Viinan viemää

Seuraavat kaksi viikkoa Suomi juo, uutisoi Aamulehti ennen pääsiäispyhiä. Harvinainen kevään juhlakausi, pääsiäinen ja vappu käsi kädessä, nostaa alkoholinmyyntiä roimasti ja suomalaiskoteihin kannetaan noin 1360 000 litraa enemmän ilolientä kuin normiviikkoina.

Alkon ennusteen mukaan pääsiäisviikolla myynti kasvaa 30 % kiitos punaviinin, jota lammaspaistin kyytipojaksi ostetaan, kun taas vappuviikolla 1,4 miljoonaa asiakasta pistää vieläkin paremmaksi: myynti kasvaa lähes 50 % ja valtion kassaan kilahtaa noin 11 miljoonan euron lisäpotti. Mene ja tiedä, miten kävi.

Eilisessä lehdessä varoiteltiin ryyppyputken riskistä ja samaan hengenvetoon todettiin, että A-klinikoilla ja työterveysasemilla on ensi viikolla ruuhkaa. Tänään puolestaan listattiin kahdeksan hyvää syytä olla vappuna raitiina.

On sitä ennenkin viinasta rätinkiä pidetty. Jos ei kulutusluvuista, niin seurauksista ainakin. Ja millä foorumilla. Hauska on tietää, mitä vuoden 1701 virsikirja kertoo juopumuksesta ja sen lieveilmiöistä. Neljätoistasäkeistöinen raittiusvirsi ajan hengen mukaan pelottelee juomaria helvetin tulella, mutta myös viinanpirun aikaansaamilla ajallisen elämän kauhuilla.

Kanssans’ kaikki pahat tavat tuo,
Häpiän, riettaan muun menon,
Kuin aina kilvan juomaa juo,
Itsens’ vie hulluun eloon,
Riidat saattaa matkaan, murhat,
Vahingot, vaivat nurjat,
Äkilt’ omat surkiat surmat,
Sen näyttävät esikuvat kurjat.

Vesi-taudit, ruumiin tuskat,
Rinnan ahdistus, pään pakko,
Pahat puuskat, häijyt yskät,
Posken rypyt ja jako,
Kätten väristys, kasvoin kohistus,
Hengen myös häijy haju,
Silmäin puna, paha pullistus,
Näin ylön juomisest’ hajoo.

Jää nykyvirsikirja kielikuvissa toiseksi. Vanhaksi virsikirjaksikin kutsuttu eepos alkuperäiseltä nimeltään Uusi Suomenkielinen Wirsi-Kirja Niiden Cappalden canssa, jotca siihen tulevat oli käytössä huimat 175 vuotta. Se oli oikea tietopankki ”kappaleineen”. Liiteosastosta löytyi katekismusta ja rukouskirjaa, kirkollisten toimitusten ja jumalanpalvelusten kaavoja, pyhäpäivien tekstejä ja kalenteri maailmanhistorian merkkitapahtumista, vain tuiki tärkeät nuotit puuttuivat. Yxi Tarpelinen Nuotti-Kirja virsisävelmineen ilmestyi vuoden kuluttua tekstiversiosta, mikä kirjan koko elinkaarta ajatellen oli varsin vikkelä aikataulu. Ja mikä merkillisintä, kyseistä virsikirjaa käytetään vielä tietyissä piireissä Länsi-Suomessa. Iloisesti valpurina veisatkaam! Viinan voimalla tahi ilman.

Työn orjat

Piti olla leppoisa neljän päivän työviikko, mutta härdelliä on riittänyt monen viikon tarpeiksi. Mikä siinä onkin, että kaikki konstikkaat jutut kasautuvat. Kun vielä huomisesta kieli vyön alla päivästä selviää - pitäisi olla kahdessa paikassa yhtä aikaa kiitos oman sähläämisen - ollaan voiton puolella. Onneksi tähän syssyyn ei ole paikallislehden hartauskirjoitusvuoroa, mikä alun pitäen piti olla. Vaihdoin vuoroni papin kanssa, koska hän ei rippileiriltä toimeen ehtinyt, ja kurja tuli kirjoitettua jo tammikuussa. Tekstin kanssa painin myös vuosi sitten, jolloin aiheeksi valikoitui nuukuusviikko ja kirkon ilmasto-ohjelma. Koska nuukailun teemaviikko lähestyy jälleen ja ekojuttuja tälläkin palstalla vilahtaa, julkaisen pääosan vuoden takaisesta.


Nooan arkki

”Kun Jumala katseli maata, hän näki, että turmelus vallitsi kaikkialla, sillä ihmiset kuluttivat elämänsä pahuudessa.” Näin alkaa vedenpaisumuskertomus, Jumalan tuho- ja pelastustarina, jossa yksi ihminen saa tärkeän tehtävän, Nooa rakentaa arkin ja luomakunta pelastuu. Ei ole Nooan päivistä edistytty, itsekkyys rehottaa ja turmelus vallitsee, sillä - kertomuksen alkutahteja mukaillen - ihmiset kuluttavat.

Monet tapamme ja tottumuksemme uhkaavat ympäristöä. Kristinusko on vahva vastavoima kulutuskulttuurille ja ympäristöjärjestöjen vanavedessä kirkko onkin rohkeasti tarttunut ajan haasteeseen ja laatinut oppaan, miten pienentää ympäristön taakkaa. Kirkon ilmasto-ohjelman kolmisäikeisenä punaisena lankana kulkee Jumalan lahjoista kiittäminen, elämän ja luomakunnan kunnioittaminen sekä kohtuullisen elämäntavan etsiminen. Kaksi ensimmäistä haastetta on helppo toteuttaa, kiitollisuus hyvistä asioista ja elämän ja luonnon kunnioittaminen on lähes myötäsyntyistä, mutta kolmas säie kohtuullisuuden vaatimuksineen hiertää. Miten hillitä omaa kulutuskäyttäytymistä, kun kaikkea on saatavilla yllin kyllin tai mitä ylipäätään hyödyttää yhden ihmisen panos, kierrättäminen tai eettiset kulutusvalinnat, kun teollisuus ja ihmiset ympäri maailman saastuttavat?

Ilmasto-ohjelman tärkein anti on kirkon tarjoama ainutlaatuinen asenne elämäntapojen muuttamiseksi, toivon näköala, uusi Nooan arkki. Pienet arkipäivän ympäristöteot ovat kuin naulan naputtelua arkkitalkoissa, saastepaisumuksen lähestyessä arkki valmistuu ja pelastaa ympäristökatastrofilta. Nooa tarttui arkinrakennustoimeen Jumalan käskystä, meillä on käsky viljellä ja varjella luomakuntaa.

Kevään juhla on ovella ja kirkkovuodessa iloitaan pääsiäisen jälkimainingeista. Ajankohta on mitä mainioin muuttaa ensimmäinen uskonkappale sanoista teoiksi kirkon ilmasto-ohjeilla: Arvioi ja muuta elämäntapasi kohtuullisemmaksi, hiljenny, nauti luonnosta ja sen ihmeistä, pyhitä lepopäivä ja etsi muuta sisältöä kuin kuluttaminen, vaikuta asenteisiin!

Nuukailusta vapun jälkeen lisää. Sima kuplii jo.

Jumalan juhla

Johannes Damaskolaisen 700-luvulla kirjoittaman hymnin pohjalta muokattu pääsiäisvirsi on yksi suosikkini. Ilmari Krohnin mahtipontinen sävelmä saattelee ensimmäisen säkeistön komeaan huipennukseen ”Jumalan juhlaa, pääsiäistä, vietämme päivää ensimmäistä”. Tänään ei virttä pettymyksekseni Valkeakosken kirkossa laulettu, mutta moni muu lempparini kyllä. Varhaismessu oli hienostunut ja hohdokas. Väkeä ei ollut muutamaa kymmentä enempää, mutta musiikki oli valittu taiten. En tunnistanut urkukappaleita enkä ehtoollisen aikana kuultua yksinlaulua ja ehkä juuri siksi tunnelma nousi arjen yläpuolelle, ei mitään kulunutta peruskauraa vaan uutta ja tuoretta, heleää kuin kevät.

Messun jälkeen kotona odotti notkuva aamiaispöytä ja samaa rataa on mennyt muukin syöminen. Röyh. En voi väittää, että olisi kovin hyvä saati kepeä olo nyt, joten mämmi jäänee suosiolla huomiseen. Toki myös ruumiin harjoitteita päivään mahtui, mutta eivät haravan varressa ja pihakeinun kantamisessa kulutetut kalorit tähän ähkyyn auta.

Lisää kuvia kotimme munarikkaasta pääsiäissymboliikasta.



Sama muotokieli ruoassa.

Pyhät

Pyhät tulevat tarpeeseen. Kerrankin on kunnolla aikaa touhuta pihassa ja lämpötilankin hellii lähes kesälukemilla. Eilen siirrettiin lehtikompostorin syksyllä haravoitu osin maatunut massa viereiseen lokerikkoon jatkamaan muhimista ja alettiin täyttää tyhjentynyttä kehää kevätharavoinnin irrottamalla sammaleella ja kuolleella ruoholla. Ennen sitä nurmelta kerättiin talvituulten pudottamat valtaisat risuröykkiöt odottamaan haketusta. Tänään haravointia on jatkettu ja tehty ensimmäiset kylvöt ruukkuihin. Suhtaudun varsin rennosti taimien esikasvatukseen ja syykin on selvä: muutaman sadan metrin päässä sijaitseva tasokas kauppapuutarha. Mikäli homma menee suteen, taimet on helppo hakea naapurista. Aina sitä kuitenkin haluaa ensin itse yrittää. Vielä ei ole avomaalle kylvöjen saati istutusten aika, mutta sentään ruukkunarsissit päätyivät parvekelaatikoita sulostuttamaan.

Kirkonpenkkiäkin on tullut kulutettua: torstaina kanttorin pallilla vankilassa ja perjantaina peruspenkissä Sääksmäen kirkossa. Huomenna meininki aamuvarhaisella saman seurakunnan modernimpaan pyhättöön, jossa pääsiäismessu alkaa klo 7. Aikamoista masokismia herätä vapaapäivänä moiseen aikaan, mutta piina palkitaan kotona. Paasto eli meidän taloudessa pidättäytyminen kahvista, suklaasta, lihasta ja kananmunista päättyy pääsiäisen kirkonmenoihin, kuten ortodokseilla konsanaan, joskin heidän ruokajuhlansa alkaa jo yöllä. Maanantaina vielä penkin kulutusta urkuparvessa kuorolaisen ominaisuudessa ja sitten katse kohti vappua.

Syntestaattori

Kumma väsymys on vaivannut jo muutaman päivän. Hyvin olen nukkunut ja syönyt, liikkunutkin, vaan ei auta. Pyhänä oltiin kuntosalilla, eilen pesin ikkunat, tänään oli vuorossa hölkkä, saan siis aikaiseksi, mutta innostus puuttuu. Teen asioita, koska tiedän niiden olevan suotavaa ja hyväksi. Onko tämä nyt sitä kuulua kevätväsymystä vai jotain syvemmältä sielusta kumpuavaa?

Piinaviikon innostamana - paasto on tunnetusti itsetutkistelun aikaa - tein Ylen sivuilta löytyneen vekkulin syntitestin. Intro varoitteli tosikoita tarttumasta toimeen, mutta koska omaan edes jonkin sortin huumorintajun, uskalsin vastata kysymyksiin. Tuloksia ei saa ottaa liian vakavasti, kuului testin ensimmäinen sääntö, mutta kyllä vastauksista ainakin minun kohdallani monta totuuden siementä löytyi.

Tässä kuin rippituolissa konsanaan tunnustan minua eniten riivaavat synnit: hengen velttous, murehtiminen ja välinpitämättömyys. Kun lueskelin kyseisten syntien nykyaikaan päivitettyjä määritelmiä, olisin voinut allekirjoittaa valitettavan monta. Neljännelle sijalle syntilistalla kipusi vatsan palvonta ja eräs määritelmäkin oli tyhjentävä ”numeron tekeminen ruuan koostumuksesta, terveysruualla tai paastoamisella elämöinti”, terveys- ja liikuntaintoilu yleensäkin sekä kaikenlaiset karkki-, sipsi- ym. herkuttelukohtaukset, jolloin pussi menee yhdeltä istumalta.

Jottei tämä ihan synnissä rypemiseksi menisi, paljastan vastapainoksi myös testin kohdalleni listaamat hyveet: kohtuullisuus, oikeudenmukaisuus, suhteellisuudentaju sekä nelosena hiljainen tieto. Ei hullumpata. Juuri tuollainen haluaisinkin olla, kun vain tästä velttoudesta ja omaan itseen käpertymisestä pääsisi eroon.

Tienhaarassa, Hugo Simberg 1896, Ateneum

Juhlahumua

Kolmet synttärit, kahdet nimpparit ja yhdet tuparit, mutta vain kaksi kyläpaikkaa. Tehokasta. Päiväsydännä juhlittiin anopin luona ja sieltä herkkuleipien voimalla matka jatkui Uudellemaalle. Koska siskon tyttöjen merkkipäivät osuvat kaikki keväälle, yhteisjuhlia on vietetty jo vuosia. Vein nuorisolle lahjaksi reilunkaupan skumppaa. Vappu on lähellä ja toki vanheneminenkin on kuohuvan maljansa ansainnut. Tupaantuliaiskoti on vauhdikas koirakoti, joten ”kukaksi” vein reilunkaupan ananaksen. Kun hedelmälihat on pantu parempiin suihin, lehtiruusukkeen voi viherkasvin toivossa istuttaa multaan. Jos hyvin käy, kasvi juurtuu kahdessa kuukaudessa ja alkaa kasvattaa uusia lehtiä.

Suosin kuihtuvia ja katoavia lahjoja, joista ei jää pitkäikäistä jälkeä, ei saajan huusholliin eikä luontoon. Jos joskus sorrun kestävämpään viemiseen, minun tapauksessani se on yleensä Arabiaa tai Iittalaa, teen selväksi, että antamani kipot voi hyvällä omalla tunnolla kierrättää tai myydä kirpputorilla. Makuja on monia ja kodit yleensä viimeisen päälle valmiita, joten valinta voi mennä pahastikin pieleen, toki niin voi käydä myös ruokalahjan tai kukan kanssa.

Lienevätkö supikoirat juoksullansa, kun ainakin viisi tuuheaturkkista pötkötti vainaana moottoritien laidassa. Surullista.

Rairairai

Kelpaa tässä rallatella. Aamun hammaslääkärikäynti meni hyvin. Pieni reikä paikattiin ilman sen kummempaa dramatiikkaa, vaikka vietävästi jännitti ennen toimenpidettä. Syke pomppasi pilviin edellisen asiakkaan poistuttua vastaanottohuoneesta, mutta syvään hengittämällä sain alkavan paniikin väistymään. On se onni, että kuulun siihen sukupolveen, jonka purukalusto sai hyvää hoitoa jo koulussa, säännölliset tarkastukset ja fluoraus pohjustivat tien tämän päivän huolettomalle rouskuttelulle. Moni hieman vanhempi tuttava, jolla ei moista etua ole ollut, joutuu alvariinsa ravaamaan hammaslääkärissä mitä moninaisimpien vaivojen kanssa.

Kevään kinkerikierros saatiin illalla pakettiin. Paketissa oli outojen virsien opettelua, paastoasiaa ja yhteisvastuukeräyksen tietoisku. Kotikinkereillä on aivan erityinen tunnelmansa. Rento meininki saa ihmiset keskustelemaan eikä kellään ole kiire pois. Kahvipöydän herkut ovatkin sitten luku sinänsä. Täytekakkua tänään kaiken muun hyvän lisäksi.

Alkaa olla töissä niitä aikoja, jolloin moni tapahtuma saa minulla etuliitteen viimeinen. On ollut viimeinen työttömien ruokailu, viimeiset kinkerit, viimeinen muistion kirjoittaminen, ja viimeiset senkun lisääntyvät, kunnes elokuussa loppuvat. Luulisi olevan lähdon läheisyyden alakuloa, vaan ei, mieli on enimmäkseen hilpeä.

Iltapäivän kokouksessa työterveyshuollon väki julkisti tekemänsä henkistä jaksamista kartoittavan työhyvinvointikyselyn tulokset. Pahimmiksi möröiksi seurakunnassamme nousivat ihmissuhdekuormitus, tiedonkulun puutteet, huono työilmapiiri ja kiire.

Myöhäisillan puhteena rairuohot itämään.

Laatikko saapuu

Luomulaatikon täkäläisenä noutopisteenä toimii teollisuusalueella sijaitseva luontaishoitoja ja -tuotteita myyvä yritys. Kun käännyin kuoppaiselle tielle ja ajelin ohi epämääräisten teollisuuspihojen, mielessä häivähti epäilys. Kaiken ryönän keskeltä löytyi kuitenkin siisti piha ja rakennus, jossa luomulootat odottivat noutajiaan. Oli muutama muukin osannut hyödyntää palvelua, vaikka kyseessä oli ensimmäinen kerta näillä nurkilla. Nouto ei maksa mitään eli firma tuo lastin "ilmaiseksi" noutopisteeseen. Pitkässä juoksussa näkyy tietysti tuotteiden hinnassa.

Loota on näpsäkän kokoinen ja jatkossa sen kuljettaa kotiin vaikka pyörän päällä. Ja tuotteet ovat ensiluokkaisia ja ilman turhaa pakkaamista. Hedelmät pyörivät vapaasti laatikon pohjalla, vain sottaavat multaporkkanat oli kääräisty muoviin ja sipulit sujautettu paperipussiin.

Tilaaminen oli helppoa ja maksukin hoitui kätevästi verkkopankissa. Ainoastaan tilaussivuilla esiintyvät ”tuotetta jäljellä” tai ”tuote loppu” liikennevalot hämäsivät ensikertalaista tai siis se, ettei kaikissa tuotteissa tuota merkintää ollut. Kaikkia saattoi silti tilata, paitsi loppuneita, ja saapuivatkin. Myös noutopaikan valinnan jälkeen näyttöön ilmestynyt toimitusosoitteena oma kotiosoite häiritsi, vaikka moisesta epäjohdonmukaisuudesta varoitettiin ja käskettiin olla välittämättä. Muuten kyllä asiallinen verkkokauppa, joskaan ei ulkoasultaan kovin myyvä. Mutta luomu se tärkein pointti onkin.

Mehukkaissa appelsiineissa maistuu etelän aurinko, kuori ei haise pistävälle eikä jätä sormiin vahapintaista kalvoa. Muut herkut vielä odottavat hetkeään. Sitruunat päätyvät aikanaan vappusimaan ja kiivit vaativat hieman kypsymistä ennen maistelua. Porkkanat ja sipulit testataan ruoanvalmistuksessa kunhan keretään.

Luomulaatikko

On se kaupankäynti helppoa nykyään, tilasin juuri viisi kiloa luomuvihanneksia ja -hedelmiä tamperelaisesta verkkokaupasta. Luomulaatikon johtoajatuksena on tarjota lähellä kasvanutta luonnonmukaista ruokaa suoraan kotiovelle (Tampereella) tai noutopisteisiin (lähikunnissa) aina kun se vain on mahdollista. Hedelmät nyt harvoin ovat lähiruokaa paitsi tietysti syksyn omenat ja luumut, mutta kaukaa tulleesta luomustakin asiakkaalle kerrotaan alkuperä viljelijän tarkkuudella. Näille kulmille ruokatoimitus rantautuu kerran kahdessa viikossa. Tilaus tuli tehtyä optimaaliseen aikaan, sillä rehut ovat jo keskiviikkona noudettavissa paikallisesta terveyskaupasta. Jännä nähdä millainen satsi tulee, että onko moittimista laadussa tahi muoviinpakkaamisessa, kuten markettien luomuhyllyllä niin usein.


Kuva: Luomulaatikko

Pyhätöitä

Tiukka työpäivä, joka kalenterissa kummitteli eräänlaisena henkisenä ennen ja jälkeen rajapyykkinä, on nyt onnellisesti ohi. En ole mikään massatapahtumien ystävä, en töissäkään, ja kun vielä bonuksena osa järjestelyvastuusta ja tuttujen tilojen käyttökielto niin mokoma pyhä tuli uniakin häiritsemään.

Katsoin parhaaksi jo aamulla tilata hartiahieronnan työrupeaman päätteeksi. Kun päivä oli pulkassa ja hartiat hierottuna, mistä kiitos puolisolleni, ilta on ollut leppoisaakin leppoisampi. Tai no, pesin minä keittiön ikkunat. Haastavien työtilanteiden jälkeen on aina jonkinasteista ylikierrosta havaittavissa, mikä kannattaa hyödyntää. Ja onpahan sitten pääsiäisviikolla pienempi pesu-urakka varsinkin, kun 80-luvun kolhot kolminkertaiset ovat monella tapaa hankalat. Akkunoita ei tullut pakkasten takia jouluksikaan pestyä, joten maailma kirkastui kummasti, ja lintuparat erentyivät lentämään päin.

Mikäli ikkunanpesuintoa riittää, huomenna olisi mahdollisuus pitää korvausvapaa ellen sitten jätä hiljaiseen viikkoon. Katsotaan, mikä fiilis aamulla. Epäsäännölliset työajat ja jousto eli niin kutsuttu työajattomuus, teet milloin teet kunhan viikkotunnit täyttyvät, on ehdottomasti seurakuntatyön hyviä puolia.

Mullanvaihto

Päivän puhteena oli ravita kodin viherkasvit uudella mullalla. Kaupasta päätyi mukaan loimaalaista Aurinkomultaa, joka sai korvata ennen käyttämäni Mustan mullan. Ajattelin, että saakoon broilerituotannon tukeminen hetkeksi jäädä, Kariniemi ja Biolan kun ovat eräänlaisessa symbioosissa keskenään. Vanha eläinaktivismiko se siellä nostaa päätään? Eihän toki, kesällä taas lyödään peltoon ja piharuukkuihin hehtokaupalla mustaa.

Kolme kasvia lensi inventaariossa mäelle, liiaksi paisunut rönsylilja, jota en edes yrittänyt jakaa pienemmäksi, iankaikkisen vanha kitukasvuinen lehtikaktus ja nuupahtanut anopinkieli, joista jälkimmäisistä otin osia juurrutukseen. Ihmeköynnöstä "poukkavilleä" tyydyin vain karsimaan, joskin roimalla kädellä. Harvennettu on nyt perin vaatimattoman näköinen suuressa ruukussaan, mutta kokemus on osoittanut, että kesällä kasvi suorastaan ”räjähtää” uuteen kasvuun, ja toivottavasti myös kukkimaan.


Vuodet eli se, että tietää suurinpiirtein millaisen viherpeukalon omistaa, ja kissat ovat koulineet huonekasvien suhteen minimalistiseen meininkiin, vain muutamia mahdollisimman helppohoitoisia, mutta näyttäviä lajeja. Pohjoisikkunalla amppeleissa keikkuu lehtikaktus ja herttaköynnösvehka, etelään paistattelee jo mainittu bougainvillea ja silmäteräni, jokunen vuosi sitten pistokkaasta kasvatettu viherkasvi (kuvissa), jonka nimeä antaja ei muistanut. Koska rehevän kasvin alkukoti on yli satavuotiaassa talossa ja antajakin yli 80-vuotias, kyseessä saattaa olla jokin perinteikäs laji. Sydämenmuotoiset, vahapintaiset lehdet ovat näyttävät.

Sitä sun tätä

Huh mikä päivä. Taas. Töissä oli roppakaupalla hoidettavia asioita, isoja ja pieniä, joiden paljouden keskellä suurin huoleni oli, unohtuiko joku. Vielä en ole keksinyt mikä ja toivottavasti en keksikään. Iltapäivällä pääsin kinkereille kahdeksi ja puoleksi tunniksi huoahtamaan, mutta leppoisan yhdessäolon jälkeen kiireinen ja osin kinkkinenkin meno jatkui. Kun kuuden aikaan väsyneenä kotiuduin, kierrokset olivat vielä sitä luokkaa, että lenkille oli päästävä, joten trikoot jalkaan ja menoksi. Hölkkä on siitä mukava laji, että matkaan voi lähteä kotiovelta ilman vaivalloisia siirtymäriittejä.

Hölköttelykerrat ovat tuntuneet paljon paremmilta kuin yleensä keväällä. Niveletkin jo toisella kertaa suostuivat kiukuttelematta yhteistyöhön ja lenkki tuntui miltei loppuvan kesken. Mutta ei pidä ahnehtia, sillä hölkkään kyllästyy nopeasti toisin kuin hiihtoon.

Sitten pieni detalji elämästä. Eilen mennessäni kultaa bussipysäkille vastaan, olin sen verran ajoissa, että päätin aikani kuluksi katsastaa K-kaupan luomuvalikoiman, enkä vain katsastaa, sillä ostin kahvia, teetä ja muutaman appelsiinin. Vasta kotona ihmettelin Clipperin 25 pussin teepakettia ja sen oudolta kuulostavaa sisältöä. Kääntelin, ravistelin ja varmuuden vakuudeksi vielä punnitsin niin irtoteetähän siellä oli toisin kuin pakkausmerkinnöissä seisoi. En avannut pakettia, vaan palautin aamulla kauppaan. Aikamoinen temppu minulta, joka yleensä jätän moiset reklamaatiot sikseen, vaikka isompaakin aihetta on matkan varrella ollut. Aina sitä näemmä kasvaa.

Hölkkäkausi käyntiin

Nyt on sitten ensimmäisen kerran kulutettu lenkkareita tänä keväänä. Sivutiet olivat jo sulana eikä lammikoista ja kurastakaan ollut liiemmälti haittaa. Ilma oli raikas ja askel kevyt, mitä nyt nivelet silloin tällöin ilmoittivat itsestään. Hölkkä on aikamoista tärähtelyä ja kun tietkin tuppaavat olemaan milloin mihinkin suuntaan kallellaan, kintut kipuilevat ennenkuin tottuvat menoon. Mutta tästä on hyvä jatkaa.

Liikunta pitää mielen pois alakulon syövereistä ja toivottavasti myös herkkukaapilta. Vaikka pyrin syömään terveellisesti, keksipaketti, pähkinäpussi tai suklaalevy saattaa mennä laakista, jos sille päälle satun. Mille päälle? Sen kun tietäisi. Joskus mietin, että mihin tarpeeseen oikein napostelen, en nälkään ainakaan. Töissä pientä stressinpoikasta, mutta ohimenevää, liekö siinä syy rouskutteluuni. Niin tai näin, ensi kuussa on taas loma. Sijaisuuteni loppuu elokuussa ja kertyneet vapaat on pidettävä alta pois. Ja sehän passaa.

Jysäri

Huh mikä päivä. Pilvet ovat roikkuneet matalalla ja koko ajan on sataa tihuttanut alakuloa mielenmaisemaan. Kun harmauden sekaan osui vielä itsestä riippumaton häslinki töissä niin hallelujaa. Kaiken kukkuraksi lauantaisen kuntosalitreenin kipeyttämät hartiat muistuttivat ikävästi olemassaolostaan ja viikko alkoi armottomalla päänsäryllä. Minulla on harvoin pääkipua, mutta kun on, jyske säkenöi silmistä ja poskipäistä takaraivoon asti. Ja hoito luomuna kiitos: kipukoukku, akupisteiden painelu, niskan venyttely, hieronta, raitis ilma, uni. Olen sen verran jääräpää, että otan lääkettä vain äärimmäisessä hädässä. Luomu auttoi tänäänkin. Kullan näpit niskassa veivät viimeiset kivistyksen rippeet.

Kissoilla, jos kellä riittää virtaa myös kevätväsymyksen kulta-aikana. Olivat seota tuoreesta ohrasta, joka kasvoi minikasvihuoneessa eli pohjasta avatun reilunkokoisen muovipullon alla yllättävän nopeasti syömämittaan. Täytyy seuraavaksi kylvää vadillinen, että riittää pureskeltavaa pidemmäksi aikaa.

Hiihtokertymä

Laitanpa tähän hiihtokauden loppumisen kunniaksi taulukon vuosien varrella sivakoiduista kilometreistä. Tilasto on osin tulkinnanvarainen, kuten kunnon tilaston kuuluukin, mutta kahta poikkeusta lukuun ottamatta paalut perustuvat luotettaviin muistiinpanoihin. Hiihtokausi kestää syystalvesta kevääseen eli jokainen vuositolppa sisältää jonkin verran hiihtoja myös edellisen vuoden puolelta paitsi vuosi 1994, jolloin kausi alkoi vasta tammikuussa. Vuosien 2001 ja 2003 hiihdot on arvioitu muistinvaraisesti, koska noilta ajoilta ei kalenterissa ollut kuin satunnaisia merkintöjä.


Mielenkiintoisen elämänkaaren voi pylväikössä nähdä. Huonoina vuosina, oli kyseessä sitten sääolosuhteet tai elämäntilanne, kilometrejä ei kerry. Entä mistä kertoo viime vuosien ennätystehtailu, nelikymppisen epätoivoisesta nuoruuden tavoittelustako? Keski-ikäisen terveysbuumi lienee lähempänä totuutta, mutta toki ennätykset viestivät myös mieleisestä lajista, hyvistä hiihtovälineistä ja runsaslumisista talvista. Suurin kiitos kuuluu kuitenkin rakkaalle hiihtokaverille, joka myös suksihuoltovastaavana toimii ja jota saan kiittää tästä tilastosta, hän on nimittäin tietämättäni pitänyt kirjaa molempien kilometreistä.

Ohi on

Eilisen lenkin jälkeen hiihtotavoite oli kymppiä vaille valmis. Oli meininki viimeistellä ennätys aamulenkillä pakkasen kovettamilla laduilla, mutta lomalta paluu kellon siirtämisineen ja työviikon kiireet iskivät viiveellä väsyn päälle ja oli pakko siirtää lenkki iltaan.

Kiskoessani hiihtovermeitä niskaan alkoi sade. On sitä ennenkin vesisateessa hiihdetty, ajattelin, joten sekaan vaan. Oli mukava testata uudehkoja luistelusuksia (heräteostos viime kevään alesta) kerrankin oikeissa olosuhteissa, ovat nimittäin märän kelin hiihtimet, jotka pakkasella lähes pysähtyvät ylämäkiin. Hienosti toimivat. Vakaus oli jäiselläkin uralla mainio, luistoa löytyi, joka tosin sateen pehmittämän lumen myötä hiipui loppua kohti, mutta myös vauhdin hurmaa ehti kokea, ja jäätävää sadetta päin näköä.

Surullinen uutinen vei ajatukset vielä lomaladuille. Ylläksellä on kadonnut hiihtäjä. Toivottavasti etsintäpartioita onnistaa.