Sateen rummutus herätti aamuun. Vaan ei hätää, variksetkin sen tietävät: kohta kirkastuu. Siispä päivällä taajamajunan kyytiin ja Iittalaan. Jätin lasimäen houkutukset ja lompsin suoraan taidenäyttelyyn vanhalle puukoululle. Oli rauhallista, vain muutama näyttelyvieras, joten oli tilaa ja malttia kierrellä luokissa pitkän kaavan mukaan. Viehättävä tila natisevine lattialankkuineen ja viehättävä näyttely, joka avattiin yleisölle toissapäivänä.
Kohta kirkastuu, Pertti Ylinen 2010
Naivistit on Iittalan kesässä jo 23. kertaa. Kolmeltakymmeneltä taiteilijalta neljäsataa teosta, joissa kutkuttavia yksityiskohtia, oivalluksia, väri-ilottelua ja hyvää mieltä. Sadunomaisissa tuokiokuvissa tulvii ymmärtävä huumori, joka puhaltaa kipeistäkin aiheista pipin pois. Taulut ovat esillä kolme kuukautta ja samalla lipulla voi käydä näyttelyssä vaikka joka päivä. Täytyypä panna tiketti sadekesän varalta talteen.
30. toukokuuta 2011
29. toukokuuta 2011
Sataa
Tuulen piiskaama sade ropisuttaa ikkunapeltiä ja pisarat valuvat ruutua pitkin kuin kyyneleet. Ankea äänimaisema on kuin repäisty syksystä keskelle väärää vuodenaikaa. Kostea koleus tunkee luihin ja ytimiin. Ei, en minä lomaani sure, päinvastoin sade huuhtelee laiskottelusta johtuvaa syyllisyyttä kuin kirvelevää haavaa - helpottaa. Edelleen on villakoiria ja tiskejä, ja taimetkin kaipaavat ulkoilmaa. Vanha kansa tosin on sitä mieltä, että ennen kesäkuun kymmenettä ei kasvien kanssa kannata vaivautua. Hyvä niin. En aio tehdä sitä klassista virhettä, että lomalla listaisin kaikki rästiin jäänet kotityöt ja puurtaisin niiden parissa. Jos inspis iskee, niin se on sitten eri asia. Mutta nyt on aika nauttia takkatulesta ja jalosta joutilaisuudesta.
Eilen oltiin vanhan valtaväylän kupeessa syömässä. Sillan mukaan nimetty maisemaravintola oli hiljainen ja rauhallisesti nautiskellen täytettiin marssin tyhjentämät energiavarastot. Tänäänkään minun ei kaupassa käyntiä lukuun ottamatta ole tarvinnut osallistua ruokahuoltoon kiitos puolisoni, joka laittoi niin aamiaisen kuin päivällisenkin. Luksusta. Olen lukenut lehtiä ja roikkunut netissä, lomamielellä tietysti. Joku päivämatka olisi kiva tehdä. Iittala? Hämeenlinna? Helsinki? Turku? Jää nähtäväksi.
Eilen oltiin vanhan valtaväylän kupeessa syömässä. Sillan mukaan nimetty maisemaravintola oli hiljainen ja rauhallisesti nautiskellen täytettiin marssin tyhjentämät energiavarastot. Tänäänkään minun ei kaupassa käyntiä lukuun ottamatta ole tarvinnut osallistua ruokahuoltoon kiitos puolisoni, joka laittoi niin aamiaisen kuin päivällisenkin. Luksusta. Olen lukenut lehtiä ja roikkunut netissä, lomamielellä tietysti. Joku päivämatka olisi kiva tehdä. Iittala? Hämeenlinna? Helsinki? Turku? Jää nähtäväksi.
28. toukokuuta 2011
Marssin tahtiin
Nyt voi hyvällä omallatunnolla lomalla laiskotella, kun alkajaisiksi tuli pisteltyä 40 kilometrin lenkki kosteassa kevätillassa. Vantaalla järjestettävä Kesäyön marssi haastaa kiireettä ja kilpailutta ylittämään itsensä hyvän seuran ja vähän kivunsiedonkin avustuksella.
Lähtökohdat eivät olisi voineet olla ankeammat. Viime vuoden marssi oli yhtä tuskaa jatkuvan sateen ja märkien jalkineiden vuoksi, ja kun sitten eilinen täsmäsää Vantaalle lupasi alueen yli pyyhkäisevää saderintamaa, mieli hapuili luovuttamisen suuntaan. Eiköhän jäädä kotiin? Sen verran asian kanssa jahkailtiin, että lähtö viivästyi ja ehtimisen kanssa teki tiukkaa varsinkin, kun kehätieltä ajettiin harhaan ja järjestäjä kämmäsi puolisoni marssikortin kanssa. Vaikka olimme ilmoittautuneet hyvissä ajoin huhtikuussa, kortiton kumppanini joutui jonottamaan jälki-ilmoittautuneiden luukulla. V-käyrä oli pilvissä, kun viime vuoden toisintoa peläten kiireesti teipattiin jalkapohjat ennen lähtöalueelle siirtymistä. Mieli sentään kohentui Kaartin Soittokunnan rokahtavien tahtien myötä. Kuudelta Jone Nikula lähetti pitkämatkalaiset marssille.
Pisin matka koostui tänä vuonna kahdesta 20 km lenkistä, jotka kulkivat osan matkaa samoja reittejä. Henkisesti tiukin paikka oli saapuminen ensimmäisen lenkin jälkeen urheilupuiston alueelle, jossa lyhyempien matkojen marssijat jo autuaana käyskentelivät maaliin. Vaikka sade oli loppunut ja kengät olivat kuivat, kantapäissä pisteli lievä hiertymien tuntu. Kestänköhän vielä toisen lenkin? Tienhaara matkan varrella eli mahdollisuus tarvittaessa kiepsauttaa lyhyemmälle reitille antoi uskallusta jatkaa. Kun valinnan aika koitti, tsemppikärpänen puraisi. Eiköhän yritetä nelikymppinen? Ja kyllä kannatti. Kaksikymmentä vuotta olen odottanut, että puolisoni pääsisi ”en minä osaa" -tekosyistä ja laulaisi, ja marssiessa se sitten tapahtui. Hämärässä yössä hän ykskaks kajautti kertosäkeen Palefacen Talon omistajasta. Minä olin sitä ennen malliksi hoilannut kaikkea matkan varrella nähtyyn liittyvää, kuten Tuoksuvat tuomien valkoiset kukkaset ja Taksin katolla vilkkuu yön ainoa valopilkku. Joku tohtii laulaa ainoastaan humalassa, mutta niin vain liikunnan endorfiinipiikkikin rohkaisee.
Kilometrit kuluivat. Kantapäät ilmoittivat itsestään joka askeleella, mutta kivun sai turtumaan lyhyellä askelluksella. Maaliviiva ylitettiin kuuden tunnin ja 50 minuutin talsimisen jälkeen, suukko, mitali ja diplomi kouraan ja sitten autolle sukkien ja kenkien vaihtoon. Tehon voimalla puolisoni ajoi kotiin, missä ensi töiksi sauna päälle. Kissat olivat hölmistyneen oloisia, ihmeissään tietysti yökukkujista ja myöhäisestä iltapalasta. Venyttely ja löyly hoitivat kipeytyneitä jäseniä ja vasta neljältä päät painuivat pieluksiin.
Lähtökohdat eivät olisi voineet olla ankeammat. Viime vuoden marssi oli yhtä tuskaa jatkuvan sateen ja märkien jalkineiden vuoksi, ja kun sitten eilinen täsmäsää Vantaalle lupasi alueen yli pyyhkäisevää saderintamaa, mieli hapuili luovuttamisen suuntaan. Eiköhän jäädä kotiin? Sen verran asian kanssa jahkailtiin, että lähtö viivästyi ja ehtimisen kanssa teki tiukkaa varsinkin, kun kehätieltä ajettiin harhaan ja järjestäjä kämmäsi puolisoni marssikortin kanssa. Vaikka olimme ilmoittautuneet hyvissä ajoin huhtikuussa, kortiton kumppanini joutui jonottamaan jälki-ilmoittautuneiden luukulla. V-käyrä oli pilvissä, kun viime vuoden toisintoa peläten kiireesti teipattiin jalkapohjat ennen lähtöalueelle siirtymistä. Mieli sentään kohentui Kaartin Soittokunnan rokahtavien tahtien myötä. Kuudelta Jone Nikula lähetti pitkämatkalaiset marssille.
Pisin matka koostui tänä vuonna kahdesta 20 km lenkistä, jotka kulkivat osan matkaa samoja reittejä. Henkisesti tiukin paikka oli saapuminen ensimmäisen lenkin jälkeen urheilupuiston alueelle, jossa lyhyempien matkojen marssijat jo autuaana käyskentelivät maaliin. Vaikka sade oli loppunut ja kengät olivat kuivat, kantapäissä pisteli lievä hiertymien tuntu. Kestänköhän vielä toisen lenkin? Tienhaara matkan varrella eli mahdollisuus tarvittaessa kiepsauttaa lyhyemmälle reitille antoi uskallusta jatkaa. Kun valinnan aika koitti, tsemppikärpänen puraisi. Eiköhän yritetä nelikymppinen? Ja kyllä kannatti. Kaksikymmentä vuotta olen odottanut, että puolisoni pääsisi ”en minä osaa" -tekosyistä ja laulaisi, ja marssiessa se sitten tapahtui. Hämärässä yössä hän ykskaks kajautti kertosäkeen Palefacen Talon omistajasta. Minä olin sitä ennen malliksi hoilannut kaikkea matkan varrella nähtyyn liittyvää, kuten Tuoksuvat tuomien valkoiset kukkaset ja Taksin katolla vilkkuu yön ainoa valopilkku. Joku tohtii laulaa ainoastaan humalassa, mutta niin vain liikunnan endorfiinipiikkikin rohkaisee.
Kilometrit kuluivat. Kantapäät ilmoittivat itsestään joka askeleella, mutta kivun sai turtumaan lyhyellä askelluksella. Maaliviiva ylitettiin kuuden tunnin ja 50 minuutin talsimisen jälkeen, suukko, mitali ja diplomi kouraan ja sitten autolle sukkien ja kenkien vaihtoon. Tehon voimalla puolisoni ajoi kotiin, missä ensi töiksi sauna päälle. Kissat olivat hölmistyneen oloisia, ihmeissään tietysti yökukkujista ja myöhäisestä iltapalasta. Venyttely ja löyly hoitivat kipeytyneitä jäseniä ja vasta neljältä päät painuivat pieluksiin.
24. toukokuuta 2011
Nukkuneen rukous
Jokaisen työpäivän jälkeen olen ottanut vähintään tunnin tirsat eikä sittenkään tahdo virta riittää iltaan asti. Villakoirat pyörivät jaloissa ja tiskipöytä notkuu astioista, taimet nuokkuvat hoidon puutteesta kuten minäkin, väsyneenä terveelliset elämäntavat eivät vain innosta.
Sunnuntain työpäivään mahtui puolentoistasataa kohtaamista, kun reippaat ihmiset pyöräilivät kirkolta kirkolle, kuka parilla kirkolla käyden, kuka kiertäen kaikki rovastikunnan seitsemän. Aina kun minulle on sattunut työhuki pyöräilypäivänä, osallistujalappujen leimausta ja mehutarjoilua, puolisoni on laittanut mukaani lajitelman työkaluja sekä paikkasarjan ja pumpun siltä varalta, että joku pyöräilijä tarvitsee kättä pitempää. Itse olen sujauttanut kassiin vielä jesarirullan. Jesaria on kerran tarvittu ja tänä vuonna ensimmäisen kerran työkaluja. Oli ilo vastata täyden palvelun huoltopisteestä. Pyöräilijä nikkaroi nopeasti pedaalin kuntoon ja tyytyväisenä jatkoi matkaansa.
Päivä oli värikäs, kirkonmäellä jopa hiihdettiin kilpaa puruihin säilötyllä lumella, mutta jätti ylityötunteineen vireystilaan jäljen, jota eiliset iltatyöt vain pahensivat. Vaikka pidän vaihtelevasta ja joustavasta työajasta, joskus käy mielessä, olenko sittenkin enemmän kahdeksasta neljään -ihminen. Ei, en ole. Vielä kolme päivää ja sitten alkaa kolmen viikon loma, ja toinen samanlainen kahden kuukauden päästä.
Sunnuntain työpäivään mahtui puolentoistasataa kohtaamista, kun reippaat ihmiset pyöräilivät kirkolta kirkolle, kuka parilla kirkolla käyden, kuka kiertäen kaikki rovastikunnan seitsemän. Aina kun minulle on sattunut työhuki pyöräilypäivänä, osallistujalappujen leimausta ja mehutarjoilua, puolisoni on laittanut mukaani lajitelman työkaluja sekä paikkasarjan ja pumpun siltä varalta, että joku pyöräilijä tarvitsee kättä pitempää. Itse olen sujauttanut kassiin vielä jesarirullan. Jesaria on kerran tarvittu ja tänä vuonna ensimmäisen kerran työkaluja. Oli ilo vastata täyden palvelun huoltopisteestä. Pyöräilijä nikkaroi nopeasti pedaalin kuntoon ja tyytyväisenä jatkoi matkaansa.
Päivä oli värikäs, kirkonmäellä jopa hiihdettiin kilpaa puruihin säilötyllä lumella, mutta jätti ylityötunteineen vireystilaan jäljen, jota eiliset iltatyöt vain pahensivat. Vaikka pidän vaihtelevasta ja joustavasta työajasta, joskus käy mielessä, olenko sittenkin enemmän kahdeksasta neljään -ihminen. Ei, en ole. Vielä kolme päivää ja sitten alkaa kolmen viikon loma, ja toinen samanlainen kahden kuukauden päästä.
18. toukokuuta 2011
Testit
Tilasin viikko sitten Kuluttajan ja eilen postilaatikkoon kolahti kaupanpäällisenä uusin numero. Tuli luettua kannesta kanteen. Asiallinen lehti, josta on varmasti paljon hyötyä. Testejä riittää joka lähtöön ja lisää pääsee tutkailemaan lehden verkkosivuilta. Eivät testit tietenkään kaikkea kata, nytkin kalaöljyvalmistevertailusta puuttuivat juuri ne merkit, joita meillä on puolisoni toimesta käytetty, mutta jonkinlainen käsitys valmisteista syntyi ja samalla sai paljon täsmätietoa rasvahappojen vaikutuksista.
Kevätnumero testasi näyttävästi myös sykemittarit otsakkeella Helli itseäsi. Mitäköhän itsensä hellimistä lenkkeilyssä on, kysyy ei motivoitunut lenkillä väsähtäjä. Syksyllä hankin uuden sykemittarin lenkkeilyn piristeeksi, vaan kuinkas kävi, alun innostuksen jälkeen Garminin satakymppi on ollut naftaliinissa yli puoli vuotta. Kolmas sija testissä innosti kaivamaan unohdetun esille ja ottamaan käyttöön siitäkin huolimatta, että sohvan kutsu oli illalla lähes vastustamaton. Sinnillä on menty kevät, pari kertaa hölkkää viikossa, vaikkei aina niin huvittaisi eli lääkkeenomaisesti, maistuu ikävältä, mutta on viisasta ottaa.
Kevätnumero testasi näyttävästi myös sykemittarit otsakkeella Helli itseäsi. Mitäköhän itsensä hellimistä lenkkeilyssä on, kysyy ei motivoitunut lenkillä väsähtäjä. Syksyllä hankin uuden sykemittarin lenkkeilyn piristeeksi, vaan kuinkas kävi, alun innostuksen jälkeen Garminin satakymppi on ollut naftaliinissa yli puoli vuotta. Kolmas sija testissä innosti kaivamaan unohdetun esille ja ottamaan käyttöön siitäkin huolimatta, että sohvan kutsu oli illalla lähes vastustamaton. Sinnillä on menty kevät, pari kertaa hölkkää viikossa, vaikkei aina niin huvittaisi eli lääkkeenomaisesti, maistuu ikävältä, mutta on viisasta ottaa.
17. toukokuuta 2011
Teesit
Osuipa netissä seikkaillessa silmään Lahden kirkkopäivillä viikonloppuna julkaistu teesiluettelo.
Kirkon 10 teesiä liikunnasta ja urheilusta:
1. Olet ihminen – olet arvokas
2. Huolehdi liikunnasta ja terveydestä - hoidat Jumalan hyviä luomislahjoja
3. Tue lapsen ja nuoren kasvua henkisesti, hengellisesti, fyysisesti ja sosiaalisesti
4. Olet mallina lapsille ja nuorille – kanna kasvatusvastuusi
5. Tunnista oikea ja väärä
6. Hyväksy epäonnistuminen – osoita arvostusta myös katsomossa
7. Tavoittele voittoa – iloitse menestyksestä
8. Opi toisen ihmisen kunnioittamista liikunnan ja urheilun kautta
9. Iloitse liikunnasta – nauti yhdessäolosta
10. Liikunta on jokaisen oikeus
Mitä tuohonkin sanoisi? Tekemällä tehtyä, ontosti kajahtelevaa. Kyllä pitää tehdä elämästä vaikeaa, jos itsestäänselvyyksistä aletaan vääntää teesilistaa. Se on ihmisten aliarvioimista. No, tässä minä teesien taustoihin lainkaan perehtymättä kritisoin, mutta tuli sellainen olo, että nyt on tehty tikusta asiaa, jotta saataisiin keskustelu siirtymään kirkon kipukohdista edes hetkeksi pois. Vai vallitseeko kenttien laidoilla ja urheiluseuroissa tosiaankin niin kova viidakon laki, että asiaan on hienovaraisesti puututtava? Ja minä olen aina luullut, että junnu- ym. liikunnassa on kautta aikain noudatettu ko. listan periaatteita, mistä meille muuten suurella sydämellä yhteen pelaavia Leijona-joukkueita nousisi. Niin tai näin maailmassa on suurempiakin ongelmia kuin liikunta tai liikkumattomuus.
Mitäköhän seuraavaksi? Kirkon 10 teesiä terveydestä? Jään mielenkiinnolla odottamaan.
Kirkon 10 teesiä liikunnasta ja urheilusta:
1. Olet ihminen – olet arvokas
2. Huolehdi liikunnasta ja terveydestä - hoidat Jumalan hyviä luomislahjoja
3. Tue lapsen ja nuoren kasvua henkisesti, hengellisesti, fyysisesti ja sosiaalisesti
4. Olet mallina lapsille ja nuorille – kanna kasvatusvastuusi
5. Tunnista oikea ja väärä
6. Hyväksy epäonnistuminen – osoita arvostusta myös katsomossa
7. Tavoittele voittoa – iloitse menestyksestä
8. Opi toisen ihmisen kunnioittamista liikunnan ja urheilun kautta
9. Iloitse liikunnasta – nauti yhdessäolosta
10. Liikunta on jokaisen oikeus
Mitä tuohonkin sanoisi? Tekemällä tehtyä, ontosti kajahtelevaa. Kyllä pitää tehdä elämästä vaikeaa, jos itsestäänselvyyksistä aletaan vääntää teesilistaa. Se on ihmisten aliarvioimista. No, tässä minä teesien taustoihin lainkaan perehtymättä kritisoin, mutta tuli sellainen olo, että nyt on tehty tikusta asiaa, jotta saataisiin keskustelu siirtymään kirkon kipukohdista edes hetkeksi pois. Vai vallitseeko kenttien laidoilla ja urheiluseuroissa tosiaankin niin kova viidakon laki, että asiaan on hienovaraisesti puututtava? Ja minä olen aina luullut, että junnu- ym. liikunnassa on kautta aikain noudatettu ko. listan periaatteita, mistä meille muuten suurella sydämellä yhteen pelaavia Leijona-joukkueita nousisi. Niin tai näin maailmassa on suurempiakin ongelmia kuin liikunta tai liikkumattomuus.
Mitäköhän seuraavaksi? Kirkon 10 teesiä terveydestä? Jään mielenkiinnolla odottamaan.
15. toukokuuta 2011
Kylmänkukka kavereineen
Jo muutaman vuoden on pieni luontoaktiiviporukka suunnannut Hämeen mäntymetsiin ihastelemaan harvinaista kylmänkukkaa, joka lukeutuu erittäin uhanalaisiin lajeihin. Innostus lähti liikkeelle juuri tuosta, näyttävästä Kanta-Hämeen maakuntakukasta, jota vinkattiin löytyvän mm. Hattulan Parolasta (levinneisyyskartta), ja on myöhemmin laajentunut kasvin monenkirjaviin sukulaisiin. Tuli vinkki, että Tuuloksesta löytyy kylmänkukan ja kangasvuokon risteymää, joka rajatusta esiintymisestään johtuen on mahdollisesti vieläkin harvinaisempi kuin harvalukuinen hämäläinen.
Opastaulun kertomaa: Kylmänkukkaristeymä on monivuotinen, mätästävä ja syväjuurakkoinen valoisien mäntykankaiden kasvi. Se kukkii keväällä huhti-toukokuun vaihteessa. Se kasvaa vanhempiaan kookkaammaksi. Kukat ovat suuria ja vaaleanvioletteja; kangasvuokolla kukat ovat valkoisia ja hämeenkylmänkukalla sinisiä. Risteymällä osa lehdistä ja kangasvuokolla kaikki lehdet säilyvät vihreinä talven yli, hämeenkylmänkukan lehdet kuihtuvat syksyllä ja uudet kehittyvät kukkimisen jälkeen. Kasvien hedelmystöt ovat pehmeitä karvapalloja, mutta risteymällä siemenet jäävät kehittymättä.
Kukat olivat tänä vuonna harvassa ja pääosin kukkineita. Alueella on tehty harvennushakkuita, ja varoituskylteistä ja huomionauhoista huolimatta esiintymät ovat vuosi vuodelta vähentyneet. Johtuiko tämän vuoden kato hakkuista ja valon lisääntymisestä alueella? Hattulassa on hakkuiden lisäksi riesana motocrossaajasukupolvi, joka kyntää syviä uria männikköön harvinaisista kasveista piittaamatta.
Alla viime vuoden kuvasatoa. Kangasvuokko ja kylmänkukka.
Opastaulun kertomaa: Kylmänkukkaristeymä on monivuotinen, mätästävä ja syväjuurakkoinen valoisien mäntykankaiden kasvi. Se kukkii keväällä huhti-toukokuun vaihteessa. Se kasvaa vanhempiaan kookkaammaksi. Kukat ovat suuria ja vaaleanvioletteja; kangasvuokolla kukat ovat valkoisia ja hämeenkylmänkukalla sinisiä. Risteymällä osa lehdistä ja kangasvuokolla kaikki lehdet säilyvät vihreinä talven yli, hämeenkylmänkukan lehdet kuihtuvat syksyllä ja uudet kehittyvät kukkimisen jälkeen. Kasvien hedelmystöt ovat pehmeitä karvapalloja, mutta risteymällä siemenet jäävät kehittymättä.
Kukat olivat tänä vuonna harvassa ja pääosin kukkineita. Alueella on tehty harvennushakkuita, ja varoituskylteistä ja huomionauhoista huolimatta esiintymät ovat vuosi vuodelta vähentyneet. Johtuiko tämän vuoden kato hakkuista ja valon lisääntymisestä alueella? Hattulassa on hakkuiden lisäksi riesana motocrossaajasukupolvi, joka kyntää syviä uria männikköön harvinaisista kasveista piittaamatta.
Alla viime vuoden kuvasatoa. Kangasvuokko ja kylmänkukka.
14. toukokuuta 2011
Shoppailua
Vietettiin shoppailupäivä kotikaupungin liikkeissä. Visan vinguttaminen alkoi naapuripuutarhasta, josta lykättiin maitokärryillä kotiin laatikollinen kaunista ja hyödyllistä: neljä punaista pelargoniaa, kaksi persiljaa, sitruunatimjami ja koristebataatti. Haluamaamme pussimultaa ei ollut, joten kotona kulkupeli vaihtui autoon ja toisaalta multaa metsästämään. Poikettiin torilla, josta ruukkuchili ja minitomaatti matkaan ja sitten kaupungin kakkostaajamaan sinisistä taloistaan kuuluun huonekalukauppaan. Ei siellä multaa myyty, mutta kaksi vitriiniä ja viihdetaso olohuoneeseen.
Kun kotimaisen valmistajan selkeälinjaiset saapuvat, voi tyytyväisenä todeta, että kodin mööbeleillä pärjää loppuelämän. En käsitä nykyään vallitsevaa Ikea-ideologiaa, jossa huonekaluja vaihdetaan muodin ja mielihalujen mukaan, jos ei vuosittain niin ainakin muutaman vuoden välein. En ole koskaan edes käynyt Ikeassa enkä aio. Meillä suositaan kestävää ja ajatonta kotimaista, ja vaihtelu loihditaan verhoilla ja matoilla.
Kalustehankintojen jälkeen kolmanteen taajamaan suureen sekatavarakauppaan ja kärry täyteen multasäkkejä, ensimmäistä kertaa myös kesäkukkamultaa, jossa kevytsoramursketta ja kastelukiteitä korjaamassa kuivan kauden ja puutarhurin unohdusten tuhoja. Saa nähdä onko hintansa väärtti.
Kun puolisoni saunanaluspuhteena pesi talvirenkaat sadevesitynnyrien ilmaisvedellä, minä löin yrtit ja kukat multaan. Viime vuonna silmänilo istutettiin 23.5., edellisenä vuonna 10.5. eli tulevaisuus näyttää olinko liian aikaisin liikkeellä. Toisaalta laatikot ja ruukut on helppo nostaa kuistille suojaan, jos kylmä yllättää. Vielä esikasvatukseen matalaa auringonkukkaa, kehäkukkaa ja keräsalaattia, jotka olen yleensä kylvänyt suoraan ulos, sekä ruusupapua, ja päivä oli pulkassa.
Kun kotimaisen valmistajan selkeälinjaiset saapuvat, voi tyytyväisenä todeta, että kodin mööbeleillä pärjää loppuelämän. En käsitä nykyään vallitsevaa Ikea-ideologiaa, jossa huonekaluja vaihdetaan muodin ja mielihalujen mukaan, jos ei vuosittain niin ainakin muutaman vuoden välein. En ole koskaan edes käynyt Ikeassa enkä aio. Meillä suositaan kestävää ja ajatonta kotimaista, ja vaihtelu loihditaan verhoilla ja matoilla.
Kalustehankintojen jälkeen kolmanteen taajamaan suureen sekatavarakauppaan ja kärry täyteen multasäkkejä, ensimmäistä kertaa myös kesäkukkamultaa, jossa kevytsoramursketta ja kastelukiteitä korjaamassa kuivan kauden ja puutarhurin unohdusten tuhoja. Saa nähdä onko hintansa väärtti.
Kun puolisoni saunanaluspuhteena pesi talvirenkaat sadevesitynnyrien ilmaisvedellä, minä löin yrtit ja kukat multaan. Viime vuonna silmänilo istutettiin 23.5., edellisenä vuonna 10.5. eli tulevaisuus näyttää olinko liian aikaisin liikkeellä. Toisaalta laatikot ja ruukut on helppo nostaa kuistille suojaan, jos kylmä yllättää. Vielä esikasvatukseen matalaa auringonkukkaa, kehäkukkaa ja keräsalaattia, jotka olen yleensä kylvänyt suoraan ulos, sekä ruusupapua, ja päivä oli pulkassa.
13. toukokuuta 2011
Etsivä löytää
Tulee viikonloppulepo tarpeeseen, samoin kahden viikon kuluttua alkava loma, luulisin. Hukkasin avainnipun, jossa kodin, autotallin, äidin kodin sekä harrastusseuran postilokeron avaimet.
Lähdin aamulla töihin toimipiste a:han, ja nappasin tarvittavat avaimet automaattisesti mukaan. Päivällä oli kokous toimipiste b:ssä. Koska koti oli matkan varrella, poikkesin haukkaamaan muutaman voileivän, sillä tiesin kokoustarjottavana olevan pelkkää jäätelöä. Mutta mutta, kotiavaimet olivat teillä tietämättömillä. Tutkin taskut ja repun, mutta nippua ei löytynyt. No, vara-avaimella sisään ja tankkauksen jälkeen jälkiruokakahville kokoukseen.
Olen yleensä hyvä etsijä. Mietin rauhassa, missä viimeksi olen käsitellyt kadonnutta ja siitä etenen takautuvasti paikan kerrallaan. Avainnipusta varma havainto oli työpöydällä, kännykän soidessa nimittäin tyhjensin olkalaukun sisällön pöydälle, koska naisen laukusta käteen osuu yleensä ensin aina jokin muu kuin tarvittava kapine ja huonossa lykyssä ei ennätä vastata. Niinpä palaverin jälkeen takaisin toimipiste a:han.
Etsin työpöydän ja sitten jokaisen kaapin, josta olin päivän aikana jotain tarvinnut, koska kiireessä ja ajatusten ollessa muualla esineitä saattaa päättyä mitä merkillisimpiin paikkoihin, sekä kaikki muut mahdolliset tilat. Vesiperä kaikkialla. Heräsikin kysymys, otinko avainnipun sittenkään aamulla mukaan.
Olin eilen kahden tunnin sauvakävelylenkillä ja joskus avaimet unohtuvat liikuntavaatteiden taskuun. Kadonneiden arvoitus tuntui ratkenneen. Toiveikkaana kotiin, mutta vesiperä sielläkin. Tuskastuminen ja harmi, sitten jo huoli, joskos pudonneet jonnekin. Kun kulta tuli kotiin, etsittiin yhdessä. Valmistauduin jo palaamaan toimipiste a:han, kun päätin tsekata auton uudemman kerran ja sieltä nuo penkin raosta löytyivät. Helpotus löi voimattomuuden päälle, mutta tokenin sentään siivouspuuhiin.
Lähdin aamulla töihin toimipiste a:han, ja nappasin tarvittavat avaimet automaattisesti mukaan. Päivällä oli kokous toimipiste b:ssä. Koska koti oli matkan varrella, poikkesin haukkaamaan muutaman voileivän, sillä tiesin kokoustarjottavana olevan pelkkää jäätelöä. Mutta mutta, kotiavaimet olivat teillä tietämättömillä. Tutkin taskut ja repun, mutta nippua ei löytynyt. No, vara-avaimella sisään ja tankkauksen jälkeen jälkiruokakahville kokoukseen.
Olen yleensä hyvä etsijä. Mietin rauhassa, missä viimeksi olen käsitellyt kadonnutta ja siitä etenen takautuvasti paikan kerrallaan. Avainnipusta varma havainto oli työpöydällä, kännykän soidessa nimittäin tyhjensin olkalaukun sisällön pöydälle, koska naisen laukusta käteen osuu yleensä ensin aina jokin muu kuin tarvittava kapine ja huonossa lykyssä ei ennätä vastata. Niinpä palaverin jälkeen takaisin toimipiste a:han.
Etsin työpöydän ja sitten jokaisen kaapin, josta olin päivän aikana jotain tarvinnut, koska kiireessä ja ajatusten ollessa muualla esineitä saattaa päättyä mitä merkillisimpiin paikkoihin, sekä kaikki muut mahdolliset tilat. Vesiperä kaikkialla. Heräsikin kysymys, otinko avainnipun sittenkään aamulla mukaan.
Olin eilen kahden tunnin sauvakävelylenkillä ja joskus avaimet unohtuvat liikuntavaatteiden taskuun. Kadonneiden arvoitus tuntui ratkenneen. Toiveikkaana kotiin, mutta vesiperä sielläkin. Tuskastuminen ja harmi, sitten jo huoli, joskos pudonneet jonnekin. Kun kulta tuli kotiin, etsittiin yhdessä. Valmistauduin jo palaamaan toimipiste a:han, kun päätin tsekata auton uudemman kerran ja sieltä nuo penkin raosta löytyivät. Helpotus löi voimattomuuden päälle, mutta tokenin sentään siivouspuuhiin.
9. toukokuuta 2011
Vetten ääreen
Ajattelin lääkitä itseäni luonnolla. Soitto ystävälle ja sitten lähiseudun lintutorneja koluamaan varusteena kiikarit ja kamera. Bongailu alkoi paikkakunnan satamasta, jossa lahden poukamassa nököttää pieni, mutta varsin käyttökelpoinen rakennelma luontoharrastajien iloksi. Liekö tuulinen sää pitänyt linnut piiloissansa, koska ainoat havaitut siivekäslajit olivat sinisorsa, silkkiuikku, kalalokki ja naurulokki.
Satamasta matka jatkui Saarioispuolelle. En ole aikaisemmin käynyt Jutikkalan lintutornissa ja olin lumoutunut. Auto jätettiin tien varteen, mistä mutkitteleva polku vei pientä harjua myöten metsän läpi rantaan. Puusto oli vanhaa, keloja ja maatuneita runkoja kolopesijöiden nakutella, ja löytyipä valtaisa lintujen ruokintapaikkakin. Puihin oli ripustettu kaksi vesivanerista nikkaroitua parinkymmenen litran vetoista siemenautomaattia, joista oli kuorista päätellen tarjoiltu kauraa ja auringonkukan siemeniä, sekä inhat määrät ihraa.
Luonnon muovaamaa grafiikkaa kelopuun rungolla (kuvassa) ei voi kuin ihailla.
Melko hiljaista oli myös Saarioisjärven rannassa, mutta näimme sentään uusina lajeina kalatiiroja ja nokikanapariskunnan sekä kuulimme kaulushaikaran pulloon puhaltelun ja kevään ensimmäisen käen. Käellä oli paljon asiaa ja välillä levy jumiutui kuk kuk kuk kuk kukkuu kukkuu.
Satamasta matka jatkui Saarioispuolelle. En ole aikaisemmin käynyt Jutikkalan lintutornissa ja olin lumoutunut. Auto jätettiin tien varteen, mistä mutkitteleva polku vei pientä harjua myöten metsän läpi rantaan. Puusto oli vanhaa, keloja ja maatuneita runkoja kolopesijöiden nakutella, ja löytyipä valtaisa lintujen ruokintapaikkakin. Puihin oli ripustettu kaksi vesivanerista nikkaroitua parinkymmenen litran vetoista siemenautomaattia, joista oli kuorista päätellen tarjoiltu kauraa ja auringonkukan siemeniä, sekä inhat määrät ihraa.
Luonnon muovaamaa grafiikkaa kelopuun rungolla (kuvassa) ei voi kuin ihailla.
Melko hiljaista oli myös Saarioisjärven rannassa, mutta näimme sentään uusina lajeina kalatiiroja ja nokikanapariskunnan sekä kuulimme kaulushaikaran pulloon puhaltelun ja kevään ensimmäisen käen. Käellä oli paljon asiaa ja välillä levy jumiutui kuk kuk kuk kuk kukkuu kukkuu.
8. toukokuuta 2011
Seisovaa vettä
Olipa viikko. Työviikkoon mahtui paljon hankaluuksia ja pahaa mieltä, mutta myös mukava retkipäivä tehtaanpiippujen juurelle. Tällä kertaa suuntana oli Pohjois-Pirkanmaa ja ihmettelyn aiheena Serlachiuksen miehet. Kaksi kiintoisaa museota, joissa voisi käydä ajan kanssa uudelleen, hyvää ruokaa, mukavaa seuraa ja tietysti seurakunnan retkeen kuuluva pakollinen kirkkokäynti. Joskus on niin lokoisia päiviä, että kummissansa miettii, onko tämä työtäkään.
Mutta vastuksensakin on. Korvien välissä sitten kärsitään. Alitajunta on juonessa mukana ja näyttää öisin todentuntuisia ja lohduttomia unia. Työmatkamusiikki on vaihtunut Rautiaiseksi ja soi kovaa. On pakko jollain keinoin edes yrittää potkia seisovaa vettä liikkeelle.
Mutta vastuksensakin on. Korvien välissä sitten kärsitään. Alitajunta on juonessa mukana ja näyttää öisin todentuntuisia ja lohduttomia unia. Työmatkamusiikki on vaihtunut Rautiaiseksi ja soi kovaa. On pakko jollain keinoin edes yrittää potkia seisovaa vettä liikkeelle.
4. toukokuuta 2011
Nuukuusviikko
Piti niin antaumuksella viettää kestävään kulutukseen tähtäävää nuukuusviikkoa, mutta plörinäksi meni. Alkuviikosta oli jalo aikomus pyöräillä töihin, vaan minkäs toipilaana teit. Nyt kun olo on jotakuinkin normaali, on retkipäivää ja kokouksia ympäriinsä eikä työmatkapyöräilyä voi harkitakaan. Mutta jos edes kimppakyydin saisi nuukailuviikon hengessä aikaiseksi.
Nuukuusviikko on jokavuotinen huhti-toukokuulle sijoittuva järkevän kulutuksen teemaviikko, jota koordinoi Kierrätysliike. Viikolle valitaan aina teema, joka tänä keväänä peräänkuuluttaa kestäviä tapahtumia ja kestävää järjestötoimintaa. Oli parrasvaloihin nostettu asia mikä tahansa, tavoitteena on edistää luonnonvarojen säästäväistä käyttöä ja jätteiden synnyn ehkäisyä.
Kuulun muutamaan järjestöön, joista suurin osa jo sinällään sitoutuu luontoarvoihin ja ekoiluun. Kuten syntitesti taannoin paljasti, olen hengeltäni veltto, enkä tee numeroa tärkeäksi kokemistani asioista, paitsi täällä blogissa, eli keskityn pitämään oman tontin puhtaana ja annan muiden elää omalla tavallaan. Siis tämä kulunut juttu, että teot puhukoot puolestaan.
Ruokakaupassa:
Suosin lähellä tuotettua kotimaista ja luonnonmukaista sesongin mukaan. Tässä on vielä kirittävää. Talvisin meillä nimittäin syödään kasvihuonetomaattia ja -kurkkua hyvällä ruokahalulla ja herkutellaan etelän luomuhedelmillä, vaikka pakastimesta löytyisi itsepoimittuja kotimaisia marjoja.
Vältän turhia pakkauksia ja teollista ruokaa. Kartan muovia mahdollisuuksien mukaan. Kauppaan otan mukaan korin ja/tai kangaskassin. Elintarvikepakkauksista suosin lasia, paperia ja kartonkia. Olen ommellut ohuesta valoverhokankaasta pestävät kestohedelmäpussit, joista hintatarra lähtee helposti irti, pusseilla tosin on paha tapa kauppaan lähtiessä unohtua kotiin. Pyrin kokkailemaan puhtaista perusraaka-aineista.
Ostan reilun kaupan tuotteita. Tämä nyt oli vähän turha veto, nimittäin kotimainen ja etenkin kotimainen luomu ajaa aina reilun ohi. Mutta sanotaanko, että lahjoissa ja viemisissä suosin.
Jenni Valon, Tytti Halosen ja Anu Toivolan suunnittelema vastamainos, joka voitti vuoden 2009 Mainoskupla-kisan avoimen sarjan, osuu ytimeen.
Nuukuusviikko on jokavuotinen huhti-toukokuulle sijoittuva järkevän kulutuksen teemaviikko, jota koordinoi Kierrätysliike. Viikolle valitaan aina teema, joka tänä keväänä peräänkuuluttaa kestäviä tapahtumia ja kestävää järjestötoimintaa. Oli parrasvaloihin nostettu asia mikä tahansa, tavoitteena on edistää luonnonvarojen säästäväistä käyttöä ja jätteiden synnyn ehkäisyä.
Kuulun muutamaan järjestöön, joista suurin osa jo sinällään sitoutuu luontoarvoihin ja ekoiluun. Kuten syntitesti taannoin paljasti, olen hengeltäni veltto, enkä tee numeroa tärkeäksi kokemistani asioista, paitsi täällä blogissa, eli keskityn pitämään oman tontin puhtaana ja annan muiden elää omalla tavallaan. Siis tämä kulunut juttu, että teot puhukoot puolestaan.
Ruokakaupassa:
Suosin lähellä tuotettua kotimaista ja luonnonmukaista sesongin mukaan. Tässä on vielä kirittävää. Talvisin meillä nimittäin syödään kasvihuonetomaattia ja -kurkkua hyvällä ruokahalulla ja herkutellaan etelän luomuhedelmillä, vaikka pakastimesta löytyisi itsepoimittuja kotimaisia marjoja.
Vältän turhia pakkauksia ja teollista ruokaa. Kartan muovia mahdollisuuksien mukaan. Kauppaan otan mukaan korin ja/tai kangaskassin. Elintarvikepakkauksista suosin lasia, paperia ja kartonkia. Olen ommellut ohuesta valoverhokankaasta pestävät kestohedelmäpussit, joista hintatarra lähtee helposti irti, pusseilla tosin on paha tapa kauppaan lähtiessä unohtua kotiin. Pyrin kokkailemaan puhtaista perusraaka-aineista.
Ostan reilun kaupan tuotteita. Tämä nyt oli vähän turha veto, nimittäin kotimainen ja etenkin kotimainen luomu ajaa aina reilun ohi. Mutta sanotaanko, että lahjoissa ja viemisissä suosin.
Jenni Valon, Tytti Halosen ja Anu Toivolan suunnittelema vastamainos, joka voitti vuoden 2009 Mainoskupla-kisan avoimen sarjan, osuu ytimeen.
3. toukokuuta 2011
Vapun väänteet
Kun puhelin vappuaamuna herätti ennen seitsemää ja puolisoni sai kutsun etsintätehtäviin, oli tipalla etteivät vappuperinteet menneet uusiksi. Vaan onni oli myötä, oma vapepalaiseni yhytti kadonneen bilettäjän jo matkan varrelta ja kaikki tositoimiin hälytetyt pääsivät tyytyväisenä jatkamaan vapunviettoaan. Söimme runsaan aamiaisen ja lähdimme torille puheita ja kevättuulia kuulostelemaan. Jos ensimmäiset puhalsivat maltilliselta suunnalta, niin jälkimmäisten kanssa oli tekeminen, tarvittiin aurinkoinen paikka ja kaulaliina ennen kuin pohjoinen taltutettiin. Muutama lumikuurokin päivään mahtui.
Työn juhla meni pääosin laiskotellessa, aluksi omasta halusta, myöhemmin pakon sanelemana. Vatsaa nipisteli jo aattona, mutta laitoin murinat epäsäännöllisen ja epäterveellisen napostelusyömisen piikkiin. Vapun silliaamiainen katosi vielä hyvällä ruokahalulla tuulensuojaan, mutta illan salamipizza ei tahtonut mennä alas, yksi pala meni ja tuli kohta ylös. Sitten alkoi palelu ja lämmönnousu. Pahinta oli polttava jano: juominen tiesi heti yököttävää vessareissua ja sitä halusi välttää. Vetäydyin ajoissa pehkuihin ja toivoin, että aamuksi olo priskaantuisi. Ei olisi kovin vakuuttavaa vapun jälkeen soittaa esimiehelle, että kipeänä ollaan, että vähän lämpöä ja vatsakipua tässä... Kuume laski aamuksi, mutta vatsakipu jatkui. Vaikka aloitin syömisen hellävaraisesti teellä, piimällä ja mustikoilla, polttelu alkoi heti kun jotain suuhunsa laittoi. Mutta töihin. Päivä kääriytyi outoon pumpuliin sitä mukaa kuin kuume nousi. Pahinta oli nälkä. Juominen sujui, mutta jokainen suupala sai kivun yltymään ja sitä halusi välttää. Kotiin tultua sohvalle kippuralle nukkumaan.
Nukuin viidestä yhdeksään, joten yö meni pääosin kieriskellessä ja kipuja kuulostellessa. Huolissani kyselin, että sappiko se siellä vikisee vai vatsahaava. Aamulla sitten varovasti piimää ja mustikkaa massuun, ja kokeeksi jo leipääkin, ja hyvältä tuntui. Varsinainen käänne tapahtui illalla. Kun puolisoni hankki lenkille, omissakin tossuissa alkoi tuntua vipinää. Mikä tahansa kipuilu saa olon nuhjaantuneeksi ja mielen maahan, joten virkistys oli enemmän kuin paikallaan. Lähdettiin leppoisalla tahdilla matkaan, kliseisesti PPPP eli pitää pystyä puhumaan puuskuttamatta, ja nyt olen kuin uusi ihminen. Ruokakin maittaa ja kivut ovat muisto vain.
Työn juhla meni pääosin laiskotellessa, aluksi omasta halusta, myöhemmin pakon sanelemana. Vatsaa nipisteli jo aattona, mutta laitoin murinat epäsäännöllisen ja epäterveellisen napostelusyömisen piikkiin. Vapun silliaamiainen katosi vielä hyvällä ruokahalulla tuulensuojaan, mutta illan salamipizza ei tahtonut mennä alas, yksi pala meni ja tuli kohta ylös. Sitten alkoi palelu ja lämmönnousu. Pahinta oli polttava jano: juominen tiesi heti yököttävää vessareissua ja sitä halusi välttää. Vetäydyin ajoissa pehkuihin ja toivoin, että aamuksi olo priskaantuisi. Ei olisi kovin vakuuttavaa vapun jälkeen soittaa esimiehelle, että kipeänä ollaan, että vähän lämpöä ja vatsakipua tässä... Kuume laski aamuksi, mutta vatsakipu jatkui. Vaikka aloitin syömisen hellävaraisesti teellä, piimällä ja mustikoilla, polttelu alkoi heti kun jotain suuhunsa laittoi. Mutta töihin. Päivä kääriytyi outoon pumpuliin sitä mukaa kuin kuume nousi. Pahinta oli nälkä. Juominen sujui, mutta jokainen suupala sai kivun yltymään ja sitä halusi välttää. Kotiin tultua sohvalle kippuralle nukkumaan.
Nukuin viidestä yhdeksään, joten yö meni pääosin kieriskellessä ja kipuja kuulostellessa. Huolissani kyselin, että sappiko se siellä vikisee vai vatsahaava. Aamulla sitten varovasti piimää ja mustikkaa massuun, ja kokeeksi jo leipääkin, ja hyvältä tuntui. Varsinainen käänne tapahtui illalla. Kun puolisoni hankki lenkille, omissakin tossuissa alkoi tuntua vipinää. Mikä tahansa kipuilu saa olon nuhjaantuneeksi ja mielen maahan, joten virkistys oli enemmän kuin paikallaan. Lähdettiin leppoisalla tahdilla matkaan, kliseisesti PPPP eli pitää pystyä puhumaan puuskuttamatta, ja nyt olen kuin uusi ihminen. Ruokakin maittaa ja kivut ovat muisto vain.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)