29. elokuuta 2010
Tympii
Perjantainen kokopäivän kokous sujui yllättävän hyvässä hengessä, vaikka etukäteen pelkäsin vaikka minkälaista verbaalista tukkanuottaa. Ehkä yksi kokous sitä lajia riitti. Tosin hyväkin kokous ärsytti. Vaikka yli 2000 vuotta vanhan sanoman ydin on anteeksianto uusine alkuineen, uusi alku on joskus samaa kuin takinkääntötemppu ja kun vuori vilahtelee tarpeeksi tiheään, on kyse kaksinaamaisuudesta. Ja sitten on tämä nykynaamoista kaikkialla tuijottava yksi silmä, joka näkee vain eurot. Raha on kuulkaa kohta jumala seurakunnassakin. Entä mitä kaikesta seuraa? Minulla ainakin - eikä ole ensimmäinen kerta - totaalinen kyllästyminen kirkon hommiin. Tähän asti on takki kääntynyt ja työnantaja pysynyt samana, mutta miten käy tässä iässä. Jos vielä aikoo jotain uutta työrintamalla, alkaa olla optimaaliset ajat.
26. elokuuta 2010
Hallaa
Syksy henkii jo niin ilmanalassa kuin työpaikalla. Täysin kaistapäinen viikko mitä kokouksiin tulee: palavereissa yksitoista puuduttavaa tuntia, joista vasta viisi takana. Syksy on suunnittelun aikaa ja suunnitelmat on ulotettava budjetin muodossa vuoteen 2011, ei siinä mitään, mutta kun homma etenee kuin kristittynä olemisen klassisessa irvikuvaväännöksessä, ei paljon naurata. Missä kaksi tai kolme on koolla, siellä yksi on heidän hampaissaan. Ja muunnellen missä 20-30 on koolla, siellä kaksi tai kolme on heidän hampaissaan. Parempi suoraan kuin selän takana, sanoisi joku. Mutta minä sanon, että murahtelut ja näykkimiset kahden kesken eikä yhteisissä kokouksissa.
Viime kesän rippileirillä pappi näytti porukalle yhden lukuisista Jeesus-filmeistä, jonka nimeä ja tekijää en tietenkään muista. Elokuva sisälsi uskottavaa ajankuvaa ja käsikirjoittajan mainion tulkinnan päätähden kiusauksista autiomaassa. Paholainen repäisi verhon tulevaisuuden yltä ja näytti Jeesukselle, miten kristityt aikojen saatossa tappavat miekalla ja sanansäilällä niin toisiaan kuin eriuskoisia: ”Katso, rakkauden ja anteeksiannon julistaja, katso, millaisia hirmutöitä seuraajasi tulevat nimissäsi tekemään. Ei kuule kannata.” Puolisoni historian tuntijana olisi varmasti pystynyt paikantamaan valkokankaan sotatantereet taistelun tarkkuudella, minun oli mykistyminen ainoastaan tunnetasolla.
Apropoo. Joskus on ikävä vanhoja aikoja ja ihmisiä. Näyk näyk.
Viime kesän rippileirillä pappi näytti porukalle yhden lukuisista Jeesus-filmeistä, jonka nimeä ja tekijää en tietenkään muista. Elokuva sisälsi uskottavaa ajankuvaa ja käsikirjoittajan mainion tulkinnan päätähden kiusauksista autiomaassa. Paholainen repäisi verhon tulevaisuuden yltä ja näytti Jeesukselle, miten kristityt aikojen saatossa tappavat miekalla ja sanansäilällä niin toisiaan kuin eriuskoisia: ”Katso, rakkauden ja anteeksiannon julistaja, katso, millaisia hirmutöitä seuraajasi tulevat nimissäsi tekemään. Ei kuule kannata.” Puolisoni historian tuntijana olisi varmasti pystynyt paikantamaan valkokankaan sotatantereet taistelun tarkkuudella, minun oli mykistyminen ainoastaan tunnetasolla.
Apropoo. Joskus on ikävä vanhoja aikoja ja ihmisiä. Näyk näyk.
23. elokuuta 2010
Suomalaista suosien
Lauantaina piti lähteä Helsinkiin asti kotimaisten vaatteiden ja jalkineiden perässä. Puolisoni hankki ”maihinnousut” ja reisitaskuhousut ja minä anorakin. Jalaksen valmistamat ja armeijan hyväksi havaitsemat varsikengät löytyivät MP-myymälästä ja vaatteet R-Collectionilta. Ei se tietenkään leiville lyö käydä Pirkanmaalta pääkaupungissa ostoksilla, mutta kun ottaa matkan miniloman kannalta ja liittää päivään museokäynnin ja pari kuppilaa, junalippuihin mennyt seitsemänkymppiä ei edes harmita. Sitäpaitsi toiset liput tuli tienattua, kun sopiva anorakki löytyi aletangosta. Toinen vaihtoehto ostosten tekoon olisi ollut verkkokauppa, mutta varsinkin kenkien suhteen postimyynti on silkkaa arpapeliä.
Nostalgiakärpänen puraisi keväällä ja ostin Lapista perinnevillapaidan, en norjalaista, niitä oli kaupoissa hyllymetreittäin, vaan Suomessa käsityönä 50-60-luvun mallin mukaan tehdyn. Kajaanissa valmistettu anorakki sen sijaan on ollut ostoslistalla jo pitkään. Vielä kun jostain löytyisi vanhanajan nahkamonot. Ei niillä enää laduilla pärjäisi, mutta talvikengiksi olisivat kivat.
Nostalgiakärpänen puraisi keväällä ja ostin Lapista perinnevillapaidan, en norjalaista, niitä oli kaupoissa hyllymetreittäin, vaan Suomessa käsityönä 50-60-luvun mallin mukaan tehdyn. Kajaanissa valmistettu anorakki sen sijaan on ollut ostoslistalla jo pitkään. Vielä kun jostain löytyisi vanhanajan nahkamonot. Ei niillä enää laduilla pärjäisi, mutta talvikengiksi olisivat kivat.
18. elokuuta 2010
Vähän lomasta
Lomaviikko oli ja meni. Sadonkorjuun lisäksi tuli hoidettua ystävyyssuhteita. Olen sellainen erakkoiibis, että mitä enemmän on kohtaamisia töissä, sitä vähemmän jaksan niitä vapaa-ajalla. Vaatii ystäviltä paljon, kun välillä taholtani on pitkääkin hiljaiseloa. Mutta nyt siis kolme sovittua tapaamista lomalla, yksi kulttuuririennoissa, yksi kahvilassa, yksi ystävän kotona. Näiden ajoittaiserakkoa ymmärtävien samanhenkisten naisten ikähaitari soi reilun kahdenkympin ja kuudenkympin välillä.
Ja oli yhdet taiteilijatreffitkin. Nuoruudessa luin Julia Cameronin kirjan Tie luovuuteen, jossa neuvottiin järjestämään kerran viikossa tunti tai pari aikaa omalle itselle. Vanha neuvo, jonka kyseinen kirja nosti tärkeimmäksi luovuuden herättelytyökaluksi. Koska jokainen ihminen on oman elämänsä taiteilija, Luojan kuvana itsekin luova, kirja nimitti tätä tietoista yksin olemista, menemistä tai tekemistä, taiteilijatreffeiksi. Siispä toisena lomapäivänäni kutsuin itseni Naivistit Iittalassa -taidenäyttelyyn. Kymmenisen vuotta sitten tapasin käydä näyttelyssä vuosittain, mutta sitten perinne hiipui. Sääli sinänsä. Naivistinen taide on hauskaa ja hoitavaa, koska teosten analysoinnin sijasta voi keskittyä väri-ilotteluun ja hassuihin oivalluksiin. Toki joukossa on aina myös surumielisiä teoksia, mutta ne lipsahtavat mielestäni jo symbolismin puolelle. Kantaaottavia teoksiakin löytyy. Tämänvuotisesta näyttelystä jäi mieleen pienoisveistos Yksi heistä on valelääkäri, jossa neljästä valkotakkisesta yksi hymyili ja muut olivat enemmän tai vähemmän yrmeitä. Olen käynyt näyttelyssä milloin polkupyörällä, milloin omalla autolla tai bussilla, tänä vuonna valitsin kulkupeliksi taajamajunan ja hyvä niin. Jos lasitehtaan myymälästä selvisinkin heräteostoitta, paikallinen kirjakauppa olisi saattanut saada sortumaan vaikka kirjasarjaan eli autottomana säästin pitkän pennin. Iittalan Kirja ja Paperi on poikkeamisen arvoinen putiikki.
Loma huipentui rapujuhliin peellä, missä saksiniekkojen sijasta tarjottiin muita meren antimia ja papuvoittoista kasvisruokaa. Kynttiläillallinen oma kullan kanssa oli mitä parhainta hääpäivän etukäteisjuhlintaa. Maanantaina liittomme tuli pitsihäiden ikään.
Ja oli yhdet taiteilijatreffitkin. Nuoruudessa luin Julia Cameronin kirjan Tie luovuuteen, jossa neuvottiin järjestämään kerran viikossa tunti tai pari aikaa omalle itselle. Vanha neuvo, jonka kyseinen kirja nosti tärkeimmäksi luovuuden herättelytyökaluksi. Koska jokainen ihminen on oman elämänsä taiteilija, Luojan kuvana itsekin luova, kirja nimitti tätä tietoista yksin olemista, menemistä tai tekemistä, taiteilijatreffeiksi. Siispä toisena lomapäivänäni kutsuin itseni Naivistit Iittalassa -taidenäyttelyyn. Kymmenisen vuotta sitten tapasin käydä näyttelyssä vuosittain, mutta sitten perinne hiipui. Sääli sinänsä. Naivistinen taide on hauskaa ja hoitavaa, koska teosten analysoinnin sijasta voi keskittyä väri-ilotteluun ja hassuihin oivalluksiin. Toki joukossa on aina myös surumielisiä teoksia, mutta ne lipsahtavat mielestäni jo symbolismin puolelle. Kantaaottavia teoksiakin löytyy. Tämänvuotisesta näyttelystä jäi mieleen pienoisveistos Yksi heistä on valelääkäri, jossa neljästä valkotakkisesta yksi hymyili ja muut olivat enemmän tai vähemmän yrmeitä. Olen käynyt näyttelyssä milloin polkupyörällä, milloin omalla autolla tai bussilla, tänä vuonna valitsin kulkupeliksi taajamajunan ja hyvä niin. Jos lasitehtaan myymälästä selvisinkin heräteostoitta, paikallinen kirjakauppa olisi saattanut saada sortumaan vaikka kirjasarjaan eli autottomana säästin pitkän pennin. Iittalan Kirja ja Paperi on poikkeamisen arvoinen putiikki.
Loma huipentui rapujuhliin peellä, missä saksiniekkojen sijasta tarjottiin muita meren antimia ja papuvoittoista kasvisruokaa. Kynttiläillallinen oma kullan kanssa oli mitä parhainta hääpäivän etukäteisjuhlintaa. Maanantaina liittomme tuli pitsihäiden ikään.
12. elokuuta 2010
Säilöntää
Tänään oli säilöntäpäivä, kun avomaankurkut saivat upotuskasteen etikkaliemeen. Omassa pihasta tuli hyödynnettyä vain tilli ja mustaherukan lehdet, kiitos serkkupojan, joka on jo monta vuotta pitänyt koko suvun kurkuissa. Eilen haettiin kahdeksan 20 litran pytyllistä poimittua ja pestyä suolakurkkuainesta. Kurkut päätyvät ainakin kuuteen huusholliin, mutta silti määrä on huikea. On ollut hyvä kurkkukesä. Viljelijän säilöntäkiintiö on täynnä, mutta lähiseudun kaupat eivät ota ylimäärää myyntiin. Nyt on suvunkin kiintiö täynnä. Miten ikinä lähiruoka tulee lyömään itsensä läpi, jos viljelijöille ei anneta edes mahdollisuutta tarjota tuotteitaan. Typerää. Aamupäivällä jelppasin äitiä kurkkusouvissa ja illalla oli oman savotan vuoro. Minulla päätyivät purnukoihin kokonaisina, viipaleina ja veneinä, ja vielä jäi muutama kilo pikkelssiinkin.
9. elokuuta 2010
Mustikkamaa
Tänään olin elämäni marjapaikassa, missä maasto oli helppokulkuista ja mätäät sinisenään poimittavaa. Lapsuuden marjamaita en tosin muista, koska kuulun siihen sukupolveen, jolla ei keräämispakkoa ollut. Metsään toki mentiin vanhempien mukana. Mustikkaa päätyi pienten käsien kautta lähinnä suuhun, mutta myös mukiin, joka välillä tyhjennettiin isän tai äidin ämpäriin.
Mutta nyt siis olin erään armoitetun marjastajan vinkkaamassa marjapaikassa ja opastus oli perille saakka. Kiitos. Joillain on reilu meininki luonnon antimien suhteen. Joillain maanviljelijöillä puolestaan on epäreilu tapa laitella maitaan halkoville karttateille ajokieltomerkkejä, mutta eipä sellainen innokkaita marjastajia pysäytä. Sää oli aamutunteina ihanteellinen eikä itikoistakaan ollut kiusaa. Junien äänet kantautuivat kotoisasti ja korppi raakkui tervehdyksensä, muuten oli hiljaista kuin huopatossutehtaassa. Joku sentään läheisellä metsätiellä harjoitti ravuriaan. Vinkeä tunne, kun ääniä kuullessaan kääntyy katsomaan tuleeko sieltä marjastaja vai joku metsän asukki, niin silmäkulmassa kiitää hevosen pää harja hulmuten ja kohta jo puiden lomassa koko eläin, kärryt ja ohjastaja.
Nyt on sitten pakastimessa voimamarjaa, joka lasketaan kymmenen suomalaisen superruoan joukkoon. Hyväterveys-lehden mukaan muita ovat tyrni, tomaatti, sipuli, parsakaali, ruis, kaura, rypsiöljy, maito ja rasvainen kala.
Mutta nyt siis olin erään armoitetun marjastajan vinkkaamassa marjapaikassa ja opastus oli perille saakka. Kiitos. Joillain on reilu meininki luonnon antimien suhteen. Joillain maanviljelijöillä puolestaan on epäreilu tapa laitella maitaan halkoville karttateille ajokieltomerkkejä, mutta eipä sellainen innokkaita marjastajia pysäytä. Sää oli aamutunteina ihanteellinen eikä itikoistakaan ollut kiusaa. Junien äänet kantautuivat kotoisasti ja korppi raakkui tervehdyksensä, muuten oli hiljaista kuin huopatossutehtaassa. Joku sentään läheisellä metsätiellä harjoitti ravuriaan. Vinkeä tunne, kun ääniä kuullessaan kääntyy katsomaan tuleeko sieltä marjastaja vai joku metsän asukki, niin silmäkulmassa kiitää hevosen pää harja hulmuten ja kohta jo puiden lomassa koko eläin, kärryt ja ohjastaja.
Nyt on sitten pakastimessa voimamarjaa, joka lasketaan kymmenen suomalaisen superruoan joukkoon. Hyväterveys-lehden mukaan muita ovat tyrni, tomaatti, sipuli, parsakaali, ruis, kaura, rypsiöljy, maito ja rasvainen kala.
7. elokuuta 2010
Kasvun ihme
Kaksi mummoa meni mustikkaan - toinen ei mahtunut. Yhdeksän päivää puujalkavitsejä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita, teiniangstia. Toimenkuvassa oppituntien pitämistä, yö- ja uimavalvontaa, aikuisena olemista. Eläköön rippikoulu. Viime sunnuntaina leirin loppuhuipennuksena konfirmaatio ja kestikierros juhlataloissa. Riparirutistuksen jälkeen työrintamalla kaksi eläkeläisten leiriä ja nyt, ihanaa, viikko lomaa. Marjametsät, täältä tullaan!
Mustikkaan oli päästävä heti rippileirin jälkeen, metsä kun tunnetusti hoitaa hiljaisuudellaan. Rämpiminen oli helteellä raskasta, mutta sielu puhdistui sitä mukaa kuin sormet sinistyivät. Poimin marjat käsin ja peraten suoraan kahden litran pakastusrasioihin. Puhtaaksi poimiminen on hidasta, mutta jättää kotona yhden työvaiheen pois ja säästää pehmeäkuorisia marjoja.
Kotipihassakin on marjastettu. Kirsikkaa ja herukkaa, joista jälkimmäistä on vielä kaksi pensaallista kypsymässä, päätyi eilen samaan mehumaijalliseen. Liekö sekoitus hersikkaa vai kirrukkaa, hyvää mehua joka tapauksessa. Myös maissi ja kurkku ilahduttavat sadollaan. Ei tällainen pienimuotoinen harrasteviljely leiville lyö, siemeniin ja taimiin menee yleensä enemmän rahaa kuin mitä satona tienaa, mutta itse kasvattamisen ilo ensimmäisistä sirkkalehdistä sadonkorjuuseen ja vihannesten maku palkitsevat vaivan. Ja aina oppii uutta. Kantapää kertoo, mitä seuraavalla kasvukaudella kannattaa tehdä toisin ja mitä toistaa tutulla tavalla.
Mustikkaan oli päästävä heti rippileirin jälkeen, metsä kun tunnetusti hoitaa hiljaisuudellaan. Rämpiminen oli helteellä raskasta, mutta sielu puhdistui sitä mukaa kuin sormet sinistyivät. Poimin marjat käsin ja peraten suoraan kahden litran pakastusrasioihin. Puhtaaksi poimiminen on hidasta, mutta jättää kotona yhden työvaiheen pois ja säästää pehmeäkuorisia marjoja.
Kotipihassakin on marjastettu. Kirsikkaa ja herukkaa, joista jälkimmäistä on vielä kaksi pensaallista kypsymässä, päätyi eilen samaan mehumaijalliseen. Liekö sekoitus hersikkaa vai kirrukkaa, hyvää mehua joka tapauksessa. Myös maissi ja kurkku ilahduttavat sadollaan. Ei tällainen pienimuotoinen harrasteviljely leiville lyö, siemeniin ja taimiin menee yleensä enemmän rahaa kuin mitä satona tienaa, mutta itse kasvattamisen ilo ensimmäisistä sirkkalehdistä sadonkorjuuseen ja vihannesten maku palkitsevat vaivan. Ja aina oppii uutta. Kantapää kertoo, mitä seuraavalla kasvukaudella kannattaa tehdä toisin ja mitä toistaa tutulla tavalla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)