Olin kuin olinkin hiihtämässä, mutten suunnitellusti ykköshoitoluokan laduilla, vaan tutun hikiympyrän maisemissa. Että tasoihin kullan kanssa sano. Ei vaan houkuttaa saavutettavissa oleva kilometripaalu tuhatsata.
Hiihto ei ole mukavaa yksin. Vaikkemme paljon ladulla keskustelekaan, kaksi hiljaista hämäläistä, toinen on olemassa, mikäli haluaa kommentoida keliä, tunnelmia tai maisemia ja mikäli tarvitsee jaksamispusun. Ja onhan se turvallisuustekijäkin, kun toinen on myötä. Sinnittelin ystävättä 15 kilometriä. Keli oli raskaanpuoleinen, mutta ajattelin, että täytyyhän koneessa loman jälkeen virtaa olla. Jos huomenna hiihtää samaisen matkan paremmilla laduilla ja perjantaina kympin aamulenkin, niin tavoite on saavutettu ennen viikonlopun ”helteitä” ja monot voi hyvillä mielin vaihtaa lenkkitossuihin tai salikenkiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti