Siivouksesta

Joulu tulla jolkottaa. On lähellä jo. Mitäpä ei ihminen tekisi, jotta voisi välttää joulusiivouksen, siis sellaisen suuroperaation, jossa normisiivouksen lisäksi kolutaan kaapit ja laatikot, nuohotaan katot ja seinät, pestään ikkunat, vaihdetaan verhot... Minä keksin ruveta ompelemaan. Syntyi tyynyliinoja, trikoopaitoja ja hameita sekä erinäinen joukko korjattuja vaatteita. Keskiviikko ja torstai tuossa meni. Perjantaina palasin ruotuun ja pesin ikkunat, koska sää oli sopivan leuto. Eilen oli suunnitellusti petivaatteiden vaihto tuuletuksineen ja samalla innostuttiin siivoamaan yläkerran huoneet. Jälkipuhteeksi suunniteltu saunan siivous poiki muiden kellarikerroksen tilojen siivoamisen, joten varsinaiseen siivouspäivään eli huomiseksi jäi vain kaksi huonetta ja keittiö, eteinen, wc ja kuisti. Voiton puolella siis.

 

Marraskuun iloja

Talvi lähestyy. Kaikki syystyöt on saatu hyvissä ajoin tehdyksi, joten tervetuloa lumi ja pakkanen! Jotain pientä nyt jää aina roikkumaan, kuten ämpärillinen punajuuria, jotka täytyisi säilöä. Syynä saamattomuuteeni lienee se, etten erityisemmin pidä punajuuren mausta. Rosollissa menettelee, ja Lindströmin pihveissä, mutta mikään etikkapunajuurilisäke lautasen reunalla ei innosta.

Syksyn henkeen kuuluu ulkotöistä sisätöihin siirtyminen. Minun syyspuhteenani on kymmenen metrin mattoloimi, johon aion hyödyntää itse leikkaamiani kuteita. Sidoksena on pohjalainen kilpikangas, joka saa maton raidat "lainehtimaan". Ensimmäinen matto syntyi kahdesta pussilakanasetistä, yhdestä aluslakanasta ja lukuisasta joukosta mustia trikoovaatteita. Pian alan sommitella seuraavaa.

Kutominen on palkitsevaa puuhaa.

Välillä on hyvä pitää tauko.

Vinkeä viikko

Viikko alkoi mukavasti vapaapäivällä. Helmikuulle on siunaantunut niin paljon pyhätyötä, että arkivapaita riittää nautittavaksi ennen ja jälkeen. Ja minähän nautin. Maanantaina kiiruhdin heti aamusta kampaajalle kaunistumaan ja iltapäivällä Tampereelle sielun silotukseen muuten vain. Alet vetelivät viimeisiään eikä mitään ostettavaa löytynyt. Ryijynäyttely ja kahvilassa istuskelu pesivät materianmetsästyksen mennen tullen.

Autottomuus antoi pikantin lisän alkuviikon päiviin koslan ollessa alustan massauksessa. Äidin auto olisi ollut lainattavissa, kunhan sen olisi ensin kuorinut lumikuorman alta, mutta koska laiskotti ja toisaalta kiinnosti kokeilla, pärjäisikö muutaman päivän ilman menopeliä, volkkari sai jatkaa talviuniaan. Lähimatkat taittuivat polkupyörällä, kauemmaksi pääsi kimppakyydillä tai julkisilla kulkuneuvoilla. Jälkimmäisten kanssa tosin vaadittiin hieman vaivannäköä, etenkin jos mieli työpaikalle heti aamusta. Ensin pyörällä asemalle, pätkä taajamajunalla, pieni aamukävely pysäkin tuntumaan, kahvit linja-autoa odotellessa Seon baarissa, pätkä pikavuorolla ja jälleen pieni aamukävely. Aikaa meni kaikkineen tunti ja vartti, kun omalla autolla töihin olisi surauttanut vartissa.

Mutta hauskaahan tuo oli, rutiineista poikkeaminen tunnetusti piristää ja kutsuu luovuuden esiin. Saman teki työnantajan tarjoama leffanäytös ja pikkujouluateria, joka joulukiireiden keskeltä siirrettiin enemmistön toiveesta tammikuulle. Elokuva, Vuonna 85, toi nuoruuden mieleen, mutta ei minkäänlaista haikeutta ajanjaksoa kohtaan. Elämäni parhaat asiat ovat tapahtuneet vasta kyseisen vuoden jälkeen.

Viikkoon mahtui tietenkin myös hiihtoa. Viisisataa kilometriä tammikuun loppuun mennessä sivakoituna on kaikkien aikojen ennätys. Tuli myös talven komein ja toivottavasti ainoa mukku. Alamäessä suksi nappasi latuun kiinni ja koska laskuasennosta johtuen vartalo oli jo valmiiksi kumarassa, seurasi kunnon mahaplätsi. Nilkka vääntyi ilkeästi, mutta luut ja nivelsiteet kestivät. Liekö säikähdyksellä selviämisestä kiittäminen liikunnan sitkistämää koipea vai korkeavartista luisteluhiihtomonoa? Neljätoista vuotta sitten vastaava kuperkeikka toi kipsin jalkaan ja kaksi kuukautta sairauslomaa.

Kiinakin oli viikolla kartalla niin kansalaisopiston kieliryhmän kuin kullan tarjoaman nimipäiväillallisen verran. Paikallisen etnoravintolan emäntä puhui yllättävän hyvää suomea, mutta silminnähden ilahtui muutamasta kokeeksi lausutusta kiinan sanasta. Ensi kerran tavoitteeksi otetaan tehdä tilaus kiinaksi.

Jos toimeen tartutaan

Rentouttavan ja tyystin erilaisen viikonlopun jälkeen on ollut todella työlästä palata arkeen. Ensimmäiset päivät tuli kärvisteltyä ankeissa ellei peräti synkissä tunnelmissa. Vasta eilen illalla tuntui ensimmäisen kerran hyvältä ajatella töihin menoa ja kotitöitä. 

Juurekset nostettiin maasta jo aikapäiviä sitten, vaan kuinkas kävi, homma jäi puolitiehen, kun ei ollut viitseliäisyyttä jatkojalostaa satoa. Ämpärillinen juureksia seisoi kellarikerroksen portaikossa ja osui silmään aina ohi kulkiessa. Vähän aikaa vielä niin nahistuvat kompostikelpoisiksi, ajattelin.

Perinteisesti juurekset ovat päätyneet jouluna rosolliin, mutta koska tänä vuonna juhlapyhät ollaan reissussa, en tarttunut toimeen. Tänään sitten iski virtapiikki. Säilöin punajuuret, kuorin porkkanat ja keitin viimeisen satsin sosekeittoa. Nyt on hyvä mieli, kun sato on hyödynnetty ja tulevana viikonloppuna saa keskittyä pihatöihin, nimittäin haravointikin on alkutekijöissään…

Unilääke

Hiihto tuo terveen väsymyksen, tulee mentyä ajoissa nukkumaan, kun on ensin tunnin lykkinyt raittiissa ilmassa. Jos vain sää ja aikataulu sallivat, ladulle on pyritty joka ilta. Eikä olla ainoita. Kuntoradan parkkipaikka on pakkasen lauhduttua ollut täpösen täynnä autoja, notta sellaista ekoliikuntaa.

Kaksi ensimmäistä hiihtokertaa tuntuivat ihmeen helpoilta. Sitä jo toiveikkaana ajatteli, että kunto on selvinnyt kesän kiusauksista ja syksyn saamattomuudesta, vaan ei sentään. Harhakuva haihtui, kun pakkanen nihkeytti luiston ja lumisade pöhrytti ladun. Lujille ottaa, mutta ensimmäinen nykäisy ylöspäin on jo lähellä. Sadan kilometrin jälkeen homma alkaa yleensä sujua sutjakammin.

Työnantajalle kymmenen pistettä, kun keksi järjestää henkilökunnan jouluruokailun tammikuussa ja sijoitti kestityksen keskelle työpäivää. Lähes kaikki olivat päässeet paikalle. Ei ollut kinkkua eikä lanttulooraa, mutta kertakaikkisen maittava pitopöytä täytekakkukahveineen. Alkupalaksi nautittiin annos kotimaista elokuvaa Varaston muodossa. Hyvä veto sekin, joskin jotkut saivat tarpeekseen jo ensi minuuttien jälkeen. Sellaista se.

Etsivä löytää

Tulee viikonloppulepo tarpeeseen, samoin kahden viikon kuluttua alkava loma, luulisin. Hukkasin avainnipun, jossa kodin, autotallin, äidin kodin sekä harrastusseuran postilokeron avaimet.

Lähdin aamulla töihin toimipiste a:han, ja nappasin tarvittavat avaimet automaattisesti mukaan. Päivällä oli kokous toimipiste b:ssä. Koska koti oli matkan varrella, poikkesin haukkaamaan muutaman voileivän, sillä tiesin kokoustarjottavana olevan pelkkää jäätelöä. Mutta mutta, kotiavaimet olivat teillä tietämättömillä. Tutkin taskut ja repun, mutta nippua ei löytynyt. No, vara-avaimella sisään ja tankkauksen jälkeen jälkiruokakahville kokoukseen.

Olen yleensä hyvä etsijä. Mietin rauhassa, missä viimeksi olen käsitellyt kadonnutta ja siitä etenen takautuvasti paikan kerrallaan. Avainnipusta varma havainto oli työpöydällä, kännykän soidessa nimittäin tyhjensin olkalaukun sisällön pöydälle, koska naisen laukusta käteen osuu yleensä ensin aina jokin muu kuin tarvittava kapine ja huonossa lykyssä ei ennätä vastata. Niinpä palaverin jälkeen takaisin toimipiste a:han.

Etsin työpöydän ja sitten jokaisen kaapin, josta olin päivän aikana jotain tarvinnut, koska kiireessä ja ajatusten ollessa muualla esineitä saattaa päättyä mitä merkillisimpiin paikkoihin, sekä kaikki muut mahdolliset tilat. Vesiperä kaikkialla. Heräsikin kysymys, otinko avainnipun sittenkään aamulla mukaan.

Olin eilen kahden tunnin sauvakävelylenkillä ja joskus avaimet unohtuvat liikuntavaatteiden taskuun. Kadonneiden arvoitus tuntui ratkenneen. Toiveikkaana kotiin, mutta vesiperä sielläkin. Tuskastuminen ja harmi, sitten jo huoli, joskos pudonneet jonnekin. Kun kulta tuli kotiin, etsittiin yhdessä. Valmistauduin jo palaamaan toimipiste a:han, kun päätin tsekata auton uudemman kerran ja sieltä nuo penkin raosta löytyivät. Helpotus löi voimattomuuden päälle, mutta tokenin sentään siivouspuuhiin.

Miesten töissä

Joillekin on kauhistus, kun puhutaan miesten ja naisten töistä, mutta minun mielestäni jaottelu on ok. Se, että työt jaetaan taipumusten ja ominaisuuksien, tässä tapauksessa sukupuolen mukaan, ei estä, etteikö toisen reviirillä voisi häärätä. Meillä tehdään yhdessä kaikkia kotitöitä. Voin siis iloita perin tasa-arvoisesta suhteesta. Oikeastaan olen saamapuolella, totuus nimittäin on, että minä saan paljon useammin kaverin naisten töihin kuin puolisoni miesten töihin. Mutta kun se nyt vaan on niin, että raskaat työt ja öljyiset hommat sujuvat miehiltä paremmin.

Tänään se taas nähtiin. Puolisoni vekkari piipitti aamuneljältä lumitöihin, mutta koska lumisade oli vasta alkanut, kolattavaa ei ollut. No, mitäs, sopii se kola minunkin käteeni, ajattelin töiden jälkeen, kun kävin lumimassojen kimppuun. Toinen vaihtoehto olisi ollut jättää homma yhteiseksi puhteeksi kullan kotiuduttua opin tieltä puoli kymmenen jälkeen. Ei kiitos yötyölle.

Vaan olipa urakka. Saattaa olla jokunen mustelma kintuissa ja käsivarsissa. Kyllähän tuota lykki, lumi ei ollut edes kovin painavaa, mutta ne vallit. Miten tällainen lyhyt tyttöraasu kippaa täyden kolallisen metrin puolentoista korkeuteen. Lapio vaan kauniiseen käteen, kola vallin juurelle ja tyhjäksi neljällä viidellä lapion pistolla ja taas uutta kolallista kehiin. Oli yllättävän joutuisaa noinkin. Mutta siis. On miesten töitä ja on naisten töitä.

Tiskirätti

Arki rullaa kuin polkupyörä pakkasella, meno on jäykkää ja raskasta, ja kitinöitä kuuluu. On vaikea saada itsensä illalla nukkumaan ja vaikea saada itsensä aamulla ylös. Ja ulkoileminen sitten, tuo ihmelääke, joka auttaisi tähänkin vaivaan, ei kiitos. Pitäisiköhän jo huolestua? Maanantaina olin liian väsynyt, eilen ja tänään liian mukavuudenhaluinen, että olisin lähtenyt itseäni sukset jalassa kiusaamaan. Puolisoni lähti eilen, tänään hänkin jäi sisälle lämpimään. Viisautta.

Jos joulun jälkeen on tällaisia käynnistymisvaikeuksia, miksi viettää koko juhlaa. Täytyisi tehdä "jehovat" ja lopettaa joulu. Meillä poikkeaa oven takana aina silloin tällöin jehovantodistajia, rohkenevat tulla, kun kerran soitin yhdet heikäläisten hautajaiset. Omat menot ja laulut heillä oli, mutta koska halusivat surumusiikkia tilaisuuden alkuun ja loppuun, otin keikan vastaan, joskin asiallista korvausta vastaan.

Mutta siis säännöllisesti käyvät ja muutama sana vaihdetaan. Jos ei olla kotona lehdet ilmestyvät postilaatikkoon, kuten eilen. Herätkää-lehdessä kerrottiin seikkaperäisesti, miksi jehovantodistajat eivät vietä joulua. En minä perusteluista piitannut, mutta ajatus on hieno, jouluhössötyksen soisi tottavie lopettaa. Oli varsin hienotunteista pudottaa kyseinen lehti postilaatikkoomme vasta joulun jälkeen.

Joulu oli ja meni. Olo on kuin nuhjaantuneella tiskirätillä, mihinkään ei ilkiä tarttua, kunhan roikkuu vaan. Mutta on meillä sentään uusi pesukone ja ensimmäiset käyttökokemukset pelkkää plussaa.

Arkeen

Koska säästän kaikki liikenevät lomapäivät kevääseen, joulujen (lue: joulun ja uuden vuoden) välissä ei ole ylimääräisiä vapaita, kuten työtovereilla. Mikäs siinä, hiljaisessa talossa on hyvä tehdä tilastoja ja suunnitella kevään toimintaa, mutta toisaalta tuntuu siltä, että juuri nyt olisin kipeästi loman tarpeessa. Tiukka joulunalusvääntö vei mehut sen verran tehokkaasti, että joulupäivänä räiskähti ikävällä tavalla. Olen rauhallinen itseni hillitsijä, viilipytty oikein, mutta kun käämi palaa, se palaa kunnolla. Ja mitä kielenkäyttöön tulee, niin kiltin ulkokuoren alla piilee aikamoinen rantajätkä. Hävettää.

Kyseenalaistin koko joulun, sillä seurauksella, että osa lahjoista on vieläkin avaamatta. Eilen illalla tohdin availla jo joitain. Kiireisen työviikon keidashetken lomassa saadusta pehmeästä paketista putkahti suloinen neulekissa, jonka nimesin Teemuksi.

Teemu-kissa on teemukissa. Eiköhän tämä morkkis tästä.

Toisinto

Eilen polonen - autossa ei elonmerkkiä vieläkään - tänään ompelukone. Iltapuhteena valmistelin huomisen työpäivän askarteluosuutta väsäämällä punaisesta vohvelikankaasta joulupussukoita, jotka kirjotaan alakoulun tapaan - muistattehan nuo käsityötuntien nostalgiset vohvelityöt? Kirjastosta hain oppaaksi ja inspiraation lähteeksi Aino Ollilan Vohvelitöitä -kirjan.

Suristelin koneella maltillisesti pelkkää suoraa- ja siksakommelta, mutta silti vanhemmilta 20-vuotislahjaksi saatu Pfaff alkoi kangistua jo urakan puolivälissä. Ensiavuksi rasvaa liikkuviin osiin, vaan ei auttanut. Ohjekirja on muutoissa kadonnut, joten nettiin taas. Ei sieltä merkkikohtaisia hoito-ohjeita konevanhukselle löytynyt, mutta Marttaliiton keskustelupalstalta suositus purkaa jämähtäneen puolakotelo osiin, ja puhdistaa ja öljytä perusteellisesti. Tein työtä käskettyä, ensimmäistä kertaa koneen historiassa. (Pyhä huolettomuus on hyve, mutta joissain asioissa olen liian huoleton.) Syväpuhdistus auttoi ja kone tikkaa iloisesti taas.

Kohmeessa

Yhdeksän pakkasastetta, kalsea koillistuuli, ja auto hyytyy risteykseen. Uusi kokemus minulle. Kyseessä oli laina-auto, äidin VW polonen, joka oli juuri herätelty pitkän ulkosäilytyksen jälkeen tylysti suoraan startaten, tyhmyyden huippu, mitä nyt lukkosulalla, harjalla ja raapalla vähän kutkuteltiin. Hyvin tuo hörähti käyntiin, mutta parinsadan metrin ajon jälkeen kojelaudassa jo öljy- ja akkuvalo kilvan tuikkivat, ja kohta ei tuikettakaan eikä inahdusta. Ei vieläkään, ei vieläkään, eikä vielä. Soitto kullalle pelastusoperaatioon. Siinä odotellessani kolmen nuoren miehen porukka ja yksi perheenisä tarjosivat apuaan, mutta kieltäydyin kohteliaasti.

Akku antoi elon merkkejä, mutta muuten kone yskähteli sen verran kankeasti, että katsottiin parhaaksi hinata kangistunut kotiin autotalliin sulamaan. Siinä onkin vitsit vähissä, kun yrittää kylmässä ja pimeässä vieraasta autosta löytää tarvittavat apuvälineet, hansikaslokeron lukitussalpakin oli jäässä ja ohjekirja sen takana. Ei kun kotiin nettiin ohjeita etsimään, ja oma hinausköysi mukaan. Olin ensikertalainen hinaushommissa, joten puolisoni kokeneena istui hinattavan rattiin, ja kotiin päästiin. Työnnettiin polonen autotallin lämpöön ja annettiin kunnon bensahörpyt iltapalaksi, joskos tuo aamuksi tokenisi ajokuntoon.

Talvimoodi

Eilen tuiskutti tuimasti. Aamulehden pieni ajankohtaisjuttu muistutti Autoliiton suulla "talvimoodissa" ajamisesta. Ensin auton tsekkaus, talvirenkaat, valot, pissapoika, ja sitten liikenteeseen, jossa riittävä peli- ja kelivara vie turvalliseti tuiskunkin halki.

En ollut kuullut aikaisemmin talvimoodi-sanaparia. Lukkarille moodi on keskiaikainen kirkkosävellaji, joka soi nykykorvaan itämaisen kiehtovasti. Pidän kaikista kirkkosävellajeihin kirjoitetuista virsistä, joita muutamia etenkin virsikirjan juhlapyhäosastoista löytyy. Jouluna ja pääsiäisenä ihmiset kaipaavat tuttuja säveliä, joten keskiaikaiset virsikummajaiset jäävät valitettavan usein juhla-ajan tilaisuuksissa laulamatta. Sävelmät koetaan vieraiksi ja vaikeiksi, ja noidankehä on valmis. Koska outoja virsiä ei lauleta, niitä ei opita ja seuraava virsikirjauudistus, pahaa pelkään, heivaa käyttämättömät sävelaarteet hiiteen.

Mutta ajellaan, ystävät, kelinmukaisesti talvimoodissa, ettei jouduta ennenaikaisesti enkelikuoron moodeja veisailemaan.

Paluu arkeen

Olikin hyvä ajatus kirjoittaa lomasta vasta jälkikäteen ja preesens-aikamuodossa. Tunnelmat palautuivat elävinä mieleen ja nyt olo on kuin uudelleen latautuneella paristolla. Latinkia tarvitaankin, kun haastava ihmissuhdetyö seurakunnassa jatkuu. Mutta vielä lomamatkaan palatakseni, kesäinen Lappi oli kaiken kaikkiaan hieno kokemus, sää oli sopivan viileä, kasvien kukinta parhaimmillaan eikä itikoitakaan ollut kiusaksi asti. Jonkinlainen sokki olikin sitten palata rehevään etelään, jossa ruusut huumasivat tuoksullaan ja pientareiden värikkäät kukkakolonnat ja apilapallomeret häikäisivät. Eikö vähempi riittäisi? Lapissa kaikki kukkii nopeasti, ja pieni on kaunista. Yltäkylläisyys ei ole onnen tae, mitä onni sitten lienee, ei luonnossa eikä ihmiselämässä.

Mutta nyt on arki alkanut ja arjen rutiinit. Tänään kokeilin pitkästä aikaa uutta ruokaohjetta. Syy kokeilunhaluuni löytyi jääkaapista, koska viime syksynä säilötyt etikkapunajuuret on hyvä käyttää ennen uutta satokautta. Suolakurkkua lukuun ottamatta en ole etikkasäilykkeiden ystävä, joten kasvispihviohje näytti juuri riittävän tehokkaalta juurikkaan maun pyöristykseen. Ja sellainen se oli. Etikkaisen juuresraasteen sekaan lisättiin saman verran perunaa, mausteeksi sipulia, valkosipulia, rakuunaa ja juustoraastetta ja tietysti taikinan kiinteytykseen pari kananmunaa ja korppujauhoja. Pihvit veivät kielen mennessään, joten päätyivät suosikkikasvisruokaohjeiden listalle.

Taivas tummenee. Toivottavasti pian sataa. Maa janoaa helteiden jälkeen vettä.