Älä elämää pelkää

Olipa rankka viikko, haastavia keissejä monella tapaa. Huolta äidistä, joka muutti vanhainkotiin reilu kuukausi sitten, lopullisuuden tuntua asunnon tyhjennyksestä, surua ja syyllisyyttäkin. Viikonloppuna kanttorina purkamassa kevään hautaussumaa. Tämänpäiväisestä muistotilaisuudesta jäi matkaevääksi Kaj Chydeniuksen säveltämä Kaarlo Sarkian Älä elämää pelkää -runo. Toive esittää kyseinen laulu tuli perjantai-iltana youtube-linkkinä, joten siltä istumalta PIKI-tietokantaan metsästämään nuottia ja värväämään kulta kuriiriksi. Hän haki minulle laulukokoelman Tampereen pääkirjastosta eilen, joten saatoin harjoittaa helmen esityskuntoon. Riipaisevat sanat osuivat heti. Huomaan monesti eläväni säästöliekillä unelmiani tukahduttaen, vaikka lähtö voi tulla milloin hyvänsä.

Älä elämää pelkää,
älä sen kauneutta kiellä.
Suo sen tupaasi tulla
tai jos liettä ei sulla,
sitä vastaan käy tiellä,
älä käännä sille selkää.
Älä haudoille elämää lymyyn kulje:
Ei kuolema sinulta oveaan sulje.
 

Kuin lintu lennä,
älä viipyen menneen rauniolla
nykyhetkeä häädä.
Suo jääneen jäädä,
suo olleen haudassa olla,
tulevaa koe vastaan mennä.
Ole vapaa, kahleeton tuulen tavoin:
On kuoleman portti aina avoin.
 

Älä koskaan sano:
"Tämä on iäti minun."
Elon maljasta juovu,
taas siitä, jos tarpeen, kivutta luovu.
On maailman rikkaus sinun,
kun mitään et omakses ano.
Elä pelotta varassa yhden kortin:
Näet aina avoinna kuoleman portin.

Kaarlo Sarkia

 
Mahtui viikkoon yksi ilonaihekin Angelique Kidjon konsertti. Kaksi tuntia tarttuvaa musiikkia ja tanssin riemua Tampere-talossa. Kanssajoraajan kuvaus energisestä illasta löytyy täällä.

Joko ruvennen runolle

Tulipa taas avarrettua kokemusmaailmaa. En ole yhteislaulutilaisuuksien ystävä, vaikka lukkari olenkin, enkä esimerkiksi ole koskaan käynyt kirkoissa laulamassa kauneimpia joululauluja, kesärantojen haitarisäesteisistä lauluhippaloista puhumattakaan, ja nyt sitten uskaltauduin oman kylän kirjastoon kansanperinnettä opiskelleiden nuorten aikuisten vetämään kalevalaiseen lauluiltaan. Tutut kansanlaulut vetäistiin rennosti ulkomuistista ja ilman säestystä, muutama vuorolauluperiaatteella toteutettu itkuvirsikin joukkoon mahtui ja pari helppoa kansantanssia. Yleisönä parisenkymmentä naista ja yksi lapsi. Itkuvirret olivat kauniita ja myös Lampaanpolska jäi mieleen.

"Yksi, kaksi, kolme, neljä.
Anna iloinen olla.
Koska suru tulee,
anna hänen mennä.

Baarmat ne laulaa,
kolme hiirtä hyppelee,
kissi lyöpi trummun päälle.
Koko maailma pauhaa!"
  

Paska alku

Sataa vettä. Tahtoo takaisin Lappiin...

Noin, aivan rauhallisin vedoin silmiin piirtyy
puut, lumipuut ja pilvet - hiljaa taivas viirtyy
koin okrajuoviin. Sielu yhtä verkalleen
riemusta murheeseen ja jälleen riemuun siirtyy.

Lassi Nummi

Hiihtäjän (valitus)virsiä

Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
kun ystävä häll' on myötä,
kun latu on aukaistu edessään -
mut parempi hiihdellä yksinään,
tiens' itse aukaista itselleen
ja yksin uhmata yötä.

Eino Leino

Tämä ikuinen ihmisyyteen kuuluva dilemma: yksin vai kaksin. Ihminen on pohjimmiltaan yksin ja kuitenkin tarvitsee toista vierelleen. Tasapainoile siinä sitten.

Lunta sataa ettei sekaan mahdu. Laduille ei ole asiaa, latuhoitajalle senkin edestä. No, johan tässä on hiihdetty.

Laskiaisen kunniaksi ruokalistalla pizzaa, sipsejä ja suklaata. Ennen paastoa täytyy syödä hyvin eli oikeammin huonosti. Tiistaina luvassa perinteisemmät herkut rokka ja laskiaispullat. Jos viitsii tehdä.

Paasto eli herkuista pidättäytyminen tulee yksinkertaistamaan elämää ulkoisesti seuraavat seitsemän viikkoa. Myös henkisellä puolella on siivous käynnissä. Aloitin työstä.

Ultimavera

Marrastihkun keskelle kevät!
Jumalan pellot kukkivat pieniä liekkejä.

Lassi Nummi


Hautakynttilät tuli vietyä jo hyvissä ajoin päivällä muistokivien juurelle, joten illansuuta valaiseva liekkimeri jäi tänä vuonna näkemättä. Paljon oli ihmisiä liikkeellä sekä kirkkomaalla että läheisessä sekatavarakaupassa. Aina on joku kauppa auki, oli pyhä mikä hyvänsä, ja vetää väkeä uumeniinsa kuin magneetti. Itsekin asioin, ei siinä mitään, kynttilöitä, suklaata ja viimeiset ulkokukat, mutta silti moinen yritys tehdä kulutuksesta ajanvietettä ärsyttää.

Pyhäinpäivän aattona harrastettiin kulttuuria oikein olan takaa. Ystäväni siivellä pääsimme erilaisen lastenkirjan, tansanialaisen tytön arjesta kuvin ja sanoin kertovan, julkistamistilaisuuteen. Pieni kahvila oli lähes täynnä yleisöä, jota kestittiin niin afrikkalaisella ruoalla kuin rumpumusiikilla. Kupit olivat hauskasti eriparia, vanhaa arabiaa sulassa sovussa halppisversioiden kanssa. Kirjan tekijät, kirjoittaja ja kuvaaja, kertoivat kahden naisen kehitysyhteistyöprojektista, ideasta ja sen toteuttamisesta, ja päähenkilöstä onnellisesta Riikinkukkotytöstä. Kirjan myynnistä saadulla tuotolla tuetaan paikallisen kyläkoulun toimintaa.

Kulttuurikahvilasta matka jatkui Tampere-talolle, jossa konserttia tähditti baritoni Jorma Hynninen kapellimestari Hannu Linnun sielukkaasti johtaessa. Aluksi kärvisteltiin kuolinvuoteella Richard Straussin sävelrunoelman Kuolema ja kirkastus tahtiin. Nautin sävelkielestä kontrasteineen. Toisena teoksena kuultiin Kimmo Hakolan säveltämät seitsemän Aleksin Kiven runoa. Sibeliuksen tiedetään sanoneen: ”Aikaa vievintä mitä tiedän, on Kiven nerokkaiden runojen säveltäminen.” Sydämeni laulun säveltäminen vaati säveltäjämestarilta kolme vuotta ja parikymmentä eri kokeilua ennen viimeistä muotoa. Vaisuksi jäi kotimainen uustuotanto, vain nippu orkesterilla säestettyjä kansanlaulun omaisia rallatuksia, joiden soitinnus hyppyytti lyömäsoittajia milloin minkin instrumentin taakse. Väliajan jälkeen kuultu Brahmsin Neljä vakavaa laulua Raamatun sanoihin muutti Hynnisen intensiteetin kuin taikaiskusta, vahvaa tulkintaa saksaksi ilman nuotteja. Loppuun vielä Sibeliuksen kuudes sinfonia ja monipuolisen antoisa kulttuuri-ilta oli kotiin lähtöä vaille valmis. Seuraavaksi onkin sitten oopperan vuoro.

Töihin

Ostin Turusta Jääkaappirunous-magneettisarjan, jossa yli 500 sanaa ja sanan osaa inspiroitua ja kirjoitella omiaan. En ole vielä keksinyt, mihin säilöisin magneetit. Lyhyet sanat ja tavut ovat jääkaapin ovessa odottamassa oodeilua, mutta ihan koko satsilla en viitsisi ovea umpeen kirjoa, vaikka se tietysti olisi käytön kannalta järkevintä. Perjantaina ovi sai ytimekkään viestin viikonlopunviettoa tsemppaamaan.

loma loppuu
maanantai on kuolema
naura tyttö!
ironian vapauttava hiljaisuus

Kovin oli hiljaista juu. Lueskelin viikonloppuna vanhoja käsityö- ja puutarhalehtiä, joita karsin roimalla kädellä ”tuskin tätäkään ohjetta tarvitsen, tällä en ainakaan tee mitään, kierrätykseen vaan kaikki”. Tuli monta tyhjää lehtikoteloa. Joku kumma perkausprosessi muutoksen edellä, vanha pois ja tilaa uudelle. Aamukampa on jo käytössä, sellainen itse askarreltu pahvi, josta ensi töikseni karsin vapaapäivien piikit. Jäljelle jäi 24 työpäivää seuraavaan lomaan, jonka jälkeen viikon pesti ja sitten… ”que sera, sera.”

Aamulehdessä oli sopivasti juttu yleisestä maanantaibluesiksikin kutsutusta alkuviikon ahdistuksesta ja sen selättämisestä. Ensimmäinen neuvo oli vältellä ikäviä työkavereita. Eipä hätiä mitiä. Maalla on aina ollut hyvä yhteishenki, sitä paitsi kaikki työpisteen immeiset ovat tämän viikon lomalla, joten itsekseni kiukuttelen, jos kiukuttelen.

Päätin loiventaa arkeen paluuta illuusiolla vapaudesta eli pyöräilin töihin. Siinä sotkiessa kovalevy raksutti koko ajan, kahden asiakkaan asioitakin tuli puhelimitse hoidettua. Kun bluesin volyymi yltyi, huvitin itseäni kehittelemällä mitä älyttömimpiä viestejä televastaajaan ja kuvittelemalla, miten eri ihmiset niihin reagoisivat. Sisäisen sekamelskan keskellä noteerasin sentään kiurut, töyhtöhyypät ja muut terapeutit.

Lehti kehotti aloittamaan maanantaina kaikkein mukavimmasta tehtävästä ja olemaan ikuisuuksiin siirtämättä ikäviä töitä, tekemätön kun on aina vähintään stressi kertaa stressi. Otin neuvosta vaarin. Kivat hommat ensin ja sitten ikävien kimppuun, joita ensimmäisiä oli varsin runsaasti. Toimistopäiväksi meni sähköposteihin vastaamisineen ja päivityksineen. Ohjelmistot oli loman aikana vaihdettu uudempiin versioihin, mikä aiheutti omat kommervenkkinsä. Vanhat salasanat sentään toimivat paitsi, että olemalla fiksu ja vaihtamalla asiakastietokannan salasanan ennen lomaa siltä varalta, että tuo poissaolon aikana vanhenisi (ovat tietoturvasyistä nykyään lyhytikäisiä), olin tietysti unohtanut uutukaisen ja sain yrittää monen monta kertaa ennen kuin oikea versio muistilokeroista löytyi.

Vielä lehdessä neuvottiin lepäämään sunnuntai kunnolla ja tarvittaessa vaihtamaan työpaikkaa, mikäli maanantaiblues toistuisi jatkuvasti.

Kaiken kaikkiaan yllättävän siedettävä loman jälkeinen päivä.

Vuoden vaihtuessa

Uure vuore ohjei:
Ot käpy pois kenkäst.
Kaar vesi pois saappaast.
Nost ämpär silmiltäs.
Jua kuppis tyhjäks.
Ol ilone, ol valone, ol pulune.
Älä lait kät sirkkeli.
Älä purot kirvest kintuil.
Älä unohr kotti avaimi.
Älä karot annetui syrämei.

Heli Laaksonen


Rakettien räiskyessä en tee uudenvuodenlupauksia, vaan päätän antaa itselleni ohjeita, hienovaraisia, mutta määrätietoisia. Lupaus kaikessa juhlavuudessaan on herkkä suhdannevaihteluille, ohje puolestaan selkeän arkinen ja siksi helppo toteuttaa. Mihinkään suureen elämänmuutokseen ei ole aihetta, mutta pientä viilattavaa aina löytyy.

Allerseelentag

Hämärtää. Poispäin kävelee
hartiat kyyryssä
metsämies. Yksinäinen sydän.
Sinun? Minun? Vai jonkun heistä
joille toimme kynttilän?
En ehtinyt nähdä kasvoja.

Niin tyhjä, viileä ja vapaa
on mieli. Mäntyjen alla
kanervikko jatkuu loputtomiin, ja haudat.
Kuolema jatkuu
niin kuin elämä. Yksinäisyys
jatkuu niin kuin läheisyys, rakkaus.
Ei niille mitään voi. Voit vain
sytyttää kynttilän
kuolleille, eläville,
vieraille, läheisille.
Kaataa lasin viiniä,
murtaa palan leipää,
kaivata. Ja sammuttaa kaipauksen
kuin janon.

Yön pimeydessä taivaan holvi on täynnä
tiheinä pisaroivia kuiskauksia, katseita,
kadotetun läsnäoloa. Palaamattoman paluuta.

Lassi Nummi


Lassi Nummen Joulukonsertto-runoteos lähtee liikkeelle syksystä, ajasta ennen joulun odotusta: "On hyvä tajuta marraskuu, jotta varmasti tajuaisi joulun". Vastakohdat täydentävät toisiaan, kontrasteista syntyy selkeys ja kenties uusi näkökulma, joka kantaa kevääseen asti.

Tänä vuonna kaikkienpyhienviikonloppu pusersi mehut niin töissä kuin kotona, joten tänään iltapäivällä oli pakko hyvien tapojen vastaisesti tehdä oharit. Kaksi päällekkäistä tilaisuutta, joista valitsin työtoverin luona naisellista hömppää sisältävän epävirallisen, sitä kun naiivina luulin, että verkostomyynti-ilta jotenkin keventäisi oloa. Toisaalla yksi seurakunnan kuoroista juhlisti satavuotista taivaltaan konsertein ja vastaanotoin.

Kirjastossa

Tänään käytin pitkästä aikaa kirjaston lehtisalin palveluita, kun tarvitsin tietoa seniorikännyköistä. Tekniikan Maailma testasi ja vertaili viime syksynä, Kuluttaja-lehti elokuussa, ja nih, molemmat lehdet tietysti lainassa. On siis pakko luottaa mutuun, tutun mutuun ja myyntimieheen, koska hankinta on perin juurin ajankohtainen. Puhelin tulee lahjaksi - äitiliini täyttää isoja pyöreitä perjantaina.

Ei kirjastoreissu turha ollut. Lueskelin muita Kuluttajia ja opin, että reilun kaupan kahvista hyötyy eniten suomalainen paahtimo ja että monen t-paidan kiva kuva on vähemmän kiva käyttäjälle ja luonnolle, terveydelle haitallisia ftalaatteja ja ympäristömyrkkyjä reilusti yli sallitun. Kauaa en moisista vääryyksistä murhetta kantanut, vaan lompsin poistohyllyn tarjontaa tutkailemaan. Runokirjarivistöt mykistivät ja 20 sentin kappalehinta. Onni valui virtana jäseniin. Hullunmyllyviikkojen keskellä ei ole hätäpäivää, jos jaksaa innostua itselle tärkeistä asioista. Aikaa ei ollut paljon, olin menossa kuoroharjoitukseen, joten valinta oli aikamoista hakuammuntaa. Illan kuluessa viidestä kirjasta kolme on osoittautunut oikeaksi helmeksi. Näitä on saatava lisää.

Pyhäinmiestenpäivä

Päivä kului ruopsutellessa viimeisiä lehtiä pihalta. Varpaita paleli saappaissa, mutta asian kanssa pärjäsi, kun otti välillä rivakamman tahdin ja kävi sisällä kahvittelemassa. Urakkaa jäi huomiseksikin.

”hiljainen tie
haalistuneet värivalot vaivoin valaisee
mun askeleet on kauan sitten tätä maata
ensi kertaa astelleet”

Haudoilla kävin tavan vuoksi. En ole hautausmaakultin ystävä ja jos kehtaisin, polttaisin muistokynttilää vain kotona. Muistot ovat sydämessä, eivät kivipaasien juurella. Ymmärrän toki niitäkin, joille hetki rakkaan haudalla on tärkeä. Tai niitä, jotka haluavat liittyä sukupolvien ketjuun sytyttämällä kynttilät isovanhempien ja isoisoisovanhempien haudalle.

”mä kävelen pitkin pyhäinmiestenpäivän iltaa
kauas takaisin
sen minkä taakseen jättää löytää edestään
se kai vanhemmiten kuuluu elämään”

Kynttilöin valaistu hautausmaa on vaikuttava näky, sen myöntää esteettinen minäni. Ja on liekkimeressä jotain pyhääkin. Tärkein kuitenkin välittämisen liekki jo eläessä, ajatus ja aika toiselle.

”olin kauan kuvitellut kaikenlaista
kauan uneksinut paremmasta
kunnes huomasin sen nyt vasta
olen onnellinen”

Kuulas syyspäivä, kaunis ja kirpeä. Maa jäässä, marras. Kirkkomaalla kynttilöiden lämpö.

Lainaukset Neljän Ruusun biisistä Pyhäinmiestenpäivä.