vaikeutui loppua kohti, koska parhaat palat tuli käytettyä ensin ja lopuista hieman epäsäännöllisistä ei tasaista jälkeä syntynyt kuin yrityksen ja erehdyksen kautta. Mutta valmista tuli. Huomenna on istutusten vuoro.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti