6. maaliskuuta 2011

Rokkaa ja aariaa

Ei, otsikossa ei ole kirjoitusvirhettä, vaikka rokkikin tilalle sopisi ainakin eilen Tampere-talossa kuullun ”Elvis elää” -huudon perusteella. Mutta rokasta ensin. Laskiaista silmällä pitäen perjantain myöhäisillassa laitettiin viiden litran kattilallinen hernekeittoa hellalle porisemaan. Potkaahan siinä pitäisi ytynä olla, jauhelihaa vähintään, mutta mepä jätettiin jäähyväiset lihalle saman tien eli keitto on kasvisversio, jossa herneiden kaverina uiskentelee porkkanaa ja sipulia. Hitaasti hautuva ruoka kypsennettiin yösähköllä ja valmista olisi ollut vuorokauden vaihtuessa, mutta uni yllätti ja rokka porisi aamuneljään. Kissaystävät herättivät. No, onpahan maukkaaksi muhinutta keittoa.

Aariakiintiö täyttyi lauantain ensi-illassa pitkäksi aikaa. En ole koskaan ollut oopperan ystävä, en varsinkaan kevyen, tarinaltaan sepitetyn, jossa onnellinen loppu, mutta hieno produktio lähellä sai tarttumaan tilaisuuteen. Mozartin Taikahuilu. Sitä paitsi täytyihän sellainen ooppera nähdä, missä lavalla Jaakko Ryhänen ja Jorma Hynninen sulassa sovussa Esko Roineen ja Heikki Kinnusen kanssa. Omien alojensa suurmiehiä kaikki. Hyvin näyttelijävelmut rooleistaan suoriutuivat ja duettokin, jossa pientä epävireisyyttä ja eriaikaisuutta orkesterin kanssa, harjaantuu vielä. Mutta monta helmeä illassa oli. Yön kuningattaren koloratuuriaaria sykähdyttää aina, samoin suloisesti soivat duetot ja hienot kuorokohtaukset, paljon kaunista oli myös silmälle. Tarinan päivittäminen muinaisesta Egyptistä 1930-luvun Las Vegasiin toimi mielestäni hyvin. Jaakko Ryhänen Sarastrona, ökyhotelli Luxorin ja herrakerhon johtajana oli henkivartijoineen, valkoisine pukuineen ja aurinkokäätyineen tosiaankin kuin Elvis tai siis kuin Elvis olisi saattanut harmaapartaisena ikämiehenä olla. Mutta kuten aluksi mieltymyksiini viittasin, kunnon oopperassa riudutaan ja kuollaan (huom. lavalla) eikä patsastella loppukohtauksessa jättimäisen hääkakun päällä. Siksi Rautavaaran Aleksis Kivi ja Bergin Woccek seuraavana suunnitelmissa.

Rokkaa tuli syötyä tänäänkin, kun työmaalla järjestettiin laskiaistapahtuma. Kirpputoria, rastirataa, arpajaisia, mäenlaskua ja sensellaista perhekivaa. Väkeä oli hyvin liikkeellä ja Yhteisvastuukeräyksen kassaan kilahti yli viisisataa euroa. Seudulla kerätään myös suuremmassa mittakaavassa sisäilmaongelmien vuoksi suljetun kirkon kunnostukseen. Aamulehti sohaisi tänään muurahaispesään sovittaessaan otsikossaan kauppakeskusta kirkkoon. Rokan ja arpojen myynnin lomassa sain toimia suivaantuneiden seurakuntalaisten sielunhoitajana. Keskiviikkona keskustelu jatkunee yleisötilaisuudessa, jossa mukana keräyksen suojelija emeritusarkkipiispa Jukka Paarma.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti