Retkellä

Olemme joulusta asti nukkuneet olohuoneen vuodesohvalla silläkin uhalla, että varavuode kipeyttää jäsenet. Yläkerran makuukammarista väliaikaispetiin houkuttaa takan lämpö, kuusen tuoksu, ja tietysti keittiön ja vessan läheisyys. Jouluretkeily on jo perinne ja kissatkin viihtyvät vierellä.

Jos meni alkuaikojen pesukone toissapäivänä vaihtoon, niin alkuaikojen ohueksi hivuneita lakanoita on jouduttu päivittämään jo muutama vuosi. Olen yleensä suosinut vaaleita värejä petivaatekaupoilla, mutta viimeksi nappasin ostoskoriin tummansiniset aluslakanat. Värin vaikutus ihmismieleen ja tuntemuksiin on uskomaton, ovat lämpimämmät kuin vastaavat vaaleat. Pussilakanasetit on pikkuhiljaa vaihdettu Finlaysonin Muumi-sarjaan ja parhaillaan vuoteessa riemastuttaa Talvimuumi.

Vanhat lakanat ovat päätyneet joko trasseliksi tai odottamaan uutta elämää maton ja poppanan raitoina. Olen saanut hyviä kude- ja kudontavinkkejä pirteissä kierrellessäni, myös monet käsityölehdet ovat kiitettävästi paneutuneet kierrätysteemaan. Minulle tulee kudontalehdistä Mallikerta ja oman kylän Loimien Lomassa, joista ensin mainittu neuvoo saksien sijasta käyttämään tilkkutöistä tuttua leikkuria ja leikkuualustaa, jos haluaa lakanansa helposti kuteiksi. Välineet ovat hankintalistalla. Tuumasta toimeen viimeistään syksyllä, kun seurakuntapesti loppuu. Sitku.

Nytku pyhät ovat menneet, on aika koota petivaatteet sohvalta ja muuttaa takaisin makuuhuoneeseen. Huomenna alkaa arki.

Toisinto

Eilen polonen - autossa ei elonmerkkiä vieläkään - tänään ompelukone. Iltapuhteena valmistelin huomisen työpäivän askarteluosuutta väsäämällä punaisesta vohvelikankaasta joulupussukoita, jotka kirjotaan alakoulun tapaan - muistattehan nuo käsityötuntien nostalgiset vohvelityöt? Kirjastosta hain oppaaksi ja inspiraation lähteeksi Aino Ollilan Vohvelitöitä -kirjan.

Suristelin koneella maltillisesti pelkkää suoraa- ja siksakommelta, mutta silti vanhemmilta 20-vuotislahjaksi saatu Pfaff alkoi kangistua jo urakan puolivälissä. Ensiavuksi rasvaa liikkuviin osiin, vaan ei auttanut. Ohjekirja on muutoissa kadonnut, joten nettiin taas. Ei sieltä merkkikohtaisia hoito-ohjeita konevanhukselle löytynyt, mutta Marttaliiton keskustelupalstalta suositus purkaa jämähtäneen puolakotelo osiin, ja puhdistaa ja öljytä perusteellisesti. Tein työtä käskettyä, ensimmäistä kertaa koneen historiassa. (Pyhä huolettomuus on hyve, mutta joissain asioissa olen liian huoleton.) Syväpuhdistus auttoi ja kone tikkaa iloisesti taas.

Trokkulointia

Kudontajuttuja sitä mukaa kuin valmista syntyy, joopa joo. Kangaspuut ovat olleet vaiti, ja ovatkin kunnes työmaalla tahti tasoittuu, mutta sentään puikot ovat kilisseet, joskaan kyseinen toimi ei kuulu suosikkeihini. Koulussa kuuluin niihin epätoivoisiin, joiden tekeleet äiti joutui viimeistelemään, koska kelpo jälkeä ei syntynyt hyvällä tahdollakaan. Jos sukan tai tumpun sai kovalla väännöllä ja opettajan kädestä pitäen neuvoilla pakerrettua viimeiseen silmukkaan niin into lopahti toisessa. Kun valmista ei syntynyt tunnilla, käsityön sai viedä kotiin. Tietää sen sitten.

Puikkojen heiluttelua eli virallisesti neulomista kutsutaan tällä murrealueella kutomiseksi, joten julkaisen kuvan viikonloppuna valmistuneista säärystimistäni. Lankana Novitan Nalle aloevera 100g, 3½ numeron puikoilla 64 silmukkaa, kaksi oikein kaksi nurin joustinneuletta.


Jottei liian auvoista kuvaa syntyisi, on kerrottava, että kaapissa on jo pitkään lymyillyt sukka ja puolikas. Keväällä päätin ottaa härkää sarvista ja kutimen kauniiseen käteen sitten kouluaikojen. Päätin hyödyntää lähetysompelupiirin taitajien osaamisen ja kysyä neuvoa heiltä, yksi työn luontaisetu sekin. Hienosti meni kavennuksiin saakka. Ongelmia tuli, kun kävi ilmi, että jokaisella ikänsä kutoneella sukkamestarilla on oma tapansa tehdä kanta- ja kärkikavennukset. Jos olisin noudattanut jokaista neuvoa, minun olisi pitänyt kutoa kymmenet sukat. Into lopahti tutusti ensimmäiseen sukkaan. Ehkä se toinenkin joskus valmistuu.

Lähetysompelupiiriläiset ovat keksineet oivan nimen viikoittaiselle aherrukselleen: trokkulakerho. Ruotsin tråckla-verbi harsii kokoon. Niinhän se on, jokainen tuo kerhoon oman persoonansa ja omat taitonsa, seurakunta sponsoroi langat ja tarjoaa kahvit, omia käsitöitäkin saa tehdä, tai olla tekemättä mitään, sillä tarinaniskijääkin tarvitaan. Kun pestini vajaan vuoden päästä loppuu, näitä taitavia, juurevia ja suorapuheisia naisia tulee ikävä. Kerho on trokkulointia myös sanan varsinaisessa merkityksessä, kaksi rouvaa esimerkiksi virkkaa langanlopuista pieniä värikkäitä tilkkuja, jotka kootaan suureksi tilkkupeitoksi. Ja rahaakin trokkuloituu kasaan, kun vuoden aikana syntyneet käsityöt myydään adventtimyyjäisissä.