Viime perjantaina korviini kantautui suruviesti, joka löi varjonsa kuluneen viikon mielialoihin. Hieno kuoromies oli ystävänpäivänä poistunut keskuudestamme. Minulla oli ilo tuntea tuo lempeä ja ystävällinen herrasmies koko kuoronjohtourani ajan. Hän oli puolisonsa kanssa yksi tunnollisimmista kuorolaisista ollen aina paikalla harjoituksissa ja esiintymisissä eikä vain pätevänä laulajana vaan myös hengen luojana. Lämmin optimismi tarttui. Hän jaksoi kiittää ja kehua niin ”opettajaa” kuin kanssalaulajiaan ja aina vilpittömän aidosti. Pitkän elämänsä aikana lukuisissa kuoroissa laulaneelta tenorilta opin, miten tärkeää on kannustus ja positiivinen palaute. Eilisillä kinkereillä pappi mainitsi puheessaan, että ihmisen täytyy kuulla neljästi hyvää itsestään ennen kuin yksi ikävä tölväisy unohtuu. Toistakymmenvuotinen kuoroyhteistyö on kerryttänyt hyvää varastoon pitkäksi aikaa.
Sain kunniatehtävän laulaa siunaustilaisuudessa. Yleensä pystyn ammatillisella otteella karkottamaan kurkkuun nousevan palan, mutta tänään teki tiukkaa. Petri Laaksosen säveltämä laulu sujui kuitenkin kunnialla loppuun ja pieni äänen värähdys sai mennä tulkinnan piikkiin: ”Ota hänet vastaan - meillä on niin ikävä, ota hänet vastaan murheellisten ystävä. Ota hänet vastaan silta yli pimeyden, ota hänet vastaan syli rakkauden.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti