En ole varmaan kahteenkymmeneen vuoteen käynyt markkinoilla, joten tänään silkkaa uteliaisuuttani päätin katsastaa paikallisen torin ja pääkadulle ulottuvan markkinatarjonnan. Samanlaista se oli kuin entivanhaan, pelejä, rihkamaa, vaatteita, käsitöitä, ruokaa, muutama paikallinen yhdistys ja yrittäjä sekä olutteltta. Ainoa mitä jäin kaipaamaan oli kunnon helppoheikki ja hattarakoju, ei sillä, että olisin niitä hyödyntänyt, mutta nostalgiamielessä.
Rihkamakojujen äärellä tuli paha mieli, niin paljon krääsää, ja toisaalta suru myyjän puolesta ”voi kuinka pieninä palasina on leipäni maailmalla.” Vaan onhan se niinkin, että toreilu on monelle elämäntapa, jota ilman ei edes osaisi olla. Toinen paikka, missä alakulo toisinaan iskee on kirpputori. Tolkuttomat määrät hylättyä ja tarpeetonta tavaraa odottamassa ostajaansa, jota kenties ei tulekaan. Kirpputoreja ei tarvittaisi, jos ihmiset kuluttaisivat järkevästi ja ostaisivat vain tarpeeseen. No, tässä kohtaa saan mennä itseeni. Minäkin joudun muutaman vuoden välein vuokraamaan kirpputoripöydän, että saan turhat ostokset nurkista pois.
Markkinoiden ainoat potentiaaliset reppuun päätyjät olivat puolen litran mansikkarasia 3,5 euron hintaan ja viiden euron luomuruislimppu, mutta ostamatta jäivät, koska olin matkalla museolle.
Veturimuseolla juhlittiin näyttelykauden avajaisia puhein ja torvisoitoin, sipsein ja pommacein. Ja mikä oli juhliessa. Aurinko paistoi, tallissa oli helteestä huolimatta siedettävä ilmanala, paikat olivat tiptop ja näyttely ammattimaisesti rakennettu. Aiheena Veturimiesten matkassa.
Kotona avattiin grillauskausi. Folion sisällä kypsennetyt luomuperunat maistuivat mainiolta fetasalaatin ja luomuviinin kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti