Jos vuosi olisi jatkunut vanhaan malliin, olisin tällä hetkellä vetämässä kuoroharjoituksia. Miten oikealta luopumispäätös tuntuukaan, sielu on vapautunut taakan alta, taakka sekin, kun ajan puutteen vuoksi on joutunut hoitamaan homman vasemmalla kädellä, ja kun palavin innostus kuorotyöhön on hiipunut. On tuntunut hyvältä kuulla viestejä, että laulamisen ilo jatkuu.
Vietän yksinäistä koti-iltaa. Surullista sanoisi joku, mutta minä nautin. Takkatuli, kissa kainalossa ja hyvää luettavaa, lasillinen punaviiniä... ei tällä kertaa, menen vielä kultaa asemalle vastaan. Nyt menossa Kirsi Virtasen Lupa olla nainen ja Hilkka Olkinuoran Elä ihmeessä, tuhti paketti naisasiaa siis. Viimeistään tässä iässä sitä toivoisi, että elämän vaskoolista erottuisi hiekan seasta ne kaikkein merkityksellisimmät kultahiput, joiden olemassaolon on salatulla tavalla tiennyt, mutta ei ole tohtinut suodattaa turhan ja tarpeettoman seasta. Eli tervettä itsekkyyttä peliin. Lempeyttä itseä kohtaan ja sitä, että alkaa elää itseään kuunnellen. Keski-ikäisen naisen elämän kliseistä ehkä liikuttavin, oih, mutta niin tosi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti