Juttelin äidin kanssa entisaikojen matonkudetalkoista ja yllätys oli suuri, kun kuulin, ettei heillä kuteita itse leikattu. Sen tiesin, että maaseudulla oli talosta taloon kiertäviä pyykkäreitä, pitokokkeja ja muita taitajia, mutta että matonkuteiden leikkaajakin. En huomannut kysyä, mitä pyykin tai ruoan kanssa touhuajille maksettiin, kuteiden tekijälle riitti ylläpito ja talvisin katto pään päälle. Matot sentään kudottiin itse, tosin oli kylissä kutojiakin, jotka kotonaan paukuttivat talojen kuteet matoiksi.
On kuuma. Paljon ei viitsi eväänsä heilauttaa. Istutukset täytyy toki kastella päivittäin - vesi on tynnyreissä jo uhkaavan vähissä - ja kaupassa käydä, mikä hoituu mukavasti pyöräillen, mutta muuten toiminta tapahtuu pääosin sisällä. Hullu, sanoisi joku. No, minä nyt satun kavahtamaan aurinkoa ja hellettä. Vaikka itsensä grillaaminen ei ole edes terveellistä, joskus toivoisin saavani terveen rusketuksen, vaan ei. Kasvot toki päivettyvät ja käsivarret hieman, mutta kintut ja muu kroppa ovat kuin kalkkilaivan kapteenilla, vaikka työkseen auringossa makoilisi. Siispä en makoile.
Sisällä on mukavan viileää tai siis sopivaa, vaikkei edes ilmalämpöpumppu ole toiminnassa. Jäähdytys hoituu päivisin energiarullaverhoilla, jotka heijastavat lämmön pois - verhot ovat pahimman räkityksen ajan kiinni - ja öisin avataan kaikki ikkunaluukut, jotta viileämpi ilma pääsee virtaamaan sisälle. Mutta kissakavereita käy sääliksi. Raasut loikoilevat pitkin pituuttaan kuin kuolleet, ainoana elonmerkkinä tiheästi kohoileva kylki. Avuksi on tarjottu raikasta vettä ja yöllistä ulkoilua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti